Sydämeni on menettänyt parhaan puhtinsa – auttaisiko doping?

Leena Mallat pohtii parantaisiko dopingina käytetty meldonium myös sydänsairaudesta kärsivän suoritusta.

Sydämeni on menettänyt parhaan puhtinsa, menee pois rytmistä milloin tahtoo. Lääkitys puolestaan hidastaa tahtia entisestään. Niinpä olen kiinnostuneena lukenut lehtijuttuja sydänlääkkeestä, jolla sydämen hapenottokykyä on parannettu. Siis juttuja meldoniumista, jota monet Itä-Euroopan urheilijat ovat käyttäneet tulostensa parantamiseen. Oli lääkkeen teho sitten suorituksen parantamisessa tai palautumisen nopeuttamisessa, se kuulostaa hyvältä. Auttaisiko se minuakin puuskuttaessani kauppakassien kanssa ylös portaita kotiini?

Ihan selvyyden vuoksi, en hyväksy dopingia. En myöskään aio seuraavan kerran kardiologin luona tarkastuksessa haikailla tämän lääkkeen tai sen kaltaisten perään. Kiellettyihin konsteihin turvautuvan urheilijan ajatuskulun kuitenkin ymmärrän, vaikken hyväksy, kun mietin omaa käyttäytymistäni. Aika kevyin perustein otan esimerkiksi normaalia vahvemman särkylääkkeen kuvitellessani, että se tehoaa paremmin ja nopeammin.

Toki joidenkin urheilijoiden doping ja tavallisen ihmisen halu parantua ovat eri asia. Käyttäytymismallissa on kuitenkin samaa: toive saada helpotusta kremppoihin on niin voimakas, että voi olla helposti houkuteltavissa sellaisiinkin lääkkeisiin ja hoitokeinoihin, joiden tehosta ei ole näyttöä. Ajattelee, ettei esimerkiksi uuden lääkkeen tarvitse tehota tuhansiin kunhan auttaa minua, juuri nyt, edes pikkuisen. Ainahan on poikkeuksia. ajattelee, että olen ehkä itse poikkeus, se joka parantuu. Toki uusilla ihmehoidoilla voi olla haittoja, mutta emme me kaikki sairastavat ole intohimoisia lääketieteen seuraajia, jotka jaksaisivat perehtyä tutkimuksiin, hyötyihin ja haittoihin. En tiedä kuinka moni lukee edes lääkepakkauksessa olevan pienen präntin lääkkeen mahdollisista haittavaikutuksista.

Toivomme ihmeitä ja selitämme käytöksemme itsellemme parhain päin, vaikkei se olisi järkevääkään. Toivo on näet sairastavalle läheisempi ystävä kuin järki. Minun mielestäni onneksi näin on, sillä toivo meitä kuitenkin kannattelee elämässä, olimme sitten sairaita tai terveitä.

Leena Mallat
Kirjoittaja on 63-vuotias eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.

Lue Leena Mallatin aikaisempia kirjoituksia:
Laskuharjoituksia
Kolme värisevää serkusta
Voisitteko kammata hiukseni?