Unohtuiko ulkoilma homepelon keskellä?

Ulkoilman pienhiukkasten riskit on syytä tiedostaa, vaikka huoli huonosta ­sisäilmasta hallitsee juuri nyt julkista keskustelua ja ­kansalaisten mieliä.

Unohtuiko ulkoilma homepelon keskellä? Kuva 1 / 1

Hengitysilman laadulla on merkitystä. Haitallisimmat ilman epäpuhtaudet eivät kuitenkaan ole sellaisia kuin viime aikojen julkisesta keskustelusta voisi päätellä.

− On arvioitu, että ulkoilman pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa vuosittain lähes 2 000 ennenaikaista kuolemaa. Kyse on siis kansanterveyden ­tasolla isosta ongelmasta, Turun kaupungin työterveysjohtaja, LT Marjo ­Sinokki toteaa.

Hänen mielestään tutkitut faktat ­ulkoilman riskeistä ovat päässeet unohtumaan sekä suurelta yleisöltä että ­lääkäreiltä, kun huomio on kohdistunut uutisiin koulujen, työpaikkojen ja ­kotien sisäilmaongelmista.

− Olen huomannut, että ulkoilmaa ajatellaan aina pieni hetki keväisin katupölyn ollessa pahimmillaan. Ja silloinkin moni mieltää, että heikkolaatuinen ulkoilma aiheuttaa lähinnä vaaratonta silmien ärsytystä, Sinokki sanoo.

Todellisuudessa liikenteen, teollisuuden ja puunpolton pienhiukkaspäästöt lisäävät merkittävästi hengityselin-, ­sydän- ja verisuonisairauksia. Riskiryhmään kuuluvat erityisesti vanhukset ja monisairaat.

Myös sisäilman terveydelle vaarallisimmat epäpuhtaudet ovat yleensä ­peräisin rakennuksen ulkopuolelta. Esimerkiksi vilkasliikenteisessä kaupunkiympäristössä pakokaasupäästöt kulkeutuvat herkästi sisätiloihin.

Pienhiukkaset puheeksi vastaanotolla

Sinokki sanoo pohtineensa, miksi ­nimenomaan sisäilman laatu herättää niin suuria tunteita. Jostakin syystä aihe on kuumentunut erityisesti Suomessa. Vaikkapa muualla Euroopassa suhtautuminen on huomattavasti maltillisempaa, eikä edes rakennusten näkyvä homehtuminen aiheuta paniikkia.

− Tutkittua informaatiota aiheesta puuttuu, mikä varmasti lisää pelkoja. Vallalla on myös virheellisiä käsityksiä. Maailmahan on täynnä mikrobeja. Mistäpä muusta nostalginen mummolan tuoksukaan kertoo kuin jonkinlaisesta mikrobikasvustosta?

Ihmisten reagointi homelöydöksiin saa Sinokin mukaan varsin ristiriitai­siakin piirteitä.

− Lehtihaastattelussa joku saattaa kertoa joutuneensa muuttamaan telttaan nukkumaan homealtistuksen vuoksi. Kuitenkin maaperä ja hyvin nopeasti myös telttakangas ovat täynnä homeitiöitä.

Lääkärit ovat Sinokin mielestä jääneet hankalaan välikäteen. Miten tukea parhaiten ihmisten toimintakykyä ja ter­veyttä, kun vaikkapa työyhteisössä alkaa voimakas sisäilmaoireilu?

− Potilasta pitää tietenkin kuulla ja hänen kokemustaan kunnioittaa. On kuitenkin hyvin vaikeaa olla menemättä väärällä tavalla mukaan potilaan homehuoleen ja pidättäytyä tutkitussa tiedossa.

Miksei sitten ulkoilman laadusta revitä otsikoita tai lähdetä käräjöimään? Sinokki arvelee ilmansaasteiden tuntuvan monesti kaukaiselta ja abstraktilta asialta, joka ei kosketa omaa terveyttä. Esimerkiksi tupakansavun haitat on huomattavasti helpompi hahmottaa.

Lisäksi ulkoilman laatuun on vaikea vaikuttaa suoraan. Pienhiukkasille altistuminen on Sinokin mukaan mahdollista ottaa silti puheeksi ja huomioon myös lääkärin vastaanotolla.

− Ainakin riskiryhmään kuuluvien ­potilaiden kanssa kannattaa pohtia, voisiko esimerkiksi liikenteen pölyn ja pakokaasujen pääsemistä sisätiloihin vähentää jotenkin.

Yksi yhteinen ilma

Professori Kari Reijula Helsingin yliopistosta kertoo kaipaavansa homepanikoinnin sijaan kokonaisvaltaisempaa keskustelua hengitetyn ilman laadusta.

− Jako sisä- ja ulkoilmaan on keino­tekoinen. Meillä on yksi yhteinen ilmakehä, josta me kaikki elolliset olennot olemme riippuvaisia. Eikä käytännössä mikään sisätilakaan voi olla umpioitu reservaatti täysin irrallaan ympäröivästä maailmasta.

Reijulan mielestä 2000-luvulla herännyt tietoisuus esimerkiksi työpaikkojen hyvän sisäilman vaikutuksesta henkilöstön hyvinvointiin on ollut sinänsä erittäin tervetullutta.

− Vaati vuosikymmenien pitkäjänteisen työn ennen kuin sisäympäristön ja -ilman merkitys alettiin noteerata. Viiden viime vuoden aikana keskustelu on kuitenkin lyönyt yli ja saanut yhä erikoisempia sävyjä. Asiantuntijatkin ovat varsin ymmällään.

Reijulan mukaan ihmisten kokemukset sisäilmaoireista ja lääketieteen keinot vastata heidän huoleensa ovat ­erkaantuneet yhä kauemmas toisistaan. Samalla luottamus tutkittuun tietoon on alkanut rakoilla.

Samalla Reijula ihmettelee, miksei ­ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa puhuta nykyistä yleisemmin suoraan ­ihmisten hengestä ja terveydestä. Ympäristömääräyksiä perustellaan harvoin lääketieteellisin argumentein, vaikka päästörajoitukset voivat vähentää sairastuvuutta ja kuolleisuutta tässä ja nyt.

− Itse olen alkanut iän karttuessa ­uskoa, ettei ihmisen ole mahdollista voida hyvin pilatussa ympäristössä. Luontoaktivistien ja terveysalan toimijoiden pitäisi siis löytää toisensa – samoin lääketieteen ja ympäristön tutkijoiden.

Uusilta lääkärisukupolvilta Reijula kertoo odottavansa kasvavaa kiinnostusta ympäristökysymyksiä kohtaan. Puhtaan luonnon vaikutuksista ­hyvinvointiin opitaan koko ajan ­lisää.

− Parhaiten voimme ammattikuntana edistää hengitysilman laatua osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun ja myös politiikkaan. Luotan, että lääketieteen asiantuntijoita ja tutkittua tietoa halutaan kuunnella.

Kirjoittaja:
Mari Vehmanen
toimittaja

Kuva: Fotolia

Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 34/2018.

Oletko jo lukenut nämä?