Rituksimabilla hyvä hoitotulos follikulaarisessa lymfoomassa

Pelkän rituksimabihoidon haitat ovat vähäisiä verrattuna immunokemotera­piaan.

Follikulaarisen lymfooman ja muiden indolenttien, hitaasti etenevien lymfoomien hoitosuositus ei ole yksiselitteinen. Kemoimmunoterapiaa pidetään oireisen potilaan ensisijaisena hoitona, mutta toisaalta pelkkä seuranta on hyvä vaihtoehto sellaiselle potilaalle, jolla tautimassaa on vähän. Pohjoismaiset tutkijat osoittavat, että pelkkä rituksimabihoitokin vaikuttaa käyttökelpoiselta vaihtoehdolta ensilinjassa.

Julkaisuun oli kerätty kahteen tutkimukseen osallistuneiden potilaiden hoito- ja seurantatiedot. Mukana oli 321 indolenttia lymfoomaa sairastavaa potilasta (84 % follikulaarista lymfoomaa). Potilaat saivat ensilinjan hoidoksi rituksimabia viikon välein neljä kertaa yhden tai kahden kuukauden ajan. Osa potilaista sai myös interferonia.

Kymmenen vuoden seurannan jälkeen 73 % potilaista oli elossa. Joka kolmas potilas ei ollut tarvinnut seuranta-aikana mitään muuta hoitoa lymfoomaan (36 %). Potilailla, jotka tarvitsivat toisen hoidon kahden vuoden kuluessa ensilinjan hoidosta, ennuste oli huonompi kuin niillä, joilla tauditon aika oli pidempi kuin kaksi vuotta. Tauti ­kehittyi aggressiiviseksi lymfoomaksi joka viidennellä kymmenen vuoden seurannan aikana. Interferoni ei paran­tanut hoitotulosta.

Ensilinjassa pelkkää rituksimabia saaneiden ennuste näyttää olevan ihan yhtä hyvää tasoa kuin immunokemo­terapiaa saaneilla potilailla on todettu. Pelkän rituksimabihoidon haitat ovat vähäisiä verrattuna immunokemotera­piaan. Osalle potilaista varmaan voi suositella pelkkää rituksimabia ensi­linjaan, vaikka kliinisessä työssä on vaikeaa arvioida, ketkä potilaat ovat niitä onnekkaita, joilla hoitovaste säilyy jopa kymmenen vuoden ajan.

Lähde:

Lockmer S, Ostenstaad B, Hagberg H ym. Chemotherapy-free initial treatment of advanced indolent lymphoma has durable effect with low toxicity: results from two nordic lymphoma group trials with more than 10 years of follow-up. J Clin Oncol 2018;36:3315–23.

Kirjoittaja:

Sirkku Jyrkkiö

dosentti, osastonylilääkäri

Kuva: Pixmac

Julkaistu Lääkärilehdessä 4/2019.