Toinen mielipide – uhka vai mahdollisuus?

Hyvässä hoitosuhteessa lääkäri ja potilas muodostavat yhdessä toisen, paremman mielipiteen, kirjoittaa Satu Salonen.

Toinen mielipide – uhka vai mahdollisuus? Kuva 1 / 1

Kohteliaat britit käyttävät kiertoilmausta ”second opinion”, jos ovat eri mieltä lääkärinsä kanssa. Toista mielipidettä voidaan haluta vaikkapa leikkauspäätöksestä; yritettäisiinkö kuitenkin konservatiivista hoitoa? Joskus toisen mielipiteen pyytäminen johtuu luottamuspulasta. Tai kyse on siitä, että potilas haluaa lääkäriltä mielipiteen, joka on sama kuin hänen omansa.

Etsittäessä diagnoosia harvinaisille tai ultraharvinaisille sairauksille mielipiteitä voi tulla matkan varrella useita – pyytämättäkin. Diagnostiikka on haastavaa, epätavalliset sairaudet saavat mitä kummallisimpia ilmenemismuotoja, joissa ei voida tietää, onko kyseessä erillinen sairaus, vai harvinaissairauden uusi manifestaatio. Potilas on ymmällään, kenen mielipiteen ottaisi huomioon, ja miten kertoa viidennen mielipiteen esittävälle, mitkä mielipiteet on jo saatu ja kuinka on toimittu.

Hyvä lääkäri voi tuottaa myös itse uuden mielipiteen, jos hän on valmis myöntämään, että ensimmäinen mielipide ei ehkä ollutkaan oikea, tai saatu uusi tieto antaa aihetta muuttaa sitä. Ehkä kokeillaan yhtä lääkitystä, seurataan hoitovastetta ja vaihdetaan linjausta, jos näyttää, että hoito ei tehoa. Hyvässä hoitosuhteessa lääkäri ja potilas muodostavat yhdessä toisen, paremman mielipiteen.

Joillekin lääkäreille on kuitenkin vaikeaa – ellei jopa mahdotonta – muuttaa näkemystään. Jos sitten potilas toiselle lääkärille hakeuduttuaan saa toisen lääkityksen tai diagnoosin, ensimmäisen mielipiteen antanut ei välttämättä saa kuulla asiasta. Miten hänelle ylipäätään voisi kertoa, että diagnoosi meni metsään, tai että lääkkeellä ei ollut toivottua vaikutusta – ilman että vaikuttaa hankalalta potilaalta?

Palautteen antaminen on käytännössäkin vaikeaa. Kaikille lääkäreille ei ole saatavissa suoria sähköpostiosoitteita, ja eri tahoilla on erilaisia käytäntöjä viestien välittämisessä. Sairauden kanssa taistellessa tällaisia ei jaksa selvittää.

Useiden terveyskeskusten ja lääkäriasemien ovella on mahdollisuus lähtiessään painaa hymynaama-nappia, mutta siinä tilanteessa mielipide perustuu lähinnä saatuun kohteluun, ei siihen, oliko diagnoosi ja valittu hoito oikea. Tarvittaisiin joku helppokäyttöinen kanava, jolla potilaat voisivat viestiä heitä aiemmin hoitaneille lääkäreille, miten tilanne on edennyt. Siis jos toista mielipidettä on tarvinnut hakea muualta. Näin opittaisiin lisää, puolin ja toisin.

Satu Salonen

Kirjoittaja on tietokirjailija ja Suomen Ultraharvinaiset ry:n puheenjohtaja.

www.satusalonen.fi

www.ultraharvinaiset.fi

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi