Kriisin paljastukset

Terveyserojen juuret ovat usein lapsuudessa, kirjoittaa Miila Halonen.

Kriisin paljastukset Kuva 1 / 1 Kuva: Mikko Käkelä

On julkaistu ensimmäiset kattavat raportit siitä, miten koronaepidemia on kohdellut kansakuntia ja mitä olisi hyvä ottaa opiksi.

Luin Sir Michael Marmotin tiimeineen ­kasaaman selvitysjärkäleen joulukuulta. Marmot lienee maailman kuuluisin terveyserojen ja terveyttä määrittelevien sosiaalisten tekijöiden tutkija.

Tiimi etsii raportissaan syitä, miksi Britan­niasta tuli Espanjan rinnalla Euroopan suurimman koronakuolleisuuden maa. Se myös antaa suosituksia, miten päästä epidemiasta jaloilleen ja kuinka samanlainen terveyskatastrofi olisi tulevaisuudessa estettävissä.

Miksi Britannian kuolleisuusluvut ovat niin suuret? Vastaus löytyy muun muassa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vähentymisestä. Kasvava eriarvoisuus vallan, rahan ja voimavarojen jakautumisessa niin ihmisten, yhteisöjen kuin alueidenkin välillä on johtanut eriarvoisuuteen myös terveydessä. Marmot osoittaa syyttävällä sormella edellisen vuosikymmenen leikkauspolitiikkaa, joka kohdistui muun muassa aikuissosiaalityöhön ja julkiseen terveydenhuoltoon. Kaikkiaan terveyden kehittyminen on Britan­niassa pysähtynyt ja terveyserot väestöryhmien välillä rehottavat.

Eriarvoisuus johti Marmotin mukaan kuolemantapausten kasvuun heikossa asemassa olevissa ryhmissä. Niihin kuuluvat vähän koulutetut, usein rodullistetut henkilöt, jotka asuvat ahtaasti ja joiden työssä virusaltistumista oli vaikeaa välttää. Samaan aikaan valkoisten, koulutettujen ja hyvätuloisten keskuudessa kuolemantapauksia on huomattavasti vähemmän.

Tutkijat ennakoivat eriarvoisuuden kriisin myötä edelleen kasvavan.

Suomessa koronakuolleisuus on ollut niin vähäistä, ettei ­kokonaiskuolleisuus ole noussut. Suomen menestyksen takana on harvaan asutun maan mahdollistama etäisyyksien pito ja suomalaiseen luonteenlaatuun kuuluva luottamus julkiseen valtaan. Mutta merkittävä rooli on myös tilanteella, josta Suomi epidemiataistoon lähti.

Suomi kasvoi neljässä sukupolvessa kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi. Suomi on maa, jossa on sosiaalista liikkuvuutta – minunkaltaisesta duunariperheen lapsesta voi tulla lääkäri. ­Sosiaaliset etäisyydet, millä ei tässä tarkoiteta turvavälejä, vaan ihmisryhmien välistä ymmärrystä toistensa tilanteesta, ovat kapeampia kuin monessa muussa maassa, vaikkakin olemassa.

Tämän päivän Suomi on maa, jonka nuoret voivat paremmin kuin koskaan. Nuoremme ovat terveitä ja koulutettuja, heidän uskonsa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa on ­vahva.

Juuri lasten ja nuorten roolin Marmot näkee välttämättömänä niin epidemiasta toipumisessa kuin uusien katastrofien ehkäisyssä. Marmotin mukaan keskeistä on varmistaa jokaiselle lapselle paras mahdollinen alku elämään, terveyteen, koulutukseen ja ammattiin. Tämä on perus­teltua, koska terveyserojen juuret ovat usein lapsuudessa.

Ja nyt tämän jutun koukku: Suomessakaan kaikki nuoret eivät ole päässeet mukaan hyvään nosteeseen. Osan kohdalla ankkurit ovat pohjamudassa, eikä nousuvesi ole nostanut heitä.

Huono-osaisuudesta osa on ylisukupolvista. Suomalaiset kohorttitutkimukset osoittavat suoraviivaisen yhteyden lapsen sairastavuuden ja vanhempien koulutus- ja tulotason välillä. Mitä matalampi on vanhemman koulutus- ja tulotaso, sitä todennäköisemmin lapsella on käyntejä somatiikan poliklinikoilla tai psyykelääkitys. Suomessa tänä päivänä 120 000 lasta rakentaa elämäänsä niukkuutta kokeneissa perheissä.

Tärkeä avain siihen, miten tulevien vuosikymmenten pandemioista selviämme, seisoo tänään toppavaatteissa päiväkodin pihalla. Joten päättäjät muistakaa tämä, kun tulevaa talouskriisiä ratkotte: älkää leikatko tulevaisuuden avainhenkilöiltä.

Miila Halonen

Nuorisolääkäri, joka uskoo yhä hyvinvointivaltioon.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 4/2021.

Oletko jo lukenut nämä?