Ymmärtävätkö maakunnat panostaa tutkimukseen?

Kliinikkotutkijoita huolestuttaa, ymmärtävätkö maakuntien päättäjät tutkimuksen merkityksen.

Ymmärtävätkö maakunnat panostaa tutkimukseen? Kuva 1 / 4

Miten käy kliinisen tutkimuksen sote-uudistuksessa?

Huolen nosti esiin Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Anne Remes, joka aloitti Lääketieteen Säätiön puheenjohtajana vuoden alussa.

Hänen mukaansa on todennäköistä, että maakuntien rooli tutkimusrahoituksen jakomallissa korostuu ja valtion ohjausvaikutus vähenee.

– Kliinikkotutkijoilla on pelko, ymmärtävätkö maakuntien päättäjät kautta maan tutkimuksen merkitystä terveydenhuollon tason ylläpitämisessä ja kehittämisessä, hän sanoo.

Samoilla linjoilla on HUS:n tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta. Hän toivoo, että viime vuosien hyvä kehitys HUS:ssa liittyen tutkimukseen osoitettuun kuntarahoitukseen ei tyssää sote-uudistuksessa. Summa on tänä vuonna 14 miljoonaa euroa, kun se vielä 2015 oli kahdeksan miljoonaa.

– HUS on Suomen suurimpia lääketieteen tutkimuksen rahoittajia, Pitkäranta sanoo.

HUS on panostanut tutkimusrahoitukseen myös sitä kautta, että sinne on tänä vuonna palkattu EU-koordinaattori auttamaan kansainvälisen tutkimusrahoituksen haussa.

Pitkäranta muistuttaa, että tutkimus tukee innovaatioineen myös elinkeinoelämää.

VTR-rahaa sosiaalityön tutkimukseen

Valtion tutkimusrahoituksen pieneneminen on puhuttanut jo vuosia. Erityisvastuualueiden kautta jaettava raha oli vielä 1987 suuruudeltaan 91 miljoonaa euroa. Tänä vuonna sen suuruus on 21 miljoonaa euroa. Luvussa on jonkin verran nousua vuoden 2016 aallonpohjasta, jolloin summa oli 16,8 miljoonaa.

– Hakupaine on kova, ja hyviä hakemuksia jää rannalle. Joka kerta kun ­rahoituspäätökset tulevat ulos, täällä kampuksella on kauhea itku, että miksi minä en saanut rahoitusta, Pitkäranta kuvaa.

Valtion tutkimusrahoituksen (VTR) tuettavaksi tulee sote-uudistuksessa ­tämänhetkisen lakiluonnoksen mukaan paitsi terveystutkimus, myös sosiaalityön tutkimus.

– Mikäli tutkimuksen ja rahoituksen määrää ei lisätä, osuudet tutkijaa tai tutkimusryhmää kohden pienenevät, Remes sanoo.

Tutkimus kehittää ammattitaitoa

Sekä Remes että Pitkäranta korostavat kliinisen tutkimuksen merkitystä lääkäreiden ammattitaidon kehittämisessä.

– Tutkimuksen heikkenemisen myötä sairaaloistamme katoaisi huippuosaaminen ja terveydenhuollon kehitys pysähtyisi, Remes muotoilee.

Anne Pitkäranta kertoo esimerkin oman professuurinsa alalta eli korva-, nenä- ja kurkkutaudeista. Viime vuonna valmistui Pia Järvenpään väitöskirja ­aiheesta palan tunne kurkussa.

– Se on vähän epäseksikäs aihe, mutta potilaita on paljon, heitä heitellään milloin minnekin eikä maailmallakaan oikein ole asiantuntemusta. Väitöskirjatutkijasta tuli aiheen kova asiantuntija niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, Pitkäranta sanoo.

Kliinisen tutkimuksen keskeinen tavoite on Anne Pitkärannan mukaan parantaa järjestelmän toimintaa. Tutkimusaiheet nousevat käytännön kysymyksistä.

– Kaikilla tutkimuksilla pitäisi olla impakti, miksi ne tehdään. Emme halua pöytälaatikkotutkimusta, Anne Pitkäranta sanoo.

Pitkäranta esimerkiksi halusi klinikan ylilääkärinä toimiessaan edistää potilaiden nopeaa kotiutusta nielurisaleikkauksen jälkeen.

Niinpä käynnistettiin tutkimus, jossa potilaat satunnaistettiin joko yöpymään leikkauksen jälkeen sairaalassa tai kotiutumaan samana päivänä.

Tulos oli, että saman päivän kotiutus oli turvallista.

– Tutkimus tuotiin välittömästi käy­täntöön. En ilman sitä olisi voinut mennä osastolle vain sanomaan, että nyt siir­rytte päiväkirurgiaan, Pitkäranta sanoo.

Raha ei ratkaise

Tutkimuksen tekomahdollisuuksia ei ratkaise pelkästään raha. Anne Remes muistuttaa tutkimusta arvostavan yleisen asenteen merkityksestä.

– Arvostus on yleistä positiivista asennetta tutkimusta kohtaan, mutta myös sitä, että kliinisen työn ohessa olisi mahdollista tehdä osin tutkimukseen liittyviä asioita, hän sanoo.

Hänen mielestään tutkimuksen arvostaminen näkyy myös siinä, huomioidaanko tieteellinen meritoituminen, erityisesti tohtorin tutkinto ja dosentuuri, esimerkiksi yliopistosairaaloiden virkoja täytettäessä.

Pitkäranta puolestaan muistuttaa, että tutkimuksen teko vaatii paitsi rahaa, myös kertynyttä osaamista, intoa ja tukiorganisaatiota tutkimuksen ympärille.

– Vaikka veisin johonkin yksikköön hirveän summan rahaa, ei se raha ala itsekseen tehdä tutkimusta siellä, hän sanoo.

