Lääketieteen monitaiturit

Suomessa on yli 2 300 vähintään kahden erikoisalan lääkäriä. Mikä saa hankkimaan niitä jopa neljä?

Lääketieteen monitaiturit Kuva 1 / 1 Kuva: Minerva Martinoff

Terhi-Maaria Tiainen sanoo suoraan: sattuma. Hän vastaa puhelimeen aamupäivällä kotoaan. Menossa on palautu­­minen 24 tunnin päivystyksestä Malmin sairaalassa.

Monipolvinen tie neljän erikoisalan lääkäriksi alkoi vuonna 1995, kun käteen tulivat lisensiaatin paperit.

– En todellakaan osannut kuvitella, että parikymmentä vuotta myöhemmin erikoistumisia on noin monta, HUS Akuutin apulaisylilääkäri kertoo.

Aluksi Tiainen hakeutui neurologiaan. Pakollinen terveyskeskuspalvelu käänsi pään: yleislääketiede alkoi tuntua omalta.

Seuraavan liikkeen syytä Tiainen pohtii edelleen. Joko mainio työyhteisö ­Hyvinkään sairaalassa tai silkka kiinnostus. Hän tiesi jo yleislääketiedettä ­lopetellessaan jatkavansa sisätauteihin.

Hyvinkään vuosia tuli lisää, ja niiden aikana Tiainen sisäisti haluavansa etulinjan päivystyspoliklinikalle. Tarvittiin akuuttitaitoja. Kun ovet teho-osastojaksolle eivät sisätautilääkärin pohjalta tuntuneet aukeavan, hän päätti erikoistua vielä anestesiologiaan ja tehohoitoon. Niistä oikeudet olivat kasassa 2014.

”Päivääkään en vaihtaisi pois”

14 vuotta apulaislääkärinä. Oliko järkeä?

– Päivääkään en vaihtaisi pois, Tiainen sanoo.

Ammatilliset tuntemukset ovat kaksijakoiset. Spesialiteetit ovat jääneet kapeiksi, kun niitä on jäänyt töissä syventämättä. Leikkaussalin ja teho-osaston vaatimat anestesialääkärin kädentaidot ovat hapertuneet.

Nykytyössä koulutuksen laajuus on etu. Tiainen kuvaa itseään akuuttisisätautilääkäriksi. Kattavat taidot ovat potilaan etu varsinkin vaikeissa potilasta­pauksissa, koska peruselintoimintojen hallinta on hallussa.

– Tietoisesti neljää erikoisalaa tuskin kannattaa hankkia. Kahden tai kolmen kombinaatio on toinen juttu. Moni erikoisala tukee oikeasti toista, Tiainen sanoo.

Joka viidennellä enemmän kuin yksi

Lääkäriliiton rekisterin perusteella moni kollega ajattelee samoin.

Kahdelle tai useammalle erikoisalalle on erikoistunut joka viides erikoislääkäri. Suomessa on rekisterin mukaan 11 900 työikäistä – alle 65-vuotiasta – erikoislääkäriä. Kaksi erikoisalaa on 2 322:lla, kolme 123:lla. Neljä alaa on hankkinut kolme lääkäriä. Entiset suppeat erikoisalat eivät luvuissa näy.

Kaksi erikoisalaa hankkineiden osuus on samaa luokkaa kuin vuonna 2009.

Hanakimmin toista alaa hankkivat yleiskirurgit. 87 prosentilla on toinen spesialiteetti, yleisimmin ortopedia, traumatologia, gastroenterologinen kirurgia tai sydän- ja rintaelinkirurgia.

Sisätautilääkäreistä kaksi alaa on 64 prosentilla. Eniten kiinnostavat kardiologia, infektiosairaudet ja gastroenterologia.

Yleislääketieteen erikoislääkäreistä ­joka neljäs on syventänyt tietojaan, useimmiten työterveyshuoltoon tai geriatriaan.

Entä toisinpäin? Millä aloilla tyydytään yhteen?

Yleisimmin anestesiologiassa ja tehohoidossa, fysiatriassa sekä ihotaudeissa ja allergologiassa.

Tukevat toisiaan vanhusten hoidossa

Maarit Wuorela vastaa puhelimeen Turun kaupunginsairaalassa kesken osastokierron. Tittelilista on nimen edessä pitkä: kliinisen mikrobiologian, geriat­rian, sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri.

– Työn perässä olen erikoistunut, sairaalan osastonylilääkäri kertoo.

