Aika ja paikka kuolla

Aika ja paikka kuolla Kuva 1 / 1

Lääkärilehdessä 3/2014 ja Potilaan Lääkärilehdessä pohdittiin mielenkiintoisella tavalla sekä ympäristön merkitystä saattohoidossa (Helinä Kotilainen: Tilaa lähtemiselle) että elämän ylläpitämistä toivottomassa tilanteessa (Johanna Ervast: Mihin meidän Eino kuoli?).

Perheen lapsi sai aivoverenvuodon ja kuoleminen kesti yhdeksän viikkoa. Äiti kysyy, miksi Eino ei voinut saada aktiivista kuolinapua. Lääkäreiden varovaisuus ylilääkitä lasta esti äidin mukaan sekä lapsen että koko perheen kärsimyksen lievityksen.

Saattohoidon ydin ja samalla keskeinen ongelma on saako ihminen kuolla. Aktiivisen kuolin­avun myöntämistä vastustetaan sillä, että elämä sinänsä on arvokasta ja ylläpidettävää. Useim­miten huono saattohoito onkin liiallista varovaisuutta elämän loppuessa. Tulee olla rohkeutta olla paikalla, tuoda turvaa ja lääkitä riittävästi.

Kuolemisen läheisyys muuttaa koko hoitamisen ajattelua. Kuoleman salliminen ei tällöin ole epäonnistuminen vaan kaiken tarkoitus. Einon äiti toivoi, että lapsi olisi saanut kuolla sillä tavoin että olisi sattunut mahdollisimman vähän ja mahdollisimman vähän aikaa.

THL:n yliarkkitehti Helinä Kotilainen pohtii, onko sairaalan katon alle mahdollista synnyttää samanlainen lämminhenkinen hoitoympäristö ja -kulttuuri kuin saattohoitokodeissa on. Pelkällä hallinnollisella päätöksellä se ei onnistu. Ongelma on havaittavissa suomalaisessa saattohoitokulttuurissa. Useisiin sairaaloihin on käynnistetty saattohoitoa päättämällä, että jokin sairaalan osasto on jatkossa saattohoito-osasto, ja asia on ajateltu tällä ratkaistuksi.

Terhokodissa ja muissa saattohoitokodeissa hoitamisen asenteen, osaamisen, kokemuksen, ympäristön ja kulttuurin luominen on ollut pitkä prosessi. Hoitokulttuurin ja hoitamisen asenteen on heijastettava perimmäistä päämäärää. Se vaatii paljon hoitajilta ja lääkäreiltä. Potilaista on välitettävä. Kärsimyksen lievittyminen tuntuu myös hoitoyhteisöstä hyvältä ja arvokkaalta. Potilaan huono olo ahdistaa ja vaivaa hoitajia ja lääkäreitä – tämän tulee olla hyvä asia. Ilman sitä ei ole hyvää saattohoitokulttuuria.

Saattohoidon toteuttaminen sairaalassa saattaa olla ongelmallista siksi, että ympäröivä muu hoitokulttuuri toimii tyystin eri tavoin. Ajatus siitä, että tärkeää on mitä tehdään ohittaa sen miten se tehdään.

Helsingissä nyt käytävässä saattohoitokeskustelussa unohtuu hoitamisen kulttuurin, ympäristön, asenteiden ja yleensä kehittämisen merkitys. Hoitamisen ympäristöllä ja kyvyllä tehdä vaikeitakin ratkaisuja vaikeissa tilanteissa on suuri merkitys. Hyvä saattohoito tarkoittaa myös sitä, että eloon jäävät perheenjäsenet kykenevät jatkamaan elämäänsä suuremmin traumatisoitumatta. Merkittävää on, että he ovat kokeneet kuolleen läheisensä ja myös itsensä saaneen arvostusta ja ymmärrystä vaikeassa elämäntilanteessaan.

Juha Hänninen
ylilääkäri
Terhokoti

Kirjoitus on alunperin julkaistu Lääkärilehden 5/14 keskustelua-palstalla.

Kuva: Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi