Kun merkityksellinen katoaa

Kun merkityksellinen katoaa Kuva 1 / 1

Suuret lapsiperheet saapuvat nyytteineen Rabaa Al-Sarhanin vastaanottokeskukseen Jordanian poliisin avustamina. Autiomaan ja sotatantereen läpi kävelee joka yö 300–400 pakolaista. Itkua ja arkoja olkavarsia, kaikki rokotetaan ja tarkastetaan. Vakavimmin sairaat lähetetään läheisen kaupungin Mafraqin sairaalaan, muut kuljetetaan bussilla Zaatarin pakolaisleirille.

Kemiallisten iskujen aikaan saapujien määrä oli suurimmillaan, jopa 4 000 päivässä. Nyt tulijoita on vähemmän, koska taisteluja käydään rajan tuntumassa.

Pääsin Zaatarin pakolaisleirille ministeriön luvalla muutaman viranomaishaastattelun jälkeen. Allekirjoitin paperin, jossa turvallisuusriski siirtyi omalle vastuulleni. Käyntipäivä vaihtui leirillä puhjenneen kahakan vuoksi; siinä yksi pakolainen kuoli ja parikymmentä jordanialaista poliisia haavoittui. Myös pommitukset tärisyttävät ajoittain Zaatarin maaperää, sillä Syyrian raja on lähellä.

Leirin johtaja Kilian Kleinschmitt kertoi, että tuore yhteenotto oli vakava varoitus pitkän rauhallisen ajan jälkeen.

– Epävarmuus ja eri heimojen yhteiselo ovat omiaan luomaan jännitteitä. Suojaa etsivän väestön turvallisuuden takaaminen on ensisijaista, Kleinschmitt sanoo.

– Leirille saapuu haavoittuvia perheitä, mutta myös sotarikollisia ja vaikeasti traumatisoituneita nuoria, joilla on taipumus muodostaa jengejä.

Hätämajoituksesta karavaanikaupungiksi

Jordaniassa arvioidaan olevan tämän vuoden lopulla noin 800 000 Syyrian pakolaista. Heistä vain viidesosa elää pakolaisleireillä. Suuri pakolaismäärä vaikuttaa monin tavoin maan 6 miljoonan asukkaan arkeen ja yhteiskuntaan. Jordania lupaa perusterveydenhuollon kaikille pakolaisille.

Noin kuusikymmentä kansainvälistä järjestöä huolehtii Zaatarin leirillä 100 000 pakolaisesta YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johdolla läheisessä yhteistyössä Jordanian poliisin kanssa. Pohjoismaista näkyvin on Norja, joka osallistuu vahvalla panoksella maailman pakolaisten auttamiseen. Zaatarin kokoinen uusi leiri Azraq on juuri avautunut.

Leirillä elävien ihmisten ravinto ja terveydenhuolto on laadukasta verrattuna siihen, mitä köyhimmät saavat kotimaassaan. Suurin huoli avustustyön­tekijöillä onkin leirien ulkopuolella olevista pakolaisista, jotka ovat ilman suojelua. Kerjääviä syyrialaislapsia vaeltelee monin paikoin Ammanin liepeillä.

Zaatari on onnistuttu muuttamaan hätämajoituksesta hyvin organisoiduksi teltta- ja karavaanikaupungiksi. Sen tavoitteet ovat siirtymässä asukkaiden aktivoimiseen ja vähittäiseen integroimiseen ympäröivään yhteiskuntaan.

Rahaa tarvitaan kymmennumeroisin luvuin. Suuri osa pakolaisten suojelun budjetista tulee arabimaista, jotka auttavat sodan jalkoihin joutuneita vel­jiään järjestöjen kautta. Summa on 1 200 650 600 dollaria vuonna 2014.

Terveydenhuolto toimii

Leirillä työskentelee lähes sata lääkäriä, suurin osa jordanialaisia. Muutamia hyvin koulutettuja syyrialaislääkäreitäkin on voitu palkata pakolaisten keskuudesta.

– Lääkärien määrä on riittävä, vaikka työ onkin kiireistä ja olosuhteet paineiset, sanoo UNHCR:lle työskentelevä ­irlantilainen kollega Brendan Dineen.

Perusterveydenhuollon asemia on viisi ja sairaaloita kolme. Potilaat valitsevat, mitä asemaa käyttävät.

