Lihavuus periytyy etenkin keisarileikatuilla

Keisarileikkauksella syntyvistä lapsista noin 40 prosenttia useampi on ylipainoinen viisivuotiaana verrattuna lapsiin, jotka syntyvät normaalisti alateitse.

Lihavien äitien lapsista tulee tavallista todennäköisemmin lihavia, mutta sama koskee myös keisarileikkauksella syntyneitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurimmassa lihavuusvaarassa ovat kuitenkin lapset, joilla on nämä kummatkin riskitekijät.

Tulosten perusteella keisarileikkauksella syntyvistä lapsista noin 40 prosenttia useampi on ylipainoinen viisivuotiaana verrattuna lapsiin, jotka syntyvät normaalisti alateitse. Tämä havaitaan riippumatta äidin painosta ja monista muista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä.

Suurin lihavuusriski on kuitenkin keisarileikkauksella syntyvillä lapsilla, joiden äidit ovat lihavia. Heistä lähes kolme kertaa useampi on lihava viisivuotiaana kuin alateitse syntyvistä lapsista, joiden äidit olivat normaalipainoisia ennen raskautta. Tutkimukseen osallistui 1 400 äitiä ja lasta.

Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä sukupolvelta toiselle siirtyvän lihavuusriskin on ajateltu kulkevan äidin mikrobikannan mukana. Alateitse synnyttäessä lapsi saa äitinsä mikrobikannan ja mahdollisen lihomisalttiuden.

Mikrobikannoilla on selitetty myös keisarileikkaukseen liittyvää lihavuusriskiä. Keisarileikkauksessa mikrobikantojen siirtymistä ei tapahdu samalla lailla kuin alateitse synnyttäessä, jolloin lapsen suolistossa yleistyvät mikrobit, jotka saattavat edistää lihomista, tutkijat ovat arvelleet.

Keisarileikkaukseen liittyviä terveysriskejä on myös onnistuttu estämään altistamalla lapsi äidin vaginabakteereille heti keisarileikkauksen jälkeen. Seuraavaksi olisikin hyvä selvittää toimiiko sama keino lihavien äitien lapsilla.

Suomessa joka kuudes synnytys tehdään keisarileikkauksella.

Lähde: Does vaginal delivery mitigate or strengthen the intergenerational association of overweight and obesity? Findings from the Boston Birth Cohort. International Journal of Obesity 2016;doi:10.1038/ijo.2016.219

Uutispalvelu Duodecim

kuva: Fotolia

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.