Wuorela oli 1990-luvulla ryhtymässä laboratoriolääkäriksi. Hän väitteli kliinisestä mikrobiologiasta ja hankki erikoisoikeudet. Lama oli kuitenkin tehnyt tuhojaan. Virat laboratorioissa olivat jäissä.

Koulutuspaikan ylilääkäri ilmoitti, ­että geriatrille oli enemmän tarvetta kuin sisätautilääkärille. Wuorela tarttui vinkkiin. Geriatrin paperit olivat käsissä vuonna 2000.

Jatkon ratkaisi taas työtilanne. Geriatrian rinnalle katsottiin hyväksi nefro­logia tai sisätaudit. Wuorela otti molemmat.

– Kyllä kokonaisuudesta on ollut hyötyä. Alat tukevat toisiaan laaja-alaisessa vanhusten hoidossa, Wuorela sanoo.

Onko viides haaveissa?

– En mene enää yhteenkään erikoislääkäritenttiin, sen olen päättänyt. Keuhkosairaudet, neurologia ja palliatiivinen hoito toisaalta kyllä kiinnostavat, Wuorela naurahtaa.

Intoa tiedon perään kuvaa se, että Wuorela on hankkinut vielä hallinnon pätevyyden.

– Se ei ollut minun juttuni. Pysyn kliinikkona, hän sanoo.

”Ei keneltäkään pois”

Neljän erikoisalan jälkeen on aiheellista kysyä, kokevatko Tiainen ja Wuorela vieneensä paikkoja muilta tai käyttäneensä koulutusresursseja väärin.

Tiainen arvioi, että anestesialla saatettiin harmitella, ettei erikoistuva päädy koskaan leikkaussaliin töihin.

– Toisaalta, onko se keneltäkään pois. En ole kuullut yhtään kommenttia, että olisin jonkun toisen paikan vienyt, hän sanoo.

Olisiko kannattanut pikemmin väitellä?

– Totesin juuri eilen kollegalle, että olen lisensiaatti hamaan hautaan. Tieteen tekeminen ei kiinnosta, mutta koskaan ei pidä sanoa ei, Tiainen sanoo.

Wuorela kertoo kuulleensa kommentteja resurssien väärinkäytöstä, mutta muistuttaa, että erikoistumisaikana ­ollaan töissä pienellä palkalla.

Edelleen mahdollista

Erikoislääkärikoulutuksen uusi valintamenettely ei vaikeuta erikoistumista useisiin aloihin. Hakija pisteytetään samoin perustein, oli pohjalla aiempia erikoistumisia tai ei.

– Asiasta kyllä keskusteltiin yliopistojen kesken, mutta tähän linjaukseen on toistaiseksi päädytty, kertoo uudistusta tekemässä ollut apulaisylilääkäri Johanna Rellman TAYS:stä.

Valinnan pohjana ovat alkupisteet työkokemuksesta ja tieteellisistä ansioista. Päälle tulevat haastattelu ja puolen vuoden koejakso, jotka mittaavat motivaatiota sekä soveltuvuutta.

Aiemmin erikoistumaan pääsi pelkällä ilmoittautumisella.

Valintamenettelyllä ohjataan koulutusmäärät vastaamaan työelämän tarpeita. Tavoitteena on myös koulutuskapasi­teetin optimaalinen käyttö. Uusia erikoislääkäreitä kaivataan erityisesti fysiat­riaan, keuhkosairauksiin, psykiatriaan ja laboratoriolääketieteeseen. Plastiikka­kirurgiaan, ortopediaan ja silmätauteihin heitä on tarkoitus kouluttaa aiempaa vähemmän.

Vaikka erikoisaloja voi edelleen suorittaa useita, Lääkäriliiton vara­toiminnanjohtaja Hannu Halila ei ­suuremmin kannusta hankkimaan kahta enempää.

– Selkeät kombinaatiot ovat perusteltuja terveydenhuollolle ja lääkärille itselleen. Yleissisätauteihin yhdistyv luontevasti toinen ala päälle, samoin työterveys yleislääketieteen kylkeen, Halila sanoo.

– Kolmea tai useampaa alaa suorittavat lääkärit alkavat kuormittaa koulutusjärjestelmää. Peruskoulutettuja lääkäreitä tulee riittävästi, mutta erikoislääkäreitä tarvitaan lisää, hän muistuttaa.

Pekka Nykänen

Julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 3/2020

Oletko jo lukenut nämä?