Mistä kilpirauhasen liikatoiminta johtuu?

Nykyään puhutaan paljon kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kilpirauhanen voi olla myös liikatoiminnalla. Mistä silloin on kyse?

Kilpirauhanen sijaitsee kaulan alaosassa kurkunpään alla.
Adobe
Kilpirauhanen sijaitsee kaulan alaosassa kurkunpään alla.

Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi on sairaus, jossa kilpirauhanen tuottaa liikaa kilpirauhashormoneja. Nämä hormonit säätelevät elimistön aineenvaihduntaa, lämmöntuottoa, sydämen toimintaa, kasvua ja kehitystä.

Liikaa kilpirauhashormoneja saa elimistön toimimaan ylikierroksilla, mikä aiheuttaa erilaisia oireita ja voi vaarantaa terveyden.

Mistä kilpirauhasen liikatoiminta johtuu?

Kilpirauhasen liikatoiminnan yleisin syy on Basedowin tauti, joka on autoimmuunisairaus. Siinä elimistö tuottaa vasta-aineita, jotka stimuloivat kilpirauhasta tuottamaan liikaa hormoneja.

Basedowin tauti on yleisempi naisilla kuin miehillä, ja sen ilmaantuvuus on noin 1 % väestöstä. Basedowin taudin syitä ei tunneta tarkkaan, mutta sen uskotaan liittyvän geneettiseen alttiuteen sekä ympäristötekijöihin, kuten stressiin, infektioihin, tupakointiin tai jodin saantiin.

Muita kilpirauhasen liikatoiminnan syitä ovat:

  • kyhmystruuma
  • kilpirauhastulehdukset
  • kilpirauhaskasvain
  • kilpirauhasen vajaatoiminnassa käytetty tyroksiinilääke

Mitkä ovat kilpirauhasen liikatoiminnan oireet?

Kilpirauhasen liikatoiminnan oireet johtuvat elimistön aineenvaihdunnan kiihtymisestä. Oireet voivat vaihdella yksilöllisesti ja riippua liikatoiminnan syystä, kestosta ja vakavuudesta.

Yleisiä oireita ovat:

  • laihtuminen
  • hikoilu
  • sydämentykytys ja rytmihäiriöt
  • levottomuus ja hermostuneisuus
  • väsymys, heikotus ja unettomuus
  • ripuli

Osalle potilaista kehittyy silmäoireita: silmissä on hiekan tunnetta, voi esiintyä kaksoiskuvia, silmät voivat pullistua ulospäin ja vaikeissa tapauksissa näkö huononee.

Selittämätön hikoilu muiden oireiden kanssa voi kertoa kilpirauhasen liikatoiminnasta.
Adobe
Selittämätön hikoilu muiden oireiden kanssa voi kertoa kilpirauhasen liikatoiminnasta.

Milloin lääkäriin?

Epäiltäessä kilpirauhasen liikatoimintaa pitää hakeutua parin päivän sisällä lääkäriin. Hoitamaton liikatoiminta voi aiheuttaa hoitamattomana sydämen eteisvärinän, jossa sydän lyö epäsäännöllisesti ja tiheään.

Kilpirauhasen liikatoiminta todetaan verinäytteestä.

Miten kilpirauhasen liikatoimintaa hoidetaan?

Sydämentykytystä ja muita oireita lievitetään ensi kädessä beetasalpaaja-lääkkeellä.

Varsinaista kilpirauhasen toimintaa hillitään karbimatsoli-nimisellä lääkkeellä, jolla hormonin tuotanto hiljalleen yleensä normaalistuu muutamassa viikossa.

Karbimatsolia voidaan käyttää 12-18 kuukautta ja näin voidaan toimia, jos kilpirauhanen ei ole suurentunut paljon ja esiintyy silmäoireita. Tämä yleensä auttaa noin puolella potilaista ja sairaus pysyy poissa.

Jos karbimatsoli ei kuitenkaan toimi, voidaan harkita radioaktiivista jodia, jota nautitaan suun kautta. Se kertyy kilpirauhaseen ja tuhoaa rauhasen soluja, jolloin liikatoimina lakkaa.

Tämä aiheuttaa usein alitoiminnan, jota hoidetaan tyroksiinilla.

Radiojodihoitoa ei voida käyttää raskauden tai imetyksen aikana, mutta muutoin se on turvallinen.

Kilpirauhasesta voidaan myös poistaa osa, jolloin liikatoiminta rauhottuu. Leikkaus valitaan hoitomuodoksi erityisesti silloin, kilpirauhanen on huomattavasti suurentunut.

Jos kilpirauhasen liikatoiminnasta on aiheutunut silmäoireita, ne pitää hoitaa erikseen jaksoittaisilla suurilla kortisoniannoksilla.