Sanan voimalla kohti ymmärrystä

Kaikella rakkaudella -esseekokoelman viesti on selvä: olemme kaikki kokemuksissamme yhtä, hyväksyntää kaipaavia, valmiita ja halukkaita rakastamaan, eikä meitä voida siinä suhteessa asettaa eri asemiin.

Johanna Korhosen ja Jeanette Östmanin toimittama Kaikella rakkaudella – Sanoja seksuaalisuudesta ja sukupuolesta on nimensä mittainen kirja ja vieläpä hyvä sellainen.

Kyseessä on vapaamuotoinen, pehmeäkantinen esseekokoelma, käteen sopiva lukupaketti, jonka julkaisu ajoittui hyvin yhteen eduskunnassa sukupuolineutraalista avioliittolaista käydyn keskustelun kanssa. Sen sisältö osuu samalla kahvipöytä-, mielipidepalsta- ja some­keskustelujen ytimeen: sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien käsitystemme suhteellisuuteen ajan saatossa.

Eri kirjoittajien kirjoittamat luvut ovat napakan pituisia ja asiaansa osuvia. Sukupuolta ja sen kokemusta käsitellään muutamassa luvussa, ja enemmistö teksteistä on heteroseksuaalisuudesta poikkeamiseen liittyviä kertomuksia ja pohdintoja. Ne ovat sopivasti henkilökohtaisia ja silti melko helposti yleistettävissä, mikä on tässä yhteydessä tärkeää. Joissain kohdissa päätään nostaa jonkinlainen manifestimainen vakuuttelu, minkä ymmärtää hyvin, kun osa teemoista väistämättä sivuaa myös yhteisten asioiden vallankäytön mekanismeja.

Lukijan kannalta parasta kirjassa on kuitenkin sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden vaivaton ja neutraali käsittely. Se kunnioittaa kirjaan tarttuvan, todennäköisesti mielestään valveutuneen lukijan ymmärrystä, ja välittää tietoa yllättävän vastaansanomattomasti. On hienoa, että kulttuurimme sukupuolisesti määrittyneen tai toisaalta sukupuolineutraalin ajattelun hahmottamiseksi löytyy muitakin väyliä kuin sosiaalisen median tunteenomaisesti polarisoituva keskustelu.

Kirjoittajien henkilökohtaisen puhuttelevat tyylit ja selkeä artikulointi saavat hieman ihmettelemään, mikä tekee sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvästä keskustelusta usein niin tunnepitoista ja hankalaa.

Kaikella rakkaudella -esseekokoelman viesti on selvä: olemme kaikki kokemuksissamme yhtä, hyväksyntää kaipaavia, valmiita ja halukkaita rakastamaan, eikä meitä voida siinä suhteessa asettaa eri asemiin.

Siihen nähden Jeanette Östmanin erityisen hyvin kirjoitettu luku lapsen adoptoinnin lainsäädännöllisistä kiemuroista kuvaa onnistuneen asialliseen sävyyn, miten paljon lainsäädännössä ja hallintokulttuurissa on vielä tehtävää yhdenvertaisuuden ja selväjärkisyyden eteen.

Kirjan alkuperäiseksi työ­nimeksi sovittiin kuulemma ”Viimeinen sana – itsestään selvä ­kirja”. Sen toiveikkaaseen ja sopivasti haastavaan ajatukseen voi hyvin yhtyä, samalla kun toteaa, ettei viimeistä sanaa tule.

Ajattelumme ja asenteidemme on aina uudistuttava haastamisen ja koetusten kautta. Nyt näyttää olevan seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden ymmärtämisen uudistamisen aika. Vailla erityistä kiihkoa voi todeta, että Kaikella rakkaudella -kokoelma on hyvin toimitettu, kiinnostava ja ajatuksia antava kirja, johon voi ja kannattaa tarttua. Kaikella rakkaudella.

Kaikella rakkaudella – Sanoja seksuaali­suudesta ja sukupuolesta. Johanna Korhonen ja Jeanette Östman (toim.). Into Kustannus: 2014. ISBN 978-952-264-293-6. Sivuja 168. Hinta 23,00 e.

Kirjoittanut:
Sami Pirkola