– Koko perusterveydenhuolto pystytään hoitamaan ja jonkin verran myös erikoissairaanhoidosta. Tarvittaessa potilaita lähetetään läheisiin sairaaloihin, Dineen kertoo.

Luottamuksen lisäämiseksi terveydenhuollon työntekijät jalkautuvat kentälle ja kartoittavat pakolaisten avuntarvetta.

Tavalliset sairaudet ovat täälläkin yleisiä: diabetesta, verenpainetta, infektioita ja ihosairauksia. Aliravitsemuksesta kärsiviä lapsia varten on erityinen hoito-­ohjelma ja vammaisille oma hoito­­yksikkö.

Mutta myös sotavammat ovat alkaneet taas lisääntyä, ja traumaperäinen stressi on arkea. Toimettomuus turhauttaa ja masentaa ja sillä on taipumus synnyttää perheväkivaltaa. Psykososiaalista tukea pystytään järjestämään.

– Synnytyksistä suurin osa hoidetaan leirillä. Mafraqiin lähetetään vain vaativat ta­paukset, kuten hyvin nuorten tyttöjen raskaudet. Syyrian maaseudulla tyttöjä on naitettu 13–14-vuotiaina. Käsitykseni mukaan heitä ei myydä, vaan köyhyys saa perheen antamaan tytön toisen perheen elätettäväksi, kertoo ­Dineen.

Hän kertoo työskennelleensä monilla pakolaisleireillä, joihin ver­rattuna Zaatari toimii erinomaisesti. ­UNHCR käyttää paljon resursseja toiminnan monitorointiin ja kehittämiseen.

Kulttuurisia läksyjä on aina opittavana. Brendan Dineen kertoo, että Zaatariin rakennettiin suuri määrä miesten ja naisten wc- ja pesupisteitä yhteiskäyttöön, mutta pakolaiset alkoivat nopeasti kyhätä yksityisiä tiloja omaan telttaan tai karavaaniin. Leirin puhtaanapito-osaston on kuitenkin vaikea huolehtia yksityisistä likavesistä ja syntyy avo-ojia. Koleran puhkeaminen on suurin uhka kuumassa ilmastossa.

– Yhteiset toilettitilat ovat kulttuurisesti liian outoja, ja naiset pelkäävät käydä niissä pimeään aikaan häirinnän vuoksi. Azraqin leirillä niistä luovuttiin.

Yritteliäisyys kukoistaa

Ihmisistä löytyy tukalassa tilanteessa myös luovuutta ja yritteliäisyyttä. Leirille on syntynyt pakolaisten omia myymälöitä. Siellä toimii myös kaksi supermarkettia.

Ruoan jakelusta on juuri siirrytty kuponkeihin, joilla jokainen voi ostaa haluamaansa ravintoa ja muita päivittäistarvikkeita. Valinnanvapaus voi merkitä epäterveellisempää syötävää, mutta pakolaisten itsemääräämisoikeuden merkitys ymmärretään. Syyrialaisten auttaminen lähtee riittävistä resursseista, osaamisesta, yhteistyöstä ja ihmisarvon kunnioittamisesta.

Syyrialaiset elävät tilanteessa, jossa kaikki mikä oli merkityksellistä, lakkasi olemasta. Jos joutuu passiivisesti odottamaan päivästä toiseen, kysyy hyvästä syystä, onko elämällä mieltä. Lapsia saapuu ilman vanhempia ja monet vanhemmat ovat menettäneet kykynsä vanhemmuuteen. Pienet pojat tarttuvat käteen eivätkä päästä irti.

Avustustyöntekijät kehittävät keinoja, jotka luovat toivoa ja liittävät leirillä asuvia ympäröivään yhteisöön. Äskettäin toteutettiin esimerkiksi syyrialaisten ja jordanialaisten naisten perinteisen käsityön markkinat, mikä tuotti paljon iloa. Vastaavanlaista toimintaa, joka aktivoisi miehiä ja teinipoikia, suunnitellaan.

Syyrialaisten kohtalo tuo surullisesti mieleen Crow-intiaanien päällikön Plenty Coupsin sanat: ”Kun biisonit katosivat, sydämemme putosivat maahan emmekä saaneet niitä enää takaisin. Sen jälkeen ei tapahtunut mitään.”

Julkaistu Lääkärilehdessä 21/2014.

Kirjoittanut:
Päivi Hietanen
Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja

Kuvat:
Matthew Richard

Oletko jo lukenut nämä?