Näin STM vastaa

Mitä valtion tutkimusrahoitukselle tapahtuu sote- ja maakuntauudistuksessa, neuvotteleva virkamies Saara Leppinen sosiaali- ja terveysministeriöstä?

Sote-järjestämislain tämänhetkisen luonnoksen pykälät ovat tältä osin ­samankaltaisia kuin nykyisessä terveydenhuoltolaissa. Ainoa ero on, että lakiehdotuksessa ­puhutaan sosiaalityön ja terveyden tutkimuksesta, ei vain terveyden tutkimuksesta.

Ministerit Sanni Grahn-Laasonen ja Annika Saarikko asettivat vuoden alussa työryhmän parantamaan VTR:n vaikuttavuutta, rahoituksen jakamisen kustannus­tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä. Työryhmä viimeistelee asiasta ­parhaillaan muistiota, ja myöhemmin keväällä ministerit päättävät, ­lähdetäänkö jotain työryhmän ehdotusta viemään eteenpäin.

Entä maakuntien omalle tutkimusrahoitukselle?

Järjestämislain luonnoksessa maakunnat ohjaavat ja koordinoivat sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä. Laissa puhutaan kehittämisestä, perusteluissa myös tutkimuksesta.

Viisi yhteistoiminta-aluetta puolestaan vastaavat alueensa maakuntien tutkimustoiminnan koordinoinnista sote-puolella ja koordinoivat myös ­ammatillisen osaamisen kehittämistä yhdessä yliopistojen ja ­korkeakoulujen kanssa.

Näen ja toivon mallin menevän siihen suuntaan, että maakunnat itse ­hoksaavat satsata osan ­rahoituksestaan tutkimukseen ja kehittämiseen.

Kysymys on siitä, kuinka paljon maakunta allokoi rahaa itsenäisesti, vai pitääkö rahan olla korva­merkittyä.

Mutta kyllä tämä on iso huoli, hoksataanko tähän satsata. Jos ei, säädöksiin voidaan harkita korjaus­liikkeitä.

Onko käyty keskustelua tutkimusrahoituksen ­kasvattamisesta esimerkiksi VTR:n osalta, kun ­sosiaalityön tutkimus jakaa rahan?

Sosiaalityön tutkimus ja sen osaamisen ­vahvistaminen eivät ratkea nykyisellä mallilla eivätkä nykyisillä summilla. Sosiaalityön tutkimus tarvitsee työryhmän mielestä oman VTR-tyyppisen rahoituksen, ja tutkimuksen on ulotuttava työ­käytäntöihin. Esimerkiksi ­tutkimusnäyttöön perustuvat ­toimintasuositukset (”käypä sosiaalityö”) puuttuvat.

Perusterveydenhuollossa riittää tutkittavaa

Janakkalan terveyskeskuksen lääkäri Suvi Hämäläinen kuuluu niiden ­onnellisten ­joukkoon, jotka saivat valtion tutkimus­rahoitusta tutkimushankkeelleen tänä vuonna.

Hän tutkii raskaushepatoosin pitkä­­aikaisvaikutuksia.

Kyseessä ei ole kliininen tutkimus, vaan rekisteritietoon pohjautuva selvitys, joka on osa Hämäläisen väitöskirjaa. Hämäläisen mielestä työstä on silti hyötyä lääkärin työssä, kahdellakin tavalla. Hän osaa epäillä raskaus­hepa­toosia sairastaneilla naisilla ­sellaisia sairauksia, jotka eivät aiemmin olisi tulleet mieleen.

Lisäksi tutkimuksen tekeminen on lisännyt ymmärrystä kaikkeen siihen, mikä liittyy esimerkiksi hoitosuositusten laatimiseen.

– Tämä on vastapainoa kliiniselle työlle, hän kuvaa.

Tutkimus on edennyt tähän asti iltaisin, viikonloppuisin ja lasten päiväunien aikaan.

Tämän vuoden alkupuoliskon hän työskentelee ­kliinisenä opettajana ­Tampereen yliopistossa, jossa on ollut jonkin verran mahdollisuuksia tehdä tutkimusta myös työaikana.

Rahoituksen haku on ollut työlästä. VTR-rahoitus oli ensimmäinen apurahahakemus, joka tärppäsi. Väitöskirjan on silti määrä valmistua vielä tänä vuonna.

Hän harmittelee, että perustervey­denhuollossa tehdään melko vähän ­tutkimusta.

– Tuntumani on, että tutkimusta tekevä terveyskeskuslääkäri on ­­enemmän poikkeus kuin sääntö, hän sanoo.

Hänen mielestään tutkimusmah­dolli­suuksia kannattaisi tuoda enemmän esille perusopetuksessa ja yleislääkäriksi erikoistumisen aikana.

– Hyvin vähän on myöskään rahoitus­kanavia, jotka olisi suunnattu perus­terveydenhuollossa tehtävään ­tutki­mukseen.

Myös työnantajat voisivat olla ­tutkimusasioissa nykyistä aktiivisempia.

Hämäläinen on törmännyt vastaan­ottotyössä aiheisiin, joista kaipaa lisää tutkimusta. Esimerkiksi lastenneuvo­loiden lääkärintarkastuksien määristä hän kaipaa näyttöä. Niitä on hänen mielestään paljon.

– Onko se vaikuttavaa? Voisiko ­ajatella, että tarkastuksia voisi järjestellä toisella tavalla, jotta saataisiin lääkäri­resurssin tarvetta vähennettyä?

Kirjoittaja:

Minna Pihlava

Toimittaja

Julkaistu Lääkärilehdessä 14/2018.

Kuva: Janne Ruotsalainen

Oletko jo lukenut nämä?