Näemme, mitä on olla ihminen

Amerikkalaiset kollegat kertovat tilanteista, joissa he sanovat ”älä ota lääkettä tyhjään mahaan” ja tajuavat samalla, ettei potilaalla ole välttämättä joka päivä tarpeeksi ruokaa, kirjoittaa Päivi Hietanen.

Näemme, mitä on olla ihminen Kuva 1 / 1

Äitini äiti kuoli tubiin äitini ollessa kuusivuotias. Äitini oli perheen kolmesta lapsesta vanhin. Lapset päätyivät lastenkotiin. Se ei ollut lempeä ja oikeudenmukainen paikka kasvaa 1930-luvulla. Työssäni syöpälääkärinä kaikkein raskaimmilta ovat tuntuneet kuolevat äidit. Erityisesti ne, jotka ovat tienneet, etteivät heidän puolisonsa ole kykeneviä huolehtimaan lapsistaan.

Lääkärien työuupumusta on viime aikoina käsitelty monilla julkisilla foorumeilla. Oikeastaan se on esillä aina, jos seuraa kansainvälisiä lääketieteen lehtiä. Kestoaihe NEJM:ssä, JAMA:ssa ja BMJ:ssä, jotkut käyttävät sanaa epidemia.

Burnout-termin keksi 1970-luvulla kliininen psykologi Herbert Freudenberger. Hän puhui uupumuksen riskitekijöistä, mm. työntekijän luonteenpiirteistä (”ihminen, jolla on tarve antaa”). Lääkärien työuupumuksesta kirjoitettaessa mainitaan usein korkea sisäinen vaatimus­taso, huono johtaminen, tietojärjestelmät ja järjetön kiire. Siitäkin puhutaan, miten kuormittavaa on tehdä työtään, jos sitä ei voi tehdä niin hyvin kuin näkee oikeaksi.

Sitä ei ole juuri tuotu esiin, kuinka paljon lääkärien uupumusta lisää se, että he kohtaavat työssään syrjäytyneitä tai muuten huono-osaisia ihmisiä, joiden kohtaloon heidän on vaikea vaikuttaa. Lääkäri näkee, miten potilaan elämä lisää sairastamista, eikä lääketiede voi sille mitään. Eläytyvä lääkäri kokee sijaiskärsimystä ja avuttomuutta, kun ei voi antaa potilaalle enempää. Amerikkalaiset kollegat kertovat tilanteista, joissa he sanovat ”älä ota lääkettä tyhjään mahaan”, ja tajuavat samalla, ettei potilaalla ole välttämättä joka päivä tarpeeksi ruokaa. Suomessa on yleensä ruokaa, mutta ei välttämättä rahaa lääkkeisiin.

Lääkärien kansain­välisillä foorumeilla on pohdittu, annetaanko lääkärikoulussa realistinen kuva siitä, millaisia potilaita lääkärit kohtaavat ja mihin lääkäri voi vaikuttaa. Onko lääkärin imago liian kaikkivoipainen? Voimattomuuden vastavoimaksi on ehdotettu toimeen tarttumista. Osa lääkäreistä onkin kautta maailman sivun jaksanut yhdessä taistella aktiivisesti yhteiskunnallisia epäkohtia ja huono-osaisuutta vastaan. Suomessa mm. Lääkärien sosiaalinen vastuu ja Paperittomien lääkärit toimivat esimerkkinä muille.

Lääkärin työssä on kuitenkin myös sisään­rakennettuja uupumuksen vastavoimia. Lisa Rosenbaum nosti äsken NEJM:ssä esille lääkärien myönteisiä Twitter-viestejä. Tässä esimerkkejä niistä: ”Kun tapasin ensimmäisen kerran B:n, hän oli ollut kuolleena 20 minuuttia. Saimme elvytettyä hänet. Hän soittaa minulle joka vuosipäivä. Kymmenes kerta eilen.” Syöpälääkäri twiittasi: ”Kerroin äsken 25-vuo­tiaalle, että hänellä on akuutti leukemia. Hänen silmänsä laajenivat. Sitten hän sanoi: Sinun oli varmaan vaikea kertoa tätä minulle.” Sisätautilääkäri kuvasi monisairasta potilasta, joka sanoi hänelle: ”Näytät väsyneeltä.” Lääkäri vastasi jotain sinnepäin, että päivä saisi pian päättyä. Potilas siihen: ”Älä toivo päiviäsi ohi, niitä on vähemmän kuin ajattelet.” Lääkäri totesi saaneensa ajattelemisen aihetta. Itse muistan aina sen 8-vuotiaan haparoivalla käsialalla kirjoitetun joulukortin, jossa lapsi kiitti kirurgia jalkansa pelastamisesta. Kirurgi tunnettiin karskinpuoleisena miehenä, mutta kortti tökötti nastalla kiinnitettynä hänen huoneensa ilmoitustaululla vuodenajasta riippumatta.

Lääkärin työssä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ihmisenä. Perspektiivi laajenee ja suhteellisuudentaju lisääntyy. Lääkärit näkevät joka päivä, mitä on olla ihminen. Jokaisella lääkärillä on työssään merkityksellisiä unohtumattomia hetkiä. Toisinaan potilaat auttavat lääkäreitä yhtä paljon kuin lääkärit heitä.

Päivi Hietanen
Kirjoittaja on syöpälääkäri ja psykoterapeutti, joka inspiroituu ihmisistä ja keskusteluista sekä suurkuluttaa mediaa.

Kolumni on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 43/2018.

Oletko jo lukenut nämä?