Näyttö lasten korvatulehduksen hoidosta on edelleen ohutta

Äkillisen välikorvatulehduksen hoidon olennaisimmat kysymykset liittyvät antibioottihoidon tarpeeseen ja lääkkeen valintaan, kirjoittavat Marjo Renko ja Terho Heikkinen.

Näyttö lasten korvatulehduksen hoidosta on edelleen ohutta Kuva 1 / 1

Lasten äkillisen välikorvatulehduksen hoidosta on taitettu peistä vuosikymmeniä, ajoittain kiivaastikin. Hoitokäytännöt ovat vaihdelleet eri aikoina ja eri maissa. Koska tauti on erittäin yleinen, oikean hoidon perustaksi luulisi löytyvän runsaasti tutkimustietoa. Surullinen totuus kuitenkin on, että vaikka lääketieteellisestä kirjallisuudesta löytyy parilla klikkauksella tuhansia otiittiin liittyviä artikkeleita, kontrolloituja hoitotutkimuksia on vain kourallinen. Niistäkin monessa on jätetty pois vaikeaoireisimmat lapset – siis juuri ne, joiden voisi ajatella hyötyvän eniten antibiootista.

Äkillisen välikorvatulehduksen hoidon olennaisimmat kysymykset liittyvät antibioottihoidon tarpeeseen ja lääkkeen valintaan. Näyttöön perustuvia vastauksia on vaikeampi antaa. Hoitosuositusten tulee perustua parhaaseen mahdolliseen näyttöön, mutta jos hyvää näyttöä ei ole, on pakko käyttää huonompaa. Tämä oli keskeinen periaate myös Käypä hoito -suosituksen tuoretta päivitystä laadittaessa. Suositus sisältää tiivistetyssä muodossa sen, mitä näyttöä on, mutta valitettavasti monesta tärkeästäkään asiasta ei edelleenkään ole kunnon näyttöä.

Viime vuosina on onneksi julkaistu muu­tama laadukas, lumekontrolloitu tutkimus antibiootin tehosta välikorvatulehduksen hoidossa. Niissä antibiootti on todettu sekä oireiden että välikorvaeritteen häviämisen kannalta niin tehokkaaksi, että esimerkiksi American Academy of Pediatrics teki suosituksessaan lähes täyskäännöksen ja alkoi suositella anti­bioottia kaikille välikorvatulehdusta sairastaville pikkulapsille. Kaikki tutkimukset on kuitenkin tehty amoksisilliini-klavulaanihapolla, jonka antimikrobinen kirjo on erilainen kuin amoksisilliinin tai penisilliinin, joita Suomessa on perinteisesti suositeltu. Penisilliinin tehosta välikorvatulehduksen hoidossa ei ole lumekontrolloituja tutkimuksia, eikä amoksisilliinia ole verrattu amoksisilliini-klavulaanihappoon. Ei voi perustellusti ajatella, että jos yksi antibiootti on tehokas, kaikki muutkin ovat. Tuoreessa kotimaisessa suosituksessa on pyritty tiivistämään eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet, ja niiden perusteella hoitava lääkäri voi tehdä potilaan tilanteeseen sopivan päätöksen.

Korvien kontrollitarkastuksen tarvetta tai vaikuttavuutta ei ole tutkittu lainkaan niin, että siitä voisi antaa näyttöön perustuvaa suositusta. Suositus tästä onkin työryhmän yhteinen näkemys asiasta, ja tavoitteena on ollut kertoa, miksi korvia ylipäätään pitäisi kontrolloida. Suositus myös erityisesti korostaa oikean diagnoosin merkitystä, sillä antibioottihoitoa puoltavia tutkimustuloksia ei voi soveltaa tilanteisiin, joissa diagnoosi on väärä.

Äkillisen välikorvatulehduksen hoitosuositus voi vaikuttaa kliinikon mielestä epätäydelliseltä – ja niin se onkin. Monista keskeisistäkään asioista ei ole hyvää tutkimusnäyttöä, ja juuri sen työryhmä on halunnut tuoda esille sen sijaan, että olisi yrittänyt juntata omia käsityk­siään ja käytäntöjään yleisiksi suosituksiksi. Sitä paitsi potilaat ja heidän tautinsa ovat niin erilaisia, että laadukastakaan tutkimusta ei voi soveltaa automaattisesti muuhun kuin tutkitun kaltaiseen potilasryhmään. Suositus jättää siis paljon vastuuta hoitavalle lääkärille, mutta pyrkii auttamaan tätä niin paljon kuin mahdollista – näyttöön perustuen.

Marjo Renko

lastentautiopin dosentti

Tampereen ja Oulun yliopisto

Terho Heikkinen

lastentautiopin professori

Turun yliopisto

Pääkirjoitus on julkaistu Lääkärilehdessä 3/2018.

Kuva:Pixmac

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi