Pääsykokeita vai ylioppilaskirjoituksia?

Pääsykoeuudistuksen tavoitteet keräävät aplodit. Perustelut ja lupaukset saavat miettimään, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.

Pääsykokeita vai ylioppilaskirjoituksia? Kuva 1 / 1

1970-luvun alussa tiedekuntasihteeri Ulla Mansikkamäki pyysi minua, uutta assistenttia, avuksi ajamaansa uudistukseen: humanistiseen tiedekuntaan pitäisi päästä myös pelkällä pääsy­kokeella. 2/3 paikoista jaettiin ylioppilastodistuksen ja 1/3 ylioppilastodistuksen ja pääsy­kokeen yhteispistemäärän nojalla. Silloinkin ylioppilastodistus ratkaisi. Jos arvosanat uupuivat, kokeen maksimipisteetkään eivät auttaneet. Mansikkamäen huoli oli, että tiedekunnasta loppuvat pojat. Psykologiaa lukemaan ei yhtenä vuonna päässyt yhtään poikaa, ja seuraavana vain yksi, vaikka hakijoissa heitä riitti. Vastustus oli vankka, sanakäänteet samat kuin nyt. Vastarinta murtui, kun yhä useammasta oppiaineesta katosivat pojat. Ulla muistuu nyt mieleeni; ehkä yhdessä pohtisimme, että kiertävätkö kaikki uudistukset lopulta kehää.

Pääsykoeuudistuksen tavoitteet keräävät aplodit, mutta perustelut ja lupaukset saavat miettimään. Onko kyseessä tuplatsekkaus? Turun yliopisto totesi, että viime vuonna puolet uusista lääketieteen opiskelijoista olisi vaihtunut, jos valinta olisi tapahtunut ylioppilaskirjoitusten perusteella. Pääsykoe siis muutti opiskelija­rakenteen jopa alalla, jossa ylioppilastodistuksen ja pääsykokeen korrelaatio on tavattoman korkea. Opetusministeriö lupaa (HS 27.9.), että kun pääsykokeista tulee kevyempiä, sisäänpääsy helpottuu. Ministeriö myös ”moittii” opiskelijoita (HS 12.10): ”Välivuosien syy on opiskelijoiden kiinnittyminen harvoihin hakukohteisiin vaikka paikkoja olisi riittämiin. Hakijat jäävät pyörimään.” Näin on uudistuksen jälkeenkin, hakijat kiinnittyvät lääketieteeseen, vaikka artesaaniopinnoissa olisi tilaa. Entä nopea siirtymä? HOAY:n puheejohtajan Timo Saavalaisen mukaan: ”Ylioppilaskirjoitukset tullaan hajauttamaan 4 vuodelle ja arvosanojen korottajien määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti.” Opetusministeriö puolestaan lausuu, että alan vaihtajat voivat jonottaa vaihtomahdollisuutta korkeakoulun sisällä. Välivuodet etsivät uuden uoman.

Kevyesti on sivuutettu kaksi koulumaailman huolenaihetta: lukioiden eriarvoistuminen ja valmennuksen siirtyminen lukioihin. Opetusministeriön edustaja tyytyi toteamaan ”en usko”, ja valmennusfirmojen kerrottua siirtävänsä katseen lukioihin (HS 8.10.), vastasivat lukiolaisten edustajat moraalisella närkästyksellä (HS 8.10): ”Valmennusyritykset eivät kaihda keinoja haalia tuottoja. Kun Suomi vihdoin on saamassa lukiokursseille perustuvan pääsykoeuudistuksen, joka saa valmennusyritykset ahtaalle, alkavat ne etsiä tuottoa muualta.” Eikö tämä ole itsestäänselvyys? Markkinat ovat kuitenkin uudistuksen itsensä luomat. Koulusta, jossa päivän päälle istutaan illat valmennuskursseilla, ei ole suomalaiseksi vientituotteeksi.

HOAY:n puheejohtaja Saavalainen kirjoittaa: ”Jatkon linkittäminen lukiomenestykseen johtaa lukioiden eriarvoistumiseen ja siihen, että helsinkiläislukioihin hakeudutaan laajasti myös Helsingin ulkopuolelta. Vaikutus ulottuu peruskouluun, jo sieltä vanhemmat pyrkivät saamaan lapsensa lukioon, josta saavutetaan parhaat arvosanat.” HS:n mielipideosastossa puolestaan todetaan 12.10.: ”Markkinoiden luomiseksi kaupallinen toimija luo kuvan, että lukiot ovat eri tasoisia. Emme tarvitse bisneksen luomia uhka­kuvia. Laatuerot lukioiden välillä ovat pieniä ja rankingit hömpötystä, laudaturien määrä ei mittaa lukion laatua.” Ei mittaakaaan, mutta korkeakouluun pääsyn se kertoo. ”Koulujen tasainen laatu” koskee vain peruskouluja, lukioista emme tiedä, eivätkä jokakeväiset ylioppilas­tulokset väitettä tue. Opetusministeriö (HS 27.9) myöntää, että pääkaupunkiseudun lukioista tulevien osuus korkeakouluissa kasvaa, mutta toteaa TV:ssä, että ”sieltähän ne motivoituneimmat opiskelijat tulevat”. Hyvästi hauholaisten ja kempeleläisten korkeakouluhaaveet. Pääsykokeet kaipaavat uudistamista, mutta jos samalla uudistuu koko koululaitos, on suunnitelmiin aihetta ottaa lisäaika.

Liisa Keltikangas-Järvinen

Kirjoittaja on psykologian professori Helsingin yliopistossa.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi