Tavanomaiset verivirtsaisuuden tutkimusmenetelmät virtsarakon tai ylävirtsateiden karsinooman toteamiseksi ovat kystoskopia, ylävirtsateiden kuvantamistutkimus – tehokkaimmillaan TT-urografia – sekä virtsan irtosolututkimus. Irtosolututkimus yksin on tunnetusti kohtalaisen tarkka, mutta tuoreen englantilaisen monikeskustutkimuksen perusteella siinä jää toteamatta merkittävä määrä lihakseen infiltroivia ja pinnallisia suuren maligniteettiasteen tuumoreita.
Tutkimukseen rekrytoitiin 3 556 hematuriapotilasta 40 sairaalasta. Kaikille tehtiin kystoskopia ja virtsateiden kaikututkimus tai TT-urografia. Virtsan irtosolututkimus tehtiin 567 potilaalle (15,9 %), ja siinä verivirtsaisuus oli näkyvää 70 %:lla. Irtosolututkimuksen tulos tulkittiin positiiviseksi, jos virtsasta löytyi maligneja, sellaisiksi epäiltyjä tai atyyppisiä soluja, uuden Pariisin luokituksen mukaan vähintään 3.
Virtsarakon karsinooma löytyi kaikkiaan 39 (6,9 %) ja ylävirtsatiekarsinooma 8 (1,4 %) potilaalta. Irtosolututkimuksen herkkyys virtsatiekarsinooman diagnostiikassa oli 43,5 % ja tarkkuus 95,7 %. Tutkimuksen positiivinen ennustearvo oli 47,6 % ja negatiivinen 94,9 %. Kahdeksalla tuumoripotilaalla (38 %) löydöksenä oli suuren riskin tuumori. Heillä irtosolututkimuksen herkkyys oli marginaalisesti parempi, 57,7 %.
Pelkän irtosolututkimuksen perusteella olisi jäänyt diagnosoimatta 21 rakko- ja 5 ylävirtsatiekarsinoomaa. Virtsan irtosolututkimuksen ja TT-urografian yhdistelmä paransi diagnosointivoimaa merkittävästi pelkkään sytologiseen tutkimukseen verrattuna: yhdistelmätutkimuksen herkkyys oli 90,2 % ja tarkkuus 94,9 %.
Virtsan irtosolulöydös oli positiivinen normaaleista kystoskopia- ja TT-urografialöydöksistä huolimatta 20 potilaalla (4,3 %). Yli puolelle heistä tehtiin invasiivisia lisätutkimuksia. Vähintään vuoden kestäneen jälkiseurannan aikana keneltäkään väärän positiivisen sytologisen vastauksen saaneista ei löytynyt virtsarakon eikä ylävirtsateiden syöpää.
Tutkijoiden yhteenveto tuloksistaan on, että virtsan irtosolututkimuksen rutiinikäytöstä verivirtsaisuuden tutkimuksena tulisi luopua. Yksittäistapauksissa tutkimuksen käyttöä voidaan harkita, mutta silloinkin on syytä pitää mielessä väärän positiivisen tuloksen mahdollisuus seurauksineen. Kystoskopia ja ylävirtsateiden kuvantaminen ovat hematuriapotilaan tutkimuksen kulmakivet ainakin siihen asti, että uudet diagnostisesti tarkat virtsan merkkiaineet on riippumattomasti validoitu.
Lähde:
Tan WS, Sarpong R, Khetrapal P ym. Does urinary cytology have a role in haematuria investigations? BJU Int, verkossa ensin 12.7.2018. doi: 10.1111/bju.14459
Kirjoittaja:
Ossi Lindell
urologian erikoislääkäri
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 46/2018.
