Psykologisten testimenetelmien rajoitukset ovat hyvin tiedostettuja

Soveltuvuusarvioinnissa ilmeinen lähtökohta on, ettei päätöksenteko perustu yksittäisen menetelmän tuottamaan lopputulokseen, kirjoittaa Tommi Aho.

Psykologisten testimenetelmien rajoitukset ovat hyvin tiedostettuja Kuva 1 / 1

Saku Pelttari pohti Potilaan Lääkärilehdessä 3.4. julkaistussa Lääkärin ääni -tekstissään lääketieteellisten alojen opiskelijavalintoja psykologisen soveltuvuusarvioinnin näkökulmasta. Kirjoituksessa oli epätäsmällisyyksiä, joihin haluaisin puuttua. Tässä kirjoituksessani en ota kantaa soveltuvuusarviointiin lääketieteellisten alojen opiskelijavalinnoissa.

Pelttari väittää, että muiden kuin lääketieteellisten, terveydenhuollon ammattitutkintojen, pääsykokeisiin kuuluu osana soveltuvuusarvio tai psykologinen testaus. Väite ei pidä paikkaansa suurimmassa osassa yliopistollisia koulutuksia, jotka johtavat maisteritasolla terveydenhuollon ammattihenkilön tutkintoon.

Lisäksi Pelttari luettelee psykologisen testaamisen ongelmia. Kirjoittaja mainitsee kategorisoinnin sekä testien ”moninaiset” virhelähteet. Hänen mukaansa psykologisen tutkimuksen, johon hän viittaa vaillinaisesti testaamisena, päämäärä olisi kategorisointi ja ryhmittely ajattelu- ja toimintatyylien mukaan. Väite on harhaanjohtava. Psykologisten menetelmien käyttö henkilö- tai soveltuvuusarvioinnissa tai yksilötutkimuksessa ei tähtää arvioitavien yksiselitteiseen luokitteluun viitearvojen avulla, kuten lääketieteellisissä oireseuloissa.

Kirjoittaja pohtii ”merkittävimpänä” virhelähteenä vastausten totuudenmukaisuuden arviointia. Psykologin tutkimuksia saavat Suomessa tehdä ainoastaan psykologin koulutuksen saaneet henkilöt. Psykologisten testimenetelmien käytöstä on tietosuojavaltuutetun ohjeistus, joka rajaa menetelmien käyttöoikeudet ainoastaan psykologin koulutuksen saaneelle henkilölle. Kirjoittajan olisi syytä tehdä selvempi ero soveltuvuuden arvioimisen ja psykologisten testimenetelmien käytön välille. Käytössä olevat testimenetelmät ovat pääosin validoituja ja psykometrisilta ominaisuuksiltaan tutkittuja. Psykologiseen yksilötutkimukseen liittyy huomattava määrä virhelähteitä, joita tutkimusta suorittava psykologi arvioi kokonaisuutena.

Soveltuvuusarvioinnissa ilmeinen lähtökohta on, ettei päätöksenteko perustu yksittäisen menetelmän tuottamaan lopputulokseen. Kirjoittajan luettelemat virhelähteet sekä soveltuvuusarvioinnissa että yleisesti yksilötutkimuksessa ovat pääosin hyvin tiedostettuja. Käytössä on myös menetelmiä vastausten yhdenmukaisuuden sekä sosiaalisesti suotavaan vastaustyyliin arvioimiseen.

Lähtökohtaisesti lääketieteen kandidaatin on hyvä olla kiinnostunut psykologisten testimenetelmien käyttömahdollisuuksista ja käytön haasteista henkilöarvioinnissa ja kliinisessä työssä. Kirjoittaja ei kuitenkaan liene koulutuksensa perusteella pätevä arvioimaan psykologisten tutkimusmenetelmien sopivuutta tai käytettävyyttä soveltuvuusarvioinnissa tai yksilötutkimuksessa. Olisin toivonut, että kirjoittaja olisi tuonut painokkaammin esiin, että kyseessä on opiskelijan pohdinta, eikä asiantuntijan tietoon perustuva kannanotto.

kirjoittaja:
Tommi Aho
psykologi (PsM), väitöskirjatutkija, lääketieteen ylioppilas

Lue myös:
Mikä lääketieteellisen pääsykokeissa on vikana?

Oletko jo lukenut nämä?