”Miksi minut on vangittu, kun en ole pahaa tehnyt”

Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.

”Miksi minut on vangittu,  kun en ole pahaa tehnyt” Kuva 1 / 1

Sitominen on tärkeä hoitopäätös. Sen tarkoituksena on estää potilaan asennon vaihtaminen tai liikkuminen. Fyysisistä rajoitteista, kuten sängyn laidoista, vöistä, siteistä tai lukoista, ei pysty halutessaan vapautumaan helposti tai ne estävät oman kehon koskettamisen. Vanhuksen itsemääräämisoikeudet eivät poikkea nuorempien oikeuksista, mutta rajoittamisella ajatellaan voitavan vähentää sekavan vanhuksen loukkaantumisen vaaraa tai vaeltamaan lähtemistä. Tosin sekavalle liikuntakykyiselle kohotettu sängynlaita on vain ylitettävä este – siis vaara pudota sänkyäkin korkeammalta.

Lainsäädäntö ja viranomaisohjaus rajoittamiskeinojen käytöstä on niukkaa. Valvira ohjeistaa lääkäriä arvioimaan jokaista rajoittamispäätöstä ja sen kestoa yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa. Eduskunnan oikeusasiamies arvioi somaattisesti sairaan potilaan rajoittamista rikoslain pykälillä hätävarjelun sallimisesta tai pakkotilasta elämän turvaamiseksi. Lääkäri tekee rajoittamispäätöksen tutustut­tuaan henkilökohtaisesti potilaan tilanteeseen ja vain kun muut keinot eivät riitä, hän linjaa. Lääkärilehdessä 8/2017 julkaistussa raportissa akuutisti sairastuneiden vanhusten aineistossa sitominen oli yleistä eikä päätöstä juurikaan edeltänyt lääkärin arvio.

Lääkäri voi keskustella sekavankin vanhuksen kanssa. Moniammatillisen tiimin kanssa tehdään kokonaisvaltainen arvio: onko kipuja, ahdistaako, toimiiko suoli, onko lääkitys asianmukainen, ravitsemus kunnossa, päivällä tekemistä ja liikuntaa, yöuni levollinen. Osataanko ehkäistä kaatumisia, onko lonkkahousuja tarjolla? Ketä käytösoire haittaa, potilasta vai ympäristöä? Rajoittaminen ei saa perustua kyke­nemättömyyteen tunnistaa potilaan avuntarve ja vastata siihen. Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä.

Sitomisen haitat tunnetaan: se vie toimintakyvyn viimeisetkin rippeet, pidentää hoitoaikaa ja lisää deliriumin riskiä. Fyysisen sitomisen korvaaminen kemiallisella ei ole ratkaisu. Henkilökunnan kouluttaminen vähentää rajoitteiden käyttöä eivätkä vakavat vammat lisäänny.

Suomen geriatrian professorit olivat tapaamisessaan yhtä mieltä: sitominen ei voi olla maan tapa. Rajoittamiseen johtavan tilan ehkäisystä tarvitaan moniammatillisesti arvioidut, näyttöön ja hyvään hoitokäytäntöön perustuvat hoitosuositukset. Uusia toimintamalleja on kehitettävä ja niiden hyöty selvitettävä, ja myös koulutusta tarvitaan. Lakiakin voidaan tarvita, joskin on epäselvää, mikä on näyttö sen tehosta käytännössä.

Akuutisti sairastuneen vanhuksen yhden kohdesairauden hoitaminen ei auta, jos unohdetaan toimintakyky. Asenteen ja ympäristön tulee tukea toipumista. Sairaalassa vanhus tulisi sijoittaa nopeasti asiantuntevaan yksikköön. Elämä ei tietenkään ole riskitöntä, ja joskus huolellisesta hoidosta huolimatta sattuu tapaturma, onneksi harvoin vakava.

Potilaan läheiselle on annettava tietoa myös sitomisen riskeistä. Hän voi olla tärkeä apu vanhuksen tarpeiden tunnistamisessa ja tuki toipumisessa haettaessa vaihtoehtoja sitomiselle. Hän tietää vanhuksen tarinan ja tulkitsee vanhuksen sekavaa mieltä tämän hakiessa tapahtumille järjestystä. Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeena on kotihoidon ja omaishoidon tukeminen. Se lisää hoitoon omaisia ja läheisiä, ja he tarvitsevat ohjausta ja palveluja, jotta he ymmärtävät rajoittamisen haitat.

Otsikon kysymyksen kysyi 88-vuotias isäni, kun hänen tilansa oli edennyt sairaalassa deliriumiin. Sängyn pinnat olivat isälle kaltereita ja käsi oli sidottu niihin. Laskin laidat, irrotin rannesiteet ja autoin istumaan. Sittemmin isä palasi kotiin ja eli vielä kaksi hyvää toiminnan vuotta. Muistikuvia ei deliriumista jäänyt, ei ahdistaviakaan. Arveli, että läheisiä oli ollut turvana, niin kuin olikin.

Riitta Antikainen

geriatrian professori, Oulun yliopisto, elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö

geriatrian ylilääkäri, Oulun kaupunginsairaala

Juttu julkaistu Lääkärilehdessä 8/2017.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi