Suomalaisissa yliopistoissa joka neljäs lääketieteen professori on nainen. Naislääkärien osuus professoreista on pysynyt suurin piirtein samana koko 2010-luvun. Eikö yliopistojen tasa-arvo-ohjelmilla ole mitään vaikutusta?
Olen laskenut Valtiokalentereista naislääkärien uratietoja 2010-luvun alussa sekä uudestaan tänä syksynä. Artikkelit vuosikymmenen alusta julkaistiin Lääkärilehdissä 32/2011 ja 44/2013.
Jälkimmäistä artikkelia seurasi Naislääkäriyhdistyksen reaktio. Yhdistys pyysi tasa-arvovaltuutetulta lausuntoa professorien kutsumenettelystä Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Viidessä vuodessa 25 professorinvirkaan oli kutsuen löydetty 21 pätevää miestä. Sittemmin kutsukäytäntö muutettiin.
Naisten urakehityksen vauhti ei kuitenkaan ole muuttunut: 1970-luvulla syntyneistä, professoriksi nimitetyistä monin verroin useampi on edelleen mies kuin nainen.
Naisten asemaa johtotehtävissä voidaan parantaa esimerkiksi positiivisella erityiskohtelulla, eli käytännössä suosimalla sitä sukupuolta, joka on aliedustettu silloin kun hakijat ovat yhtä päteviä. Lääketieteellisissä tiedekunnissa menettelyä ei kuitenkaan käytetty. Tekemissäni haastatteluissa vedottiin siihen, että naisia on valittu professoreiksi samassa suhteessa kuin heitä on ollut hakijoina. Tulppa olisikin siis hakijoissa, ei valitsijoissa.
Tämän vuoden tietojen mukaan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on 72 vakituista professoria, joista 18 on naislääkäreitä. Määräaikaisia professoreita on seitsemän, ja heistä kaksi on naislääkäreitä. 35 osa-aikaisesta professorista lääkärinaisia on yhdeksän. Naislääkärien osuus kaikista professoreista on siten 25 %. Osuus on noussut kahdeksassa vuodessa vajaat 10 prosenttiyksikköä, huimasti enemmän kuin maan muissa yliopistoissa. Toisaalta Helsingissä on professorien kokonaismääräkin kasvanut.
Muutos on kivulias. Tänä syksynä Tampereen yliopisto tuomittiin käräjäoikeudessa maksamaan yli 60 000 euron korvaukset neurologille, jota oikeuden mukaan syrjittiin professorivalinnassa naissukupuolensa takia. Yliopisto ilmoitti valittavansa ratkaisusta.
Tampereen yliopiston lääketieteen yksikön 45 koko- ja osa-aikaisesta professorista naisia on 14. Naisten osuus on 31 % – enemmän kuin missään muussa lääketieteellisessä tiedekunnassa. Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professoreista joka neljäs on naislääkäri.
Turun yliopistossa naislääkärien osuus professoreista on 11 %, ja osuus on pysynyt samana koko 2010-luvun. Lähinnä hammaslääketieteilijänaisten lukumäärä nostaa Turussa tiedekunnan naisprofessorien osuuden viidennekseen.
Entisellään tilanne on pysynyt myös Itä-Suomen yliopistossa, jossa terveystieteiden tiedekunnan 66 professorista 12 eli 18 % on lääkärinaisia. Yhteensä tiedekunnassa naisprofessoreita on 19, heistä suurin osa määräaikaisina.
Kun tein juttuja naislääkärien kivisestä tiestä professoriksi, minulle muistutettiin, että muutos on hidas, koska professorikunta vaihtuu pääsääntöisesti eläköitymisen kautta. Eivätkä professorit niin vain suostu eläköitymään. Esimerkiksi Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa virastaan pitää Valtiokalenterin mukaan kiinni 16 professoria, jotka ovat tänä vuonna vähintään 65-vuotiaita. Heistä yksi on nainen.
Koska Helsingin yliopisto on sitoutunut tasa-arvo-ohjelmansa mukaiseen positiiviseen erityiskohteluun, aivan lähivuosina sinne voitaisiin siis valita uusiksi professoreiksi peräti 15 naislääkäriä.
Ulla Järvi
Kirjoittaja on Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri.
Julkaistu Lääkärilehdessä 47/2018
