Suomeen tarvitaan lastensuojelