Jopa joka viidennen työkyky heikentyy hellejaksoina

Työterveyslaitos tutkii kuumassa työskentelyn vaikutuksia muun muassa sairaalassa.

Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessa on selvitetty kuumassa työskentelyn vaikutuksia työviihtyvyyteen ja työturvallisuuteen.

Aiemmin on tiedetty, että korkea työskentelylämpötila heikentää työn tuottavuutta, toimintakykyä, työmotivaatiota ja viihtyvyyttä.

Nyt tekeillä olevan tutkimuksen mukaan joka viidennellä työntekijällä terveydentila oli sellainen, että kuuma haittasi työskentelyä.

– Työskentely kuumissa oloissa on erityisen haastavaa henkilöillä, jotka kärsivät esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeista, kertoo tiedotteessa tutkimushanketta johtava erikoistutkija Sirkka Rissanen Työterveyslaitoksesta.

Kyselyn mukaan 87 prosenttia pesulatyöntekijöistä kokee kuumuuden olevan ongelma kesäaikaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut sairauslomalla kuuman vuoksi.

Sairaalan työntekijöitäkin tutkitaan

Tutkimushankkeeseen ”Työviihtyvyyden ja -turvallisuuden lisääminen kuumissa sisätöissä” liittyvä kyselytutkimus on tähän mennessä toteutettu kahdessa pesulassa (N=78). Kysely toteutetaan myöhemmin myös yhdessä sairaalassa.

Tutkijat tekivät myös olosuhde- ja henkilömittauksia. He selvittävät vielä yksilöllisiä vaikutuksia kuumansietoon ja kuumakuormittumiseen vaikuttavia tekijöitä työpaikalla.

– Tavoitteemme on löytää henkilökohtaisia ratkaisuja muun muassa suojainten valinnalla, älyteknologiaa hyödyntäen tai jäähdyttävien järjestelmien avulla, Rissanen kertoo.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tutkitaan hellejaksojen vaikutusta sisätyötilojen ilman lämpötilan kohoamiseen ja siitä johtuvaan työntekijöiden kuumakuormittumiseen.

Suomessa kuumatöissä arvioidaan olevan noin 60 000 työntekijää. Määrä kasvaa huomattavasti kesähelteillä. Pesuloiden lisäksi korkeita työskentelylämpötiloja esiintyy esimerkiksi sairaaloissa ja ravintoloissa.

Teksti: Minna Pihlava

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.