Hukkatunnistin paljastaa tärvätyt resurssit

Potilaan kannalta hukan poistaminen lisää hoidon sujuvuutta ja vähentää haittoja.

Terveydenhuollossa syntyy paljon hukkaa. Sitä voi olla vaikkapa tiettyjen laboratoriokokeiden ottaminen kaikilta potilailta rutiininomaisesti tai virtsakatetrin käyttö varmuuden vuoksi. Hukka tarkoittaa usein turhaa työtä.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä haluttiin selvittää, mistä hukka syntyy ja miten sitä voi estää. Mitä saitte selville, arviointiylilääkäri Tuija Ikonen?

– Vanhentuneet toimintamallit aiheuttavat hukkaa. Hoitomenetelmät ovat saattaneet muuttua, mutta toimintatavat eivät.

Potilaan kannalta hukan poistaminen lisää hoidon sujuvuutta ja vähentää haittoja. Esimerkiksi jos potilaan siirtoa aletaan järjestellä etukäteen, hän joutuu odottamaan vähemmän kuin jos siirtoon havahdutaan vasta, kun sen pitäisi jo tapahtua.

Hukan syyn selvittämiseksi voidaan käyttää työkalua nimeltä Hukkatunnistin. Kyseessä on alun perin englanninkielinen työkalu, jonka tutkijat käänsivät suomeksi.

– Hukkatunnistimella saadaan näkyviin hoidossa tapahtuvia virheitä ja epätarkoituksenmukaisia toimintatapoja. Monesti ongelmakohdat tiedetään, mutta niihin ei ole osattu tarttua systemaattisesti, Ikonen sanoo.

Eroon sähläämisestä syyllistämättä

Hukkatunnistinta käyttää moniammatillinen ryhmä, vähintään lääkäri ja hoitaja. Ikonen arvioi, että työkalun avulla toimintatapoja voi kyseenalaistaa ilman, että ongelmat henkilöityvät tiettyihin ihmisiin tai ammattiryhmiin.

Hukan poistaminen on usein helppoa, kunhan ongelma on tunnistettu. Toisiaan vaaditaan kuitenkin isoja, organisaatioiden välisiäkin muutoksia.

– Hukkatunnistimen käyttö on jatkuvaa. Muutosten toteutumista voidaan seurata samalla työkalulla.

Hukkatunnistin on tutkimuksen jälkeen otettu käyttöön Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Myös muita vastaavia työkaluja on käytössä eri puolilla Suomea.

Lue myös:
Potilas kärsii hoitoketjujen sirpaleisuudesta
Tiedon tulkinta kuuluu potilaalle

Kirjoittanut:
Hertta Vierula
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 33/15.

Lue lisää jutun aiheesta