Some todellisuudentajun vääristymisen riskitekijänä

Herkimmin voinee ajatuksenkulku ja tunne-elämä vääristyä anonyymeilla palstoilla, kirjoittaa Hannu Lauerma.

Hannu Lauerma
Vesa-Matti Väärä
Hannu Lauerma

Ihmislajin monin tavoin vajavainen kognitiivis-emotionaalinen koneisto on kehittynyt lukemattomien vuosimiljoonien aikana reagoimaan sosiaalisissa yhteyksissä havaintokokonaisuuksiin, jotka muodostuvat useiden aistien välittämästä informaatiosta.

Keskustelukumppaneiden äänensävy, ilmeet, asento, liikkeet ja muu kehonkieli aina hajusignaaleja myöten värittävät tulkintojamme usein jopa tyyten ratkaisevasti.

Siksi lyhyessä formaatissa välitetty pelkkään verbaliikkaan ja kenties hymiöihin rajoittuva viestintä on eräissä yhteyksissä tavattoman häiriöherkkää.

Myönnän sosiaalisen median tarjoamat monet hyvät mahdollisuudet.

Riskit kasvavat, kun keskustelukumppani on tuntematon, käsiteltävä aihe tunteita nostattava, ja viestin vastaanottaja jostain syystä herkkä tulkitsemaan lukemaansa omista, joskus hyvinkin erikoisista lähtökohdistaan.

Myönnän sosiaalisen median tarjoamat monet hyvät mahdollisuudet, ja muistutankin lukijaa siitä, että tämä kirjoitus on tietoisesti laadittu kapeasta perspektiivistä.

Psykiatrin ammatissa täytyy useinkin muistuttaa itseään siitä, kuinka paljon hyvääkin on monissa ilmiöissä, jotka meidän työssämme näyttäytyvät ongelmallisina.

Sosiaalisen median harhakuviin uppoutuminen siinä määrin, että prosessi alkaa kumulatiivisesti ja itseään kiihdyttäen vakavasti heikentää todellisuudentajua, koskee ennen muuta korostuneeseen epäluuloisuuteen tai suoranaiseen paranoidisuuteen taipuvaisia henkilöitä.

He saattavat olla hyvin vakuuttuneita siitä, että kamppailevat sanoin anonyymisti vaikkapa tietyn poliitikon tai muutoin tunnetun henkilön kanssa.

Jos asetelmaan vielä sattuu osumaan jokin aivan satunnainen häiriö tietoliikenneyhteyksissä, voi vainoharhainen kokemus esimerkiksi seurattavana olemisesta tai merkittävästä roolista yhteiskunnassa olla valmis.

Tästä kumpuaviin herjauksiin ja suoriin tai epäsuoriin uhkauksiin ei poliisilla ole juurikaan resursseja puuttua.

Herkimmin voinee ajatuksenkulku ja tunne-elämä vääristyä anonyymeilla palstoilla, jotka tarjoavat myös mahdollisuuden esiintyä toisen, joko tunnetun tai muun henkilön nimellä. Verkkohan on ihanteellinen ympäristö kiusantekoon erityisesti silloin, kun kohteena oleva henkilö ei täysin ymmärrä, että tietyillä alustoilla kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa – ja satuillen mitä tahansa.

Verkkohan on ihanteellinen ympäristö kiusantekoon erityisesti silloin, kun kohteena oleva henkilö ei täysin ymmärrä, että tietyillä alustoilla kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa – ja satuillen mitä tahansa.

Verkkomaailma houkuttelee siksi myös sadistisia ja psykopaattisia persoonia ja kypsymättömiä nuoria, jotka nauttivat mahdollisuudesta ”yllyttää hullua” tai loukata pahoin toisia ilman mainittavaa vaaraa anonymiteetin murtumisesta.

”Anna miehelle naamio, niin saat tietää hänen todelliset ajatuksensa”, kirjoitti Oscar Wilde. Aforismi on epämiellyttävän osuva, ja koskee myös naisia.

Avain ongelman kohtaamiseen on kyky ymmärtää netin eri palstojen todellinen luonne. Arvelen – tai ainakin toivon – että se on nuorten keskuudessa huomattavasti yleisempää kuin niillä iäkkäämmillä, joiden maailmaan koko netti ilmaantui uutena tiedon ja disinformaation välittämisen keinona.

Nuorille kohdistetuissa kyselyissä hekin tosin varsin laajalti arvioivat, että someen uppoutuminen voi aiheuttaa ahdistusta ja mielialan laskua ja muodostua addiktioksi.

Pahimpana riskinä monet ovat maininneet cyberkiusaamisen, joka on yhdistetty useisiin nuorten itsemurhatapauksiin. Tähän on epäilemättä syytä kiinnittää huomiota, koska palstakeskustelut saattavat primitivisoitua yllättävän paljon jopa korkeasti koulutettujen ja sivistyneinä pidettyjen henkilöidenkin kesken.

Äärimmillään jopa väkivaltaiseen radikalisoitumiseenkin johtava ilmiö on ns. kuplaantuminen, eli kiihkeästi samanmielisten ryhmääntyminen palstoilla, joilta muut poistuvat.

Kirjoittaja on työelämäprofessori ja dosentti Turun yliopistossa, Tyksin oikeuspsykiatrian ylilääkäri ja Psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijalääkäri. Pitää lääkärin työstä mutta kammoksuu byrokratian jatkuvaa kasvua.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.