Laki muuttui – elinsiirrot eläviltä luovuttajilta laajenevat

Elävältä luovuttajalta tehtävässä siirrossa on monia etuja, kirjoittaa Helena Isoniemi.

Laki muuttui – elinsiirrot eläviltä luovuttajilta laajenevat Kuva 1 / 1

Maaliskuun alussa voimaan tullut lakimuutos tähtää ensisijaisesti munuaisen luovutusten lisäämiseen eläviltä henkilöiltä. Suomessa munuaisensiirtoja elävältä luovuttajalta on tehty vuodessa miljoonaa asukasta kohden vain noin 2,1, kun muissa Pohjoismaissa luku on ollut viime vuosina 12–16. Lakialoite ehti olla vireillä yli kolme vuotta.

Aiempi laki salli elinluovuttajaksi vain lähi­sukulaisen tai muun läheisen, joksi luokiteltiin samassa taloudessa asuva henkilö, kuten avopuoliso. Eri osoitteessa asuvaa avopuolisoa tai ystävää ei hyväksytty luovuttajaksi.

Uuden lain mukaan elimen voi luovuttaa täysi-ikäinen henkilö, joka kykenee päättämään hoidostaan. Etusijalla on geneettinen sukulaisuus tai emotionaalinen suhde luovuttajan ja vastaanottajan välillä. Mikäli munuaista ei löydy tätä kautta, luovuttajaa voidaan etsiä vastavuoroisuuden kautta. Esimerkiksi kaksi pariskuntaa, joista kummassakaan oma puoliso ei sovi luovuttajaksi mutta toisen parin puoliso sopii, voivat luovuttaa elimensä ristikkäin toisen puolisolle.

Vastavuoroisuutta voidaan hakea myös monimuotoisemmin. Suuntaamattomassa luovutuksessa anonyymi luovuttaja haluaa antaa mu­nuaisen tuntemattomalle tarvitsijalle tai käynnistää toisilleen tuntemattomien parien luovutuksen pitkän ketjuuntumisen, jossa jokaiselle löytyy sopiva luovuttaja. Kaikki nämä luovutuksen muodot ovat käytössä Euroopassa. Pohjoismainen elinluovuttajaorganisaatio Scandia­transplant on aloittanut äskettäin ketjutetun elinluovutuksen, mutta Suomi ei ole toistaiseksi siinä mukana.

Ensisijainen tavoite on lain mukaan edelleen munuaissiirteen saaminen kuolleelta luovuttajalta, mutta jos elimiä ei ole tarpeeksi, toimintaa tulee tehostaa käyttämällä eläviä luovuttajia. Tämän tulee aina perustua vapaaehtoisuuteen eikä mitään painostusta tai taloudellisen etuuden tavoittelua saa esiintyä. Elimen irrottamiseen tarvitaan Valviran lupa, kuten tähänkin asti. Tavoitteena on varmistaa luovutusten asianmukaisuus ja eettisyys.

Lausuntokierroksella olevalla asetuksella on tarkoitus tarkentaa luovuttajalle tehtäviä tutkimuksia ja irrottamishakemukseen liitettäviä lausuntoja. Tutkimuksilla varmistetaan luovuttajan terveydentila, vapaaehtoisuus ja muu soveltuvuus.

Lakimuutos lisää jatkossa munuaisensiirtoja ja samalla vähentää siirtoa odottavien määrää. Elävältä luovuttajalta tehtävässä siirrossa on monia etuja: Elin on etukäteen tutkittu ja hyväksi todettu. Siirto voidaan tehdä suunniteltuna ajankohtana, jopa ennen dialyysihoidon aloittamista. Elimen säilytysaika on lyhyt, siirrännäinen käynnistyy heti ja siirtotulokset ovat parempia kuin kuolleelta saadun siirrännäisen, vaikka luovuttajalla ja saajalla ei olisi geneettistä sukulaisuutta.

Vapaaehtoisen luovuttajan tulee ensin ottaa yhteys oman sairaanhoitopiirin nefrologian yksikköön. HYKS:n elinsiirtokeskuksessa on valtakunnallinen luovutuskoordinaattori, joka neuvoo ja opastaa luovutukseen liittyvissä asioissa. Elinsiirtokeskus haluaa laajentaa luovutuksen mahdollisuutta, mutta varmistaa edelleen kaikin keinoin luovutuksen pyyteettömyyden.

Munuaisensiirrot eläviltä luovuttajilta lisäävät myös muiden siirtoa odottavien mahdollisuutta saada nopeammin kuolleen luovuttajan munuainen. Tuoreen tutkimuksemme mukaan jokainen onnistunut munuaisensiirto säästää dialyysiin verrattuna suoria kustannuksia vähintään 40 000–50 000 euroa joka vuosi, joten toiminta on myös kansantaloudellisesti kannattavaa.

Kirjoittaja
Helena Isoniemi
professori, tutkija
HYKS Vatsakeskus, elinsiirto- ja maksakirurgia

Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 23/2019.

Oletko jo lukenut nämä?