Potilas-lääkärisuhde ei saa unohtua kustannusten ja teknologian paineessa

Potilas-lääkärisuhde ei saa unohtua kustannusten ja teknologian paineessa Kuva 1 / 1

Viime vuosina on korostettu tehokkuuden, hallinnon ja erikoistumisen merkitystä palvelujen järjestämisessä. Ne ovat epäilemättä vaikuttaneet potilas-lääkärisuhteeseen, mutta emme tarkasti tiedä miten. Terveydenhuollon muutosten vaikutukset potilas-lääkärisuhteeseen ovat saaneet vain vähän huomiota koulutuksessa ja tutkimuksessa.

Potilaan ja lääkärin vuorovaikutusta muovaavat molempien henkilöhistoria ja lisäksi lääkärin koulutus. Jopa lääkärin yksittäiset sanavalinnat tai katseen suunta ratkaisevalla hetkellä voivat johdattaa kohtaamisen joko hyvään tai huonoon suuntaan. Myös ulkoiset tekijät tuntuvat siinä, miten potilaat otetaan vastaan ja miten heitä kohdellaan: käytettävissä oleva aika, kliinisen tehtävän luonne sekä terveydenhuollon ja toimipaikan olosuhteet.

Myönteisin palaute tulee vaativaan osaamiseen perustuvilta toimenpidealoilta etenkin silloin, kun potilaan kohtelu on ollut tärkeää myös yksikön johdolle. Ongelmallisin tilanne on ruuhkaisissa päivystysyksiköissä, missä resurssien niukkuus ja toisaalta potilaiden ongelmien kirjavuus ja osin epälääketieteellisyys tekevät työn hallinnan vaikeaksi. Rauhallisesta poliklinikkaseurannasta tulee kielteistä palautetta silloin, kun keskittyminen vain toimenpiteeseen tai potilaan ja lääkärin väliin tuleva tietokone on saanut aikaan sen, ettei potilasta kohdata lainkaan. Joskus on käynyt niinkin, että vuorovaikutus on toteutunut vain suhteessa lääkärin selkään.

Potilaan kohtelua ei seurata mittauksin ja kyselyin samalla tavalla kuin varsinaisia kliinisiä muuttujia. Vastaanottoaulan automaattinappi, joka kysyy mielipidettä hymiön kolmesta vaihtoehdosta, ei riitä kliinisen kohtelun mittariksi – vaikka sekin voi olla parempi kuin ei mitään.

Lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen tulisi kehittyä rinnan lääketieteen edistymisen kanssa. Tiedekuntien koulutusohjelmien puutteet tältä osin tulisi korjata. Uutta kustannustekijää pelätään varmaan, mutta ei ole itsestäänselvää, mihin suuntaan kustannukset muuttuisivat, jos vuorovaikutus terveydenhuollon asiakkaiden ja palvelujen antajien välillä toimisi nykyistä paremmin. Tilan antaminen kysymyksille ja huolille ei välttämättä pidennä vastaanottoon käytettyä aikaa, vaan voi jopa lyhentää sitä. Myös vuorovaikutuksesta syntyviä henkilökohtaisia haasteita saatetaan pelätä.

Vuorovaikutustutkimuksissa on viime vuosina piirretty tarkkaa kuvaa lääkärin ja potilaan kohtaamisen kulusta, sen vaikeuksista ja valinnoista. Tieto tarjoaa hyvän perustan vuorovaikutuskoulutukselle. Lääkärin auktoriteetti ja tehokkuus vastaanotolla eivät estä potilaan näkökulman huomioimista. Vaikeita tilanteita, kuten huonojen uutisten kertomista, voi systemaattisesti tutkia ja opetella.

Aivotutkimus on tuonut tietoisen kokemuksen ja siihen liittyvän sosiaalisen vuorovaikutuksen ruumiilliset vaikutukset näkyviin niin aivojen kuin autonomisen hermoston toiminnan tasolla. Kaikella ruumiillisella tapahtumisella on vastineensa aivojen toiminnassa. Odotettavissa olevan kohtelun ennakointikin vaikuttaa aivoihin. Myös tunteiden osuus aivojen toimintaan voidaan havaita. Ruumiillisen kokemisen merkityksestä on tullut tärkeä monitieteinen tutkimuskohde, joka yhdistää myös filoso­fian uudella tavalla empiirisiin tieteisiin.

Ihmismielen monialainen tutkimus alleviivaa sitä, että potilas on terveydenhuollon subjekti, sen kaikkien piirteiden kokija ja tulkitsija. Ihmismielen merkitys ja arvo ovat nykytutkimuksen valossa yhtä vankalla pohjalla kuin muukin empiirinen tieto. Viestin kliininen ydin on siinä, että potilaan tulee olla terveydenhuollon kumppani, ei yksistään sen objekti. Silloin terveydenhuolto voi säilyttää muutoksessakin inhimilliset piirteensä.

Johannes Lehtonen
professori emeritus
Itä-Suomen yliopisto
Joona Taipale
FT, tutkijatohtori
Helsingin yliopisto, tutkijakollegium
Anssi Peräkylä
professori, sosiologia
Helsingin yliopisto, sosiaalitutkimuksen laitos

Kuva: Panthermedia

Tieteellinen pääkirjoitus Lääkärilehdestä 39/2012.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi