Psyykkinen juoksulenkki kivun kanssa

Psyykkinen juoksulenkki kivun kanssa Kuva 1 / 1

Hiljan kuuntelin keskustelua siitä, kuinka kävely- tai juoksulenkit voivat olla myös filosofisia kokemuksia, joiden aikana on aikaa ja mahdollisuus keskittyä omaan ruumiillisuutensa kokemukseen. Pitkä kävely- tai juoksulenkki voi tuottaa uudenlaisia olemisen tapoja oman kehon kanssa – juoksulenkin aikana voi kuulemma tutustua syvemmälle itseensä. Tämä lienee yksi syy siihen, että juokseminen tuntuu olevan nyt niin suosittua.

Juoksu- tai kävelylenkit eivät ole kuitenkaan kaikille niin yksinkertaisia kuin luulisi. Minä pystyn periaatteessa kävelemään tai juoksemaan kuten kuka tahansa ihminen. Oman ruumiillisuuden uudenlaista kokemustani kuitenkin rajoittaa usein kimppuun hiipivä kipu. Kivunkin voisi nähdä puhdistavana. Sen kokemisen kautta voi päästä uusiin olemisen tiloihin ja oivaltaa kehollisuutensa uudella tavalla – mutta onhan se oikeasti vain melko v-mäistä.

Erilaisista mm. muinoin murtuneen lantion muuttuneeseen asentoon tai elämässäni muutenkin usein vierailevaan ikävään sattumaan liittyvistä syistä säärteni lihaskalvot kiristyvät kroonisesti äärimmilleen – penikkatauti on todella penikka verrattuna lihasaitiosyndroomaan, jolla on hieno nimi mutta ankara luonne. En väitä, ettenkö pystyisi joskus nauttimaan kävelystä, erityisesti lämpimään aikaan sääreni pehmenevät, mutta kylmänä vuodenaikana saatan ottaa bussin välillä säälittävänkin lyhyille matkoille. Tämä kipu, tämä polttava ja kiristävä tunne ei puhdista ja avarra mieltäni vaan turhauttaa ja ärsyttää. Juoksemista tai hyppimistä en ole vuosiin pystynyt edes ajattelemaan.

Mutta minä pystyn kävelemään, sitä en kiellä. Se vain on usein kaukana filosofisista ruumiinkokemuksesta, aivan kuten tietokoneella kirjoittaminen ilman käsitukia tai rakasta kipua sähköimpulsseilla hoitavaa TNS-laitettani. Turhauttavasta kivusta käynee esimerkkinä ongelmani liittyen kirjan lukemiseen rennosti sängyssä loikoen. Oikealla kyljellä loikominen on mielestäni maailman parhaita lukuasentoja, mutta valitettavasti selän ja kyljen lihakset eivät siitä todellakaan pidä, ja toisella kyljellä kirjan pitäminen kovia kärsineessä vasemmassa kädessä sattuu. Ja kirjaa ei missään tapauksessa pysty pitämään käsillä ilmassa kun lukee selällään, ja mahallaan lukeminen saa selän ja niskan kivuliaalle kiemuralle. Ja kyllä, se on aivan eri asia lukea kirjaa istuen pöydän ääressä!

Pystyn kuitenkin monenlaiseen asiaan eikä jokapäiväinen kipu ole edes niin kova, että huutaisin tai kiemurtelisin lattialla. Nämä kivut vain jäytävät, vievät energiaa ja aikaa, vaativat fysioterapiaharjoituksia ja venyttelyjä ja tietoista rentoutumista ja niin edelleen. En jaksa enää pitää purentalihaksieni huomaamatonta venyttelemistä julkisilla paikoilla sosiaalisesti hankalana. Hermovaurio kyljessä sytyttää kyljen palamaan useita kertoja päivässä, mutta eihän mikään sinänsä estä minua vaikka juoksemasta maailman toiselle laidalle.

Voisin tietysti ottaa tämän filosofisena haasteena. Milloin pääsen kivun yläpuolelle? Milloin kipu oikeasti räjäyttää tajunnan? Olen kokenut myös väliaikaista kipua, joka tuo kyyneleet silmiin ja saa uikuttamaan, ja kerran niin pahaa kipua, että en sitä edes muista. Siitä kuitenkaan ei enää ole kyse, joten valitanko ja vaivunko itsesääliin tässä ihan turhaan? Pitäisihän minun vain olla iloinen siitä, että pystyn kävelemään ja että pyöräily on vielä helpompaa, kaikki ilman apuvälinettä.

Onneksi tälle kaikelle on annettu hienolta kuulostavia diagnooseja, joista uusin ja mahtavin on traumaperäinen kipuoireyhtymä tai jotakin vastaavaa. Diagnoosit eivät välttämättä helpota kipua mutta antavat jonkinlaisen oikeuden välillä vaan valittaa – kivun kokemuksen ja psyykkisen hyvinvoinnin raja-aidathan ylittyvät helposti. En tarkoita tällä sitä, että vain kuvittelen eikä minuun oikeasti sattuisi, vaan että esimerkiksi tämä kolumnin kirjoittaminen voi vastata psyykkiseltä vaikutuksiltaan juoksulenkin tuomaa helpotusta.

Iida Kalmanlehto
Kirjoittaja on 29-vuotias tamperelainen sosiaaliantropologian opiskelija, joka sairastaa mm. MS-tautia, epilepsiaa ja muita niihin liittyviä tai liittymättömiä vaivoja.

Oletko jo lukenut nämä?