Kunpa sote välttäisi mammuttitaudin

Erilaiset kokemukset antavat suuren sote-uudistuksen alla aihetta pohdintaan, kirjoittaa Hannu Ollikainen.

Keravan terveyskeskuksen apulaisylilääkäri Pirkko Miettinen kertoi Lääkärilehden haastattelussa, etteivät sosiaalihuollon ja terveyskeskuksen ammattihenkilöt tee käytännön yhteistyötä. Näin on, vaikka hallinnollisesti Kerava teki oman sote-integraationsa jo 70-luvun alkupuolella.

Kolarin terveyskeskuksen johtava lääkäri Ulla Ylläsjärvi puolestaan kertoi haastattelussa kuinka sote-integraatio toimii arjessa sujuvasti sote-ammattihenkilöiden yhteisen säännöllisen kokouksen ansiosta. Kuntalaisen ei tarvitse odottaa asiansa edistymistä viikkoa kauempaa.

Näin erilaiset kokemukset antavat suuren sote-uudistuksen alla aihetta pohdintaan.

Lue lisää: Pelkään, siis olen

Kaikki käytännön sote-työtä tekevät haluavat varmasti tehdä parhaansa asiakkaidensa ja potilaidensa hyväksi. Syytä siihen, miksi jokin toimii yhtäällä muttei toisaalla, on etsittävä muista tekijöistä.

Selkeä ero Keravan ja Kolarin välillä on koko. Keravalla on yli 35 000 asukasta, Kolarissa vajaat 4 000. Asukkaita palvelevat organisaatiot ovat tietenkin myös aivan erikokoisia. Esimerkiksi lääkäreitä Kolarissa on neljä, Keravalla parikymmentä. Kolarissa kaikki sote-asioita hoitavat voivat tuntea toisensa, mutta Keravalla se ei ole mahdollista.

Silti Kolarin malli vaikuttaa houkuttelevalta niin kuntalaisten kuin heitä hoitavien kannalta. Sopivan kokoisessa työryhmässä ammattilaiset tuntevat toisensa ja hoidettavansa. Syntyy monenkeskistä luottamusta ja pitkiä hoitosuhteita. Yhteistyöhön niin ammattilaisten välillä kuin asukkaiden kanssa kehittyy rakenteellista jatkuvuutta, joka sujuvoittaa työskentelyä. Hoidettavaa ei tarvitse pompottaa, ja hänen asiansa hoituvat ripeästi.

Sote-uudistus sisältää vielä mahdollisuuden organisoida käytännön työ yksiköiksi ja työryhmiksi, jotka ovat riittävän suppeita toimimaan hyvin.

Toistaiseksi sote-uudistuksen valmistelu on tapahtunut korkeilla hallinnon tasoilla. Nyt olisi pidettävä huoli siitä, että tässä vaiheessa syntyvät vain kehykset. Kun poliitikot ja virkamiehet ovat tämän osansa hoitaneet, tulee käytännön työn järjestäminen antaa käytännön työn tekijöiden tehtäväksi.

Jos käy toisin, todennäköisyys mennä pieleen on suuri. Kaikki kunnia ministereille, ministeriöille ja heidän konsulteilleen, mutta työn arjen asiantuntijoita he eivät ole. Heitä saattaa houkutella kiusaus määritellä tulevaisuuden sote-rakenteet valmiiksi ylhäältä alas saakka, mutta varjelkoon meitä siltä.

Ensinnäkin siksi, että pääkaupungin näkökulma vääristää maailmankuvan. Niin käy, vaikka päättäjä tieten tahtoen pyrkisi tätä välttämään. Ainoa keino kunnioittaa Suomen monimuotoisuutta on sallia sen toteutuvan. Eikä riitä, että tilaa toimia annetaan maakunnille, joilla sitä paitsi menee ensin vuosia oman olemisensa järjestämiseen. Jokaisen sote-yksikön täytyy saada oikeus toimia fiksusti.

Toiseksi hallinnon eri tasoille sopivat erilaiset työvälineet, joiden väärinkäyttö on sekä mahdollista että yleistä. Olkoon mittakaavaetu tästä esimerkkinä. Sillä tarkoitetaan, että tuotettujen yksiköiden määrän kasvaessa niiden tuotantokustannukset per yksikkö pienenevät. Tämän hyödyntäminen on sitä luontevampaa, mitä lähempänä teollista sarjatuotantoa ollaan. Palvelujen ja asiantuntijatyön parissa mittakaavaetu on huomattavasti monimutkaisempi ilmiö, ja mittakaavahaitat ovat todellinen uhka. Tämän estämättä byrokraatit luottavat suuruuteen usein sielläkin, missä se toimii huonosti jos ollenkaan. Suuruudella on viehätysvoimaa.

Sote-uudistuksen edetessä on ratkaisevaa, miten ja kenen näkökulmasta määritellään uuden järjestelmän käytännön tavoitteet ja niiden mittarit. Lääkärille voidaan antaa tavoitteeksi ottaa vastaan niin ja niin monta potilasta tietyssä ajassa, mutta yksinään tuollainen määrämittari ei kerro juuri mitään lääkärin työllään tuottamasta arvosta, potilaan terveydestä. Terveyshyöty on vaativa mitattava, mutta se on silti ainoa järkevä tavoite ohjaamaan terveydenhuollon käytännön työtä ja sen organisointia. Kuten Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT jo muutama vuosi sitten totesi, tässä liikutaan alueella, joka tarvitsee ja ansaitsee runsaasti lisää tutkimustietoa.

Edessä olevat sote-ratkaisut tuovat mieleen tutun palikkatestin. Nyt ei kuitenkaan riitä, että päättäjämme osaavat tarjota pyöreää palikkaa pyöreään koloon. Vaikka tekisi kipeää, pitää jaksaa jyrsiä paitsi eri muotoisia myös eri kokoisia koloja ja sallia niihin parhaiten sopivien palikoiden rakentaminen. Tällä tavalla ei synny kaunista ja symmetristä hallintohimmeliä, vaan kansalaisen kannalta toimiva kokonaisuus.

Kirjoittaja:

Hannu Ollikainen

Kirjoittaja toimi Lääkärilehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2008–2016 ja tarkastelee nyt ajankohtaisia aiheita ja ikuisuuskysymyksiä maallikon näkökulmasta.

Kuva: Nina Kaverinen

Julkaistu Lääkärilehden blogissa.