Alkoholismi – oma vika vai vakava sairaus?

Alkoholismi – oma vika vai vakava sairaus? Kuva 1 / 1

Ainakin 300 000 suomalaista käyttää alkoholia alkoholistisesti. Alkoholinkäyttö on osatekijä ­joka toisessa itsemurhayrityksessä tai liikenneonnettomuudessa. Se on työikäisten yleisin kuolinsyy ja ainakin osasyy noin 10 %:ssa kaikista kuolemista. Alkoholismi on vähintään osasyy huomattavaan osaan niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin syrjäytymisestä.

Kaikki vakavasti otettavat psykiatriset oppikirjat pitävät alkoholismia vakavana sairautena. Sekä biologisen tutkimuksen että psykologisen ymmärryksen valossa alkoholistinen juominen ei ole vain tahdon asia, vaan heijastaa hermoverkostojen häiriötä (1) tai pakonomaista keinoa vapautua edes hetkeksi psyykelle sietämättömästä avuttomuuden tunteesta (2,3,4).

Eroon ongelman väheksymisestä

Tutkimuksiin perustuvasta näkemyksestä huolimatta niin vakuutuslääketieteen, työnantajien kuin suuren yleisön suhdetta alkoholismiin värittää alkoholistin omaa vastuuta yksipuolisesti korostava asenne. Oikeus sairauslomaan tai kuntoutustukeen evätään, jos mukana on alkoholistiseen juomiseen liittyvä merkintä. Alkoholistille myönnetään työkyvyttömyyseläke vain, jos hänelle on kehittynyt pysyvä elimellinen vaurio.

Työntekijän joutuessa ”kiinni” työntekoa haittaavasta alkoholinkäytöstä tuloksena on kirjallinen varoitus ja pakollinen ohjaus ehdotonta raittiutta heti edellyttäviin hoito-ohjelmiin. Jos alkoholisti retkahtaa uudelleen, edessä on usein irtisanominen. Monen kohdalla tuloksena on vuosikautinen työttömyys, itsemurha tai muu ennenaikainen kuolema. Sen sijaan vaikea ­pakko-oireinen häiriö tai bulimia tunnustetaan pitkälti tahdosta riippumattomiksi ja sairaus­lomiin tai kuntoutustukiin oikeuttaviksi sai­rauksiksi.

Nykyinen käytäntö evätä sairausloma tai kuntoutustuki alkoholismin vuoksi ei ole sopusoinnussa tutkimuksiin perustuvaan näkemykseen alkoholismista vakavana sairautena. Retkahdus heti katkaisuhoidon jälkeen ei suinkaan ole osoitus hoitomotivaation puuttumisesta. Pakonomaista alkoholinkäyttöä ylläpitävän neurobiologisen muutoksen korjaantuminen edellyttää useamman kuukauden raittiutta (5).

Kun alkoholismin sairausluonne kielletään, tuetaan alkoholisoituvan tai alkoholistisen potilaan alttiutta väheksyä ongelmaansa. Todistukset kirjoitetaan ”depression” tai ”selkävaivan” perusteella, vaikka alkoholinkäyttö olisikin olennainen tekijä vaivojen taustalla. Alkoholin ongelmakäytön tai alkoholismin käyttö lisädiagnoosina ohjaisi hoitoa jo varhaisessa vaiheessa oikeaan suuntaan. Nykyisin ongelmakäyttö lisädiagnoosina jää merkitsemättä, koska se johtaisi sairausloman tai kuntoutustuen eväämiseen.

Karenssipäivät sittenkin harkintaan?

Alkoholin ongelmakäyttö on osatekijä varsin suuressa osassa niin työnantajia kuin työtovereita ärsyttävistä odottamattomista lyhyistä sairauspäivistä. Tämän vuoksi parin ensimmäisen sairauslomapäivän tulisi olla omavastuisia, jos taustalla on ainakin osin alkoholin käyttö. Karenssipäivien käyttö olisi tehokas keino vähentämään viikonloppuisin tai arki-iltoina tapahtuvaa liiallista alkoholinkäyttöä, joka jatkuessaan johtaa monien kohdalla alkoholiriippuvuuden kehittymiseen. Alkoholinkäytön jatkuessa paria työpäivää pitempään kyse on kuitenkin lähes aina alkoholismista, jolloin sen tulisi oikeuttaa ­ainakin lyhyeen sairauslomaan. Alkoholismin käyttö sairausloman perusteena olevana diagnoosina estäisi alkavasta alkoholismista kärsi­vien alttiutta kieltää tai väheksyä ongelmansa.

Sama kaksinaismoraalinen asenne vaikeuttaa myös työyhteisön varhaista puuttumista työn­tekijöiden alkoholin ongelmakäyttöön. Harva haluaa ottaa esiin työtoverinsa alkoholinkäyttöä, jos puuttumisen seurauksena ovat julkiset varoitukset, pakonomaiset hoitoonohjaukset tai irtisanominen. Ongelman esille ottaminen on erityisen vaikeaa, jos työtoveri on muuten pidetty keski-ikäinen perheenisä tai yksinhuoltaja­äiti, jonka irtisanominen syöksisi pitkäaikaisen työttömyyden kierteeseen.

Alkoholismin ymmärtäminen sairauslomaan tai kuntoutustukeen oikeuttavana vakavana sairautena lisäisi olennaisesti alkoholistin toipumista tukevaa avoimuutta. Alkoholismin sai­rausluonteen ymmärtäminen ei suinkaan tarkoita sitä, että väheksytään alkoholistin omaa vastuuta tervehtymisestään.

Alkoholismi on vakava sairaus, josta ihminen voi kuitenkin vuosikausienkin jälkeen toipua. Suurelle osalle vaikeasta alkoholismista kärsivistä raittius on ainoa tie terveyteen. Raitistuminen ei kuitenkaan käy käden käänteessä ja useimpien kohdalla tie kulkee toistuvien yritysten ja retkahdusten kautta. Alkoholisti raitistuu joskus hylättynä ja halveksittunakin, mutta monin verroin useammin tuettuna ja oikein ymmärrettynä.

Matti O. Huttunen
professori, erikoislääkäri, psykoterapeutti

Kirjallisuutta

1. Volkow ND, Wang GJ, Fowler JS, Tomasi D. Addiction circuitry in the human brain. Ann Rev Pharmacol Toxicol 2012,52:321–36.
2. Linehan M. Cognitive-behavioral treatment of borderline personality disorder. New York; Guilford Publications, 1993.
3. Dodes L. The heart of addiction, the heart of addiction: a new approach to understanding and managing alcoholism and other addictive behaviors. New York, HarperCollins, 2002.
4. Dodes L. Breaking addiction. A 7-step handbook for ending any addiction. New York, Harper­Collins Publ, 2011.
5. Volkow ND, Wan GJ, Fowler JS, Tomasi D, Baler R: Food and drug reward: overlapping circuits in human obesity and addiction. Curr Top Behav Neurosci 2012b,11:1–24.

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 43/12.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi