Miksi psyykkistä pitää vieläkin hävetä?

Toiminnallisiksi kutsutut oireyhtymät haastavat somaattisen ja psyykkisen rajan, joka tulisi hylätä, kirjoittaa lääketieteellinen päätoimittaja Pertti Saloheimo.

Miksi psyykkistä pitää vieläkin hävetä? Kuva 1 / 1

Helsingin Sanomien jutussa sisäilmaoireista (HS 26.5.19) haastateltu neurologi Markku Sainio pyysi toimittajalta, ettei hän vain mainitsisi sanaa psyyke. Osaa sisäilmaoireilusta pidetään toiminnallisena. Tällä tarkoitetaan tilanteita, joissa oireilu pitkittyy, vaikka sisäilman laadussa ei todeta merkittäviä puutteita.

Sainion toimittajalle esittämä pyyntö kertoo yleisemmin siitä, kuinka vahva ”psyykkisen” stigma edelleen on. Kuinka huonona asiana saatetaan pitää sitä, että jokin ”olisi psyykkistä”. Psyyke nähdään kovin erillisenä; eihän selkäkipua tutkittaessa tarvitse vakuutella, että kyse ei varmasti ole vatsavaivasta.

Ilmiö korostuu myös esimerkiksi kroonisessa väsymysoireyhtymässä. Sitä potevat kokevat kanadalaistutkimuksen mukaan enemmän stigmatisointia kuin fibromyalgiasta tai ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivät, vaikka ne kaikki luetaan toiminnallisiksi oireyhtymiksi. Fibromyalgiaan ja ärtyvän suolen oireyhtymään ei liittynyt sen enempää stigmaa kuin verrokki­sairauksiin nivelreumaan tai tulehduksellisiin suolistosairauksiin.

Vanhassa konversiohysterian maailmassa pidettiin yksinomaan psyykkisten syiden aiheuttamana oireilua, joka ei ajan tietämyksen perusteella ollut somaattisesti selitettävissä. Nykytiedon valossa toiminnallisiksi kutsutut oireyhtymät haastavat somaattisen ja psyykkisen rajan, joka tulisi hylätä.

Toiminnallisten oireiden leimaaminen psyykkisiksi on ymmärrettävästi loukannut ja loukkaa potilaita. Toisaalta psykososiaaliset tekijät liittyvät kaikkeen oirehdintaan. Jos lääkäri hoitaisi esimerkiksi syöpäpotilasta tai selkäkipuista ottamatta huomioon tämän psyykeä, hän hoitaisi huonosti.

Entä varsinaiset psykiatriset sairaudet?

Esa Aromaa tutki väitöskirjassaan mielen­terveyshäiriöitä koskevien leimaavien asenteiden esiintymistä länsisuomalaisessa väestössä. Selvä enemmistö vastaajista ei pitänyt masennuksesta kärsiviä henkilöitä syyllisinä sairastumiseensa. Toisaalta vastaajien enemmistö piti masentuneita vastuullisina omasta toipumisestaan: parantuakseen heidän tulisi ”ryhdistäytyä”.

Mielenterveyden häiriöistä kärsiviin henki­löihin liitettiin monia kielteisiä ominaisuuksia ja häiriöiden paljastumiseen monia kielteisiä seuraamuksia. Väestöotoksessa tuli esille myös, että osa masentuneista pelkäsi terveydenhuoltohenkilöstön leimaavan heidät.

Eikä terveydenhuoltohenkilöstö olekaan vapaa stigmatisoivista asenteista mielenterveyshäi­riöitä potevia kohtaan. Sairaanhoitajien asenteita selvittäneiden tutkimusten mukaan etenkin muiden kuin psykiatristen hoitajien keskuudessa kielteiset asenteet mielenterveysongelmaisia kohtaan ovat tavallisia. Osittain ne liittyivät hoitajien kokemaan osaamisen puutteeseen mutta myös ”ei kuulu meille” -ajatteluun. Lääkärin kielteiset asenteet saattavat johtaa potilaalle epäedullisiin hoitoratkaisuihin.

Taloudellisen taantuman aikana mielenter­veys- ja päihdepalvelut joutuvat muuta terveydenhuoltoa herkemmin säästökohteiksi. Psykiatrian ja muun terveydenhuollon palvelut ovat paljolti toisistaan erillisiä, mikä voi vaikeuttaa mielenterveyshäiriöitä potevien somaattisen terveyden hoitoa. Myös somaattisesti sairaat voivat tarvita psyykkistä tukea.

Paljon on vielä tehtävää. Mielenterveyden keskusliitto on käynnistänyt Taklaa stigma -kampanjan, jonka tavoitteena on poistaa mielenterveysongelmien aiheuttamaa häpeän tunnetta ja mielenterveysongelmiin liittyviä ennakkoluuloja.

Ei voi olla niin, että vasta biokemiallinen markkeri tai poikkeava kuvantamislöydös tekee sairastamisen hyväksytyksi.

Kirjoittaja
Pertti Saloheimo
Lääketieteellinen päätoimittaja

Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 33/2019.

Oletko jo lukenut nämä?