Medicina inter arma

Jo 200-luvulla Syyriassa käytettiin biologisia aseita, kun syöpäläisiä kaadettiin piirittäjien niskaan.

Medicina inter arma Kuva 1 / 1

Roomalainen Vegetius kirjoitti 300-luvun lopulla lyhyehkön katsauksen sotalaitoksesta, Epitoma rei militaris, jossa hän kiinnitti erityistä huomiota terveydellisiin oloihin. Yksi hänen toteamuksistaan pätee edelleen: “On turha luoda hyvä armeija, ellei voi pitää sitä terveenä”.

Tarunomaisesta Troijan sodasta kertovassa ­Ilias-eepoksessa todetaan, että yksi lääkäri vastaa useaa miestä (11,514). Iliaan alussa kreikkalaisten leirissä raivoaa rutto, mutta eepoksessa lääkärit eivät paranna tauteja vaan hoitavat taisteluvammoja. Hippokrateen nimiin pannussa tekstissä nimeltä Lääkäristä (ðåñὶ ἰçôñïῦ, De medico, 14) suositellaan kirurgiasta kiinnostunutta menemään mukaan armeijan sotaretkille, sillä siellä pääsee poistamaan erilaisia ammuksia ja hoitamaan haavoja huomattavasti useammin kuin kaupungissa.

Kreikassa lääkäreitä toimi sotaväessä jo varhain, mutta tasavallan ajan Roomasta ei ole lainkaan kirjallisia mainintoja sotilaslääkintään erikoistuneista henkilöistä. Sotilaat kaiketi hoitivat omat ja toveriensa haavat itse miten taisivat. Roomalaiset vaikuttavat suhtautuneen ammattilaislääkäreihin varsin nurjasti, sillä Roomassa lääkärit olivat järjestään kreikkalaisia. Kuvaavaa on, että Arkhagathos, ensimmäinen Roomaan saapunut kreikkalainen lääkäri (vuonna 219 eaa), sai lisänimen Carnifex, Teurastaja.

Varhaisimmat maininnat roomalaisten sotilaiden sairaanhoidosta löytyvät vasta keisari Augustuksen ajalta 63 eaa–14 jaa. Tuolloin armeijassa oli lääkintämiehiä (miles medicus), jotka toimivat kentällä haavureina, välskäreinä ja kokemusten kouluttamina kirurgeina. Miehistöön saattoi kuulua myös lääkintätaitoisia orjia, usein kreikkalaisia lääkäreitä. Sotapäälliköillä oli omat lääkärinsä. Galenoskin (130–201) toimi tässä tehtävässä.

Keisariajalla (27 eaa–476 jaa) roomalaisilla oli suuria toipilaskoteja (valetudinarium), joissa taistelussa vammautuneet saivat toipua taistelukuntoon. Kokenutta vammoistaan parantunutta soturia pidettiin arvokkaampana kuin uutta rekrytoitua miestä. Suurimmat sairaalat saattoivat tarjota hoitopaikan jopa 12 prosentille miehistön vahvuudesta. Sotaretkillä ei sairaaloita ollut, vaan haavoittuneet hoidettiin yksityisasunnoissa tai kentällä.

Marsseihin liittyvät rasitusvammat ja tiiviistä asumisesta seuranneet tuhoisat epidemiat olivat yleisimpiä taistelukuntoisen miehistön verottajia. Koska sairauksien syitä ei tunnettu, olivat hoitokeinotkin tehottomia. Sotajoukkojen lääkintä perustui viinin, yrttien ja voimallisiksi koettujen metallioksidien käyttöön – nämä tosin saattoivat olla vahingollisempia kuin itse vammat. Loitsut ja rukoukset täydensivät hoitoarsenaalin. Aleksanteri Suuren (356–323 eaa) sotaretki In­tiaan päättyi ilmeisesti suolistosairausepide­miaan, jonka todennäköisenä aiheuttajana pidetään bakteeridysenteriaa eli punatautia. Toinen sotajoukkojen tuhoisa tauti oli sotakuume, jota vaatetäit levittivät, eli pilkkukuume ja toisintokuume. Ensimmäinen tunnettu isorokkoepidemia Euroopassa oli 164 jaa ja liittyi sotatoimiin.

Vammaluetteloon kuuluivat ruhjeitten (contusio), luunmurtumien (fractura) ja haavojen (vulnus) lisäksi märkäpesäkkeet (abscessus), palovammat (ambustio) ja paleltumat (congelatio). Hoitoina olivat siteet, lastoitukset, veitsi ja polttorauta. Välineitten puhdistaminen kuumentamalla tunnettiin jo varhain. Valtimoitten sitomista käytettiin vakavien vammojen hoidossa, mutta menetelmä unohtui lähes tuhanneksi vuodeksi Harveyn aikoihin (1578–1657) asti.

Biologinen sodankäyntikään ei ollut tuntematonta. Herodianos kertoo 200-luvulta jaa Hatran piirityksestä nykyisen Syyrian alueella. Kaupunkilaiset täyttivät astioita syöpäläisillä ja ravistelivat niitä piirittäjien niskaan.
tökät pureutuivat ihoon, syntyi vaarallisia haavoja, ja piirittäjä joutui vetäytymään.

Kiitokset lääkärihistorioitsija Arno Forsiukselle osallistumisesta tekstin laadintaan ja lääkintäeversti Matti Laineelle teknisestä avusta.

Työryhmä:
Antti Jääskeläinen, Arto Kivimäki, Ylermi Luttinen, Kimmo Kemppainen, Martti Vastamäki

Toimittaja:
Hannu Ollikainen

Kuva: Fotolia

Julkaistu Lääkärilehdessä 44/16 columna latina -palstalla.

Oletko jo lukenut nämä?

  • Antiikin obstetriikkaa – synnytyskipujen jumalatar Eilethyia auttoi synnyttäjää

    Antiikin Kreikassa naisen tehtävistä tärkein oli synnyttää miehen sukuun laillisia perillisiä.

    Uutiset 13.4.2016
  • Silfion ja muut antiikin ehkäisyvälineet

    Antiikin lääketieteellisistä teksteistä löytyy monenlaisia ohjeita raskauden ehkäisyyn. Esimerkiksi naiselle saatettiin suositella spartalaista hyppelyä: hypitään niin, että kantapäät osuvat pakaroihin.

    Uutiset 21.5.2015
  • De obesitate

    Artikkelissa opiskellaan latinaa. Tekstistä käy myös ilmi, että roomalaiset hoitivat muun muassa ylensyöntiään ja -juontiaan kaalilla. Marcus Porcius Cato on kirjoittanut: ”Jos haluat pidoissa juoda ja syödä yllin kyllin, niin syö ennen pitoja mielin määrin kaalia etikan kera, ja pitojen jälkeen vielä viitisen lehteä. Tuntuu kuin et olisi syönyt lainkaan ja voit juoda niin paljon kuin tahdot.”

    Uutiset 20.2.2015

Terveyskirjasto.fi