Liiallisella ruutuajalla on yhteys leikki-ikäisen psykososiaalisiin vaikeuksiin

Leikki-ikäisten lasten pitempi ruutuaika oli yhteydessä painoindeksiin, unen kestoon sekä vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen.

Shanghaissa tutkittiin 3–4-vuotiaiden lasten ruudun ääressä viettämää aikaa (televisio, tietokone, älypuhelin, tabletti jne.). Keskimäärin lasten ruutuaika oli 2,8 tuntia vuorokaudessa, ja 79 prosenttia ylitti yhden tunnin ja 53 prosenttia kahden tunnin rajan.

Pojat istuivat ruudun ääressä enemmän kuin tytöt. Päivittäistä ruutuaikaa lisäsivät lapsen vanhempi ikä, perheen matalampi sosio­ekonominen asema, sisarukset, vanhempien avioero ja isä ensisijaisena huoltajana.

Vanhemmat raportoivat standardoituja kyselylomakkeita käyttäen muun muassa lastensa psykososiaalisesta hyvinvoinnista, kuten tunne-elämän ongelmista, käytöshäiriöistä, ylivilkkaudesta, tarkkaavaisuuden häiriöistä ja ongelmista ystävyyssuhteissa samanikäisten lasten kanssa. Lisäksi kerättiin tietoa vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksesta ja lapsen unen määrästä. Lapsen painoindeksi laskettiin vanhempien ilmoittaman painon ja pituuden perusteella.

Leikki-ikäisten lasten pitempi ruutuaika oli yhteydessä painoindeksiin, unen kestoon sekä vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Ruutuajan kasvaessa lapsen psykososiaaliset vaikeudet lisääntyivät.

American Academy of Pediatrics on suositellut, että esikouluikäisten lasten ei tulisi olla ruudun ääressä tuntia pitempään päivässä. Tämän tutkimuksen perusteella 3–4-vuotiailla psykososiaalisten ongelmien riski kasvoi jokaisen ruudun ääressä vietetyn lisätunnin myötä. Vanhempien huomio tulisi kiinnittää tähän, jotta houkutus ”sähköisen lastenvahdin” epäterveeseen käyttöön vähenee ja motivaatio tiiviimpään vuorovaikutukseen lastensa kanssa lisääntyy.

Kirjoittaja
Nina Kaseva

Lähde: Zhao J, Zhang Y, Jiang F ym. Excessive screen time and psychosocial well-being: the mediating role of body mass index, sleep duration, and parent-child interaction. J Pediatr, verkossa ensin 9.8.2018. doi: 10.1016/j.jpeds.2018.06.029

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 43/2018.