Suojavarusteissa alkaa janottaa

Työ koronaterveys­asemalla on jatkuvaa päivystystä.

Iiro Saarlo suorittaa Malmin terveysasemalla Helsingissä yleislääketieteen erityiskoulutusta. Työn luonne muuttui maaliskuussa, kun neuvolatyö ja toimenpiteet jäivät pois ja tilalle tuli yksinomaan päivystystyötä.

Tuuli Hirvonen on viittä vaille valmis yleislääketieteen erikoislääkäri. Tutut potilaat ovat vaihtuneet laajalta alueelta tuleviin akuuttipotilaisiin.

Jatkuvassa maskin käytössä oli aluksi totuttelemista.

– Suojavarusteissa tulee jano. Mutta likaisella puolella ei voi juoda.

Mikko Niemisen YEK-vaihe päättyi keväällä. Työ Malmilla jatkuu elokuun loppuun. Hän kertoo, että työn luonteen muuttuminen ja terveysaseman tilojen muokkaus kävivät nopeasti.

Likaisen puolen tiloista karsittiin kaikki ylimääräinen, niin että siivoaminen on mahdollisimman helppoa. Hyllyt suojattiin muoveilla, ja osa ovista likaisen ja puhtaan puolen välillä suljettiin.

Oven ulkopuolella seisoo vartija

Kaikki potilaat, joilla on ylähengitystieinfektio-oireita, ohjataan Helsingissä joko Laaksoon tai Malmille.

Oven ulkopuolella seisoo vartija. Sisällä hoitaja ottaa jokaisen potilaan vastaan, antaa hengityksensuojaimen ja ohjaa eteenpäin.

Potilaita tulee joka päivä 100. Heistä 2–3:lla todetaan koronavirustartunta. Lieväoireiset ohjataan yhdelle käytävälle. Useimmat päätyvät hoitajan vastaanotolle. Jonotusajat pyritään pitämään lyhyinä, ettei kukaan saisi koronavirustartuntaa terveysasemalla. Toinen käytävä on varattu niille, joilla on jo todettu koronavirustartunta.

Potilaat ohjataan ulos eri ovesta kuin he tulivat sisään.

– Tämä on mielenkiintoinen kokemus, Mikko Nieminen kuvaa kuluvaa kevättä.

Hertta Vierula

Kuvat Nina Kaverinen

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 22/2020.