Ensi viikolla lapset ja nuoret palaavat jälleen opintielle. Kenties opettaja kysyy jälleen luokalta, mitä kukin on tehnyt kesälomalla. Moni on varmaankin ollut mökillä, joku on ehkä matkustellut. Yksi lienee varmaa: älypuhelin on haukannut huomattavan osan lasten ja nuorten lomasta.
Lomalla on tarkoituskin ottaa iisisti ja touhuta kaikkea sellaista, mille ei arkena ole aikaa. Kaiken ei tarvitse olla järkevää ja tuottavaa. Mutta mitä kännykällä vietetystä kesästä jäi käteen? Saivatko lapset ja nuoret muitakin lomamuistoja kuin Snapchat –viestien virtaa tai pikapelien kilahduksia? Tietävätkö 2020-luvun lapset, miltä metsämansikka tuoksuu tai miten veikeältä näyttävät mustikan värjäämät sormet? Ovatko he pyöräilleet uimaretkille tai rakennelleet majoja lähimetsissä? Onko perheillä ollut aikaa yhteiselle hassuttelulle ja korttipeleille – vai ovatko aikuiset olleet yhtä tiukasti teknologian pauloissa kuin lapsetkin?
Olen tänä kesänä keskustellut älypuhelimien tuomista haasteista useiden fiksujen vanhempien kanssa. He ovat ilmaisseet huolensa siitä, miten koukuttava kapine puhelin sovelluksineen on joillekin lapsille. Eräs vanhempi oli tutkinut lapsensa kanssa puhelimen käyttötietoja. Lapsi oli edeltävän viikon aikana avannut puhelimen keskimäärin 120 kertaa päivässä eli noin yhdeksän kertaa jokaisen valveillaolotunnin aikana! Mieleeni nousivat Teleks –yhtyeen laulun sanat: ”Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua”…
"Olen tänä kesänä keskustellut älypuhelimien tuomista haasteista useiden fiksujen vanhempien kanssa."
Luettuani Duodecimin tuoretta Peliriippuvuus-kirjaa uskon vanhempien huolen olevan perusteltua. Kirjassa kerrotan aivojen kuvantamistutkimuksissa tehdyistä havainnoista, joiden mukaan myös toiminnallisissa riippuvuuksissa aivojen toiminta on häiriintynyt. Alustavien löydösten perusteella some-riippuvuuden aiheuttama toimintahäiriö vaikuttaa samanlaiselta kuin rahapeliriippuvuudessakin.
Nuoret tarvitsevat kiistatta perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita, mutta somessa suhteet jäävät useimmiten näennäisiksi. Aidot sosiaaliset taidot, kuten toisen huomioon ottaminen, eri näkökulmien kuunteleminen, ystävyyden ylläpitäminen ja ryhmässä toimiminen vaativat kehittyäkseen elävää vuorovaikutusta. Some-sovellusten kehittäjät hyödyntävät psykologista tutkimustietoa lisätäkseen sovellusten parissa vietettyä aikaa. Kun otetaan huomioon myös tutkimustieto siitä, miten pitkään aivojen kehitys nuoruusiässä jatkuu, tuntuu käsittämättömältä, miten yksin lapset, nuoret ja heidän vanhempansa jätetään selviytymään some- ja suoratoistokoneistoa vastaan.
Kun lapset ja nuoret palaavat kouluihin ja oppilaitoksiin, osa vanhemmista saa huokaista helpotuksesta. Monissa maissa puhelinten käyttö koulupäivän aikana on kielletty, ja nuo rajat tukevat paitsi lasten sosiaalisia taitoja ja keskittymiskykyä myös kotien kasvatustyötä. Aivan kuten aikuisten töissäkin, valtaosa oikeista koulutöistä tehdään kannettavilla tietokoneilla eikä puhelimella. Suomessa on valitettavasti vallalla individualistinen näkemys, jonka perusteella oman mobiililaitteen hallussapito ja käyttö koulussa ovat perusoikeuksia, joista ei voi sopimuksella luopua oppilasta sitovasti. Niinpä osa opettajien ajasta kuluu kännyköistä kinasteluun.
Kuka selvittäisi, kuinka paljon opetukseen kuulumatonta ruutuaikaa lapsille kertyy koulupäivän aikana?
Silja Kosola
Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
