Hirtehisen hokeman mukaan lääkärissä käyntiä kannattaa vältellä. Kun oikein tutkitaan, löytyy aina jokin vika tai vaiva. Juuri niin kävi.
Olin joitakin aikoja sitten lääkärin vastaanotolla. Vuoroon tuli verenpaineen mittaus. Tuloksen nähtyään lääkärini kiinnostui tutkimaan myös mittaushistoriaani.
Niin pitkälle kuin tietojärjestelmän muisti kantoi, tulokseni eivät olleet muuttuneet nimeksikään. Mutta nytpä lääkärini ojensi luettavaksi jo hiirenkorville käytetyn kopion Yhdysvalloissa julkaistusta tieteellisestä artikkelista. Siitä hän oli ympyröinyt yhden taulukon ja alleviivannut yhden rivin.
”Suositus on muuttunut”, hän sanoi. Niillä sanoilla sain verenpainetaudin ja reseptin sekä ohjeen hankkia laite paineiden kotiseurantaan.
Tuo kokemus on johtanut monenlaisiin pohdintoihin. Niistä ensimmäinen oli hämmästys. Ihmettelin lääkärille kuinka verenpainetta vuosia mittaillut terveydenhoitaja sanoi aina, ettei ongelmia näytä olevan. ”Se oli mielipide”, totesi lääkärini. Ymmärsin tämän tarkoittavan eroa siihen nähden, että hän perusti oman kantansa arvostetun tiedejulkaisun sanomaan.
Mieleen tuli myös kansainvälinen debatti hoitosuositusten ja niiden sisältämien raja-arvojen perusteista. Vaikkapa normaalin verenpaineen raja-arvoja alentamalla saadaan käden käänteessä aikaan lukematon määrä uusia sairaita ja lääkittäviä. Elokuussa Helsingissä järjestetty Too Much Medicine -symposium esitti tällaiset muutokset yhdeksi ylidiagnostiikan perusmekanismeista. Kriitikot ovat valmiita näkemään tässä jopa lääketeollisuuden ja tutkijoiden salaliiton.
Totesin ajattelevani toisin.
Ensinnäkin lääkärini olisi mielestäni tehnyt virheen, ellei hän olisi arvioinut vointiani viimeisimmän tutkimustiedon pohjalta. Lähden siitä, että hän oli asiantuntemuksensa ja kokemuksensa pohjalta arvioinut viittaamansa tutkimuksen ja muut vastaavat tulokset luotettaviksi.
Toiseksi pidän ennaltaehkäisyä tuottavimpana ja mielekkäimpänä terveydenhuollon muotona, joka on kuitenkin surkeasti aliarvostettua ja aliresursoitua. Kun nyt oli tutkimustiedon perusteella ilmeistä, että puuttumalla uuden suosituksen ylittävään verenpaineeseen voisin välttyä joiltakin ikäviltä seurauksilta tulevaisuudessa, kiitin mielessäni tästä mahdollisuudesta.
En voi olla varma hoidon hyödyllisyydestä. En tule koskaan tietämään, mitä ongelmia sen avulla kenties vältän. Elämä on jossittelua, mutta mihin muuhun voi optionsa ankkuroida kuin tieteen tuoreimpaan näkemykseen?
Olen käyttänyt määrättyä lääkettä ohjeen mukaisesti. Kun en lääkkeistä pidä, kysyin lääkäriltäni myös, mitä muuta voisin verenpaineen alentamiseksi tehdä. Hän mukaansa olisi hyödyllistä pudottaa kiloja pois vyötäröltä, mutta tämän sanoessaan sekä hänen katseensa että äänensävynsä olivat äärimmäisen skeptisiä. Ne viestivät, että älä unta näe, ei sinusta siihen ole.
En tiedä, onko se hänen tyylinsä kohdata kaikki potilaat, vai onko kyse poikkeuksellisen terävästä ihmistuntijasta. Joka tapauksessa hänen asenteensa sai sisun kiehahtamaan. Vai ei!
Vastaanotosta on nyt vierähtänyt aikaa sen verran, että on mahdollista arvioida hoidon vaikutuksia. Tunnen oloni nyt paremmaksi, vaikken aiemminkaan voinut huonosti. Ja kiitos kysymästä, niin paineet kuin paino ovat laskeneet lupaavasti.
En koe olevani ylidiagnostiikan uhri, vaan asiantuntevasti hoidettu. En mieti saamaani diagnoosia, vaan niitä, jotka saatan näin välttää.
Hyvä lukija, otan tässä blogissa pelkästään oman kokemukseni pohjalta kantaa laajoihin kysymyksiin. Sen(kin) takia olisi hyvä, jos keskustelu jatkuisi ja laajensi.
Teksti: Hannu Ollikainen
Lääkärilehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2008−2016 toiminut Ollikainen tarkastelee ajankohtaisia aiheita ja ikuisuuskysymyksiä maallikon näkökulmasta.
Kirjoitus on julkaistu Lääkärilehden blogissa 26.9.2018
Kuva: Nina Kaverinen
