Ystäväni pyöritteli lusikkaansa cappuccinonsa kaakaopinnassa, ja lehteili esitettä. ”Meille koulutus on tärkeää, ja se, että nainen näyttäisi minulta. Haluaisin kuitenkin tuntea yhteyttä naisen kanssa, mutta… jokainen tuntuu niin vieraalta”.
Ystäväni ensimmäinen lapsi oli menehtynyt esiteininä. Taudin syy oli löytynyt, mikä tuntui ensin helpottavalta, mutta sitten periytymismalli valkeni. Geenivirhe oli mitokondrioiden DNA:ssa, joka periytyi munasolun kantamana. Oli mahdollista, että kaikki munasolut kantoivat geenivirhettä, jolloin kaikilla tulevilla lapsilla olisi riski sairastua. Perinnöllisyyslääkäri ehdotti harkittavaksi hedelmöityshoitoa luovutetun munasolun avulla.
Ihmissikiön ensimmäisen elinviikon aikana alkumunasolu läpikäy erikoisen prosessin. Sen mitoDNA-kopioiden määrä laskee sadasosaan, minkä jälkeen ne monistuvat tuhatkertaisesti. Kypsä munasolu on mitokondrioita pullollaan. Miksi näin? Luonto pelaa todennäköisyyksillä. Kuvittelen pullon, joka sisältää satatuhatta terveenvihreää pallosta, ja pudotan sinne yhden punaisen. Ravistan astiaa ja kaadan pöydälle sata. Todennäköisyys sille, että näen joukossa punaisen, on pieni. Jos punainen kuitenkin valikoituu pullonkaulan läpi, se monistuu. Tyttölapseksi hedelmöittyessään tämä munasolu aloittaa maternaalisen tautilinjan. Ystäväni tulevien lasten kohtalo määräytyi siis jo silloin, kun äiti itse oli vasta viikon ikäinen solukkoharjanne oman äitinsä kohdussa.
Pariskunta päätti matkata amerikkalaiselle hedelmällisyyshoitoklinikalle. Munasolupankki etsi luovuttajia: ”Mainiot edut! Huippulääkärin terveystarkastus! Ensiluovuttajan palkkio jopa $5 000! Parhaille luovuttaville jopa $50 000! Kolmannen luovutuksen jälkeen omien munasolujen jäädytys, kuluitta kaupan päälle.” Tarjous houkutteli vähäosaisia.
Luovuttajat poseerasivat katalogin sivuilla. Naisten strategiset mitat, silmien ja ihon väri, etninen tausta, urheiluhistoria, koulutus ja erityislahjakkuudet olivat tarkkaan eritellyt. ”Naisetkin voivat olla älykkäitä, vaikka eivät olisi käyneet Ivy League yliopistoa”, klinikka muistutti erillisessä infolaatikossa, ja kehotti katsomaan kouluarvosanoja. Harvardilainen munasolu maksoi silti eniten, yli 75 000 dollaria.
Atlantin takainen markkina-asenne tuntui vääristyneeltä, mikä käänsi pariskunnan matkan etelä-eurooppalaiselle klinikalle. Siellä luovuttajan tiedot sisälsivät vain ihon, hiusten ja silmien värin ja etnisen taustan. Sopiva munasolu löytyi. Luovuttaja oli saanut korvauksen, mutta sen määrä oli pienehkö, mikä tuntui pariskunnasta hyvältä. Tasapainoilu palkkion ja solujen saatavuuden välillä on herkkää. Naisen sukusolujen keruu ei ole pikainen käväisy eriössä, vaan invasiivinen vierailu vatsaonteloon, vapaaehtoisena panostuksena toisen ihmisen onnellisuuteen.
Luovutukselle kehitetään vaihtoehtoja. Britannian parlamentti hyväksyi vuosien julkisen keskustelun jälkeen munasolun mitokondrioiden vaihtohoidon. Luovuttajan munasolun solulima terveine mitokondrioineen yhdistetään äidin tuman kanssa, ja hedelmöityksen jälkeen jälkeläinen perii valtaosan vanhempien geeneistä, tumien kantamana. Tekniikka on vaikea ja kallis, eikä mahdollisia jälkeläisen pitkäaikaisterveysvaikutuksia tunneta. Menetelmän kehittäjä totesi: ”Äidillä on oltava oikeus valita”.
Vastikään sain kuvaviestin, jossa virnisti pieni Ofelia. Isän silmät, äidin hymykuopat. Ystäväni valitsi, hyvin.
Anu Wartiovaara
Kirjoittaja on akatemiaprofessori ja kliinisen molekyylilääketieteen professori Helsingin yliopistossa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 49/2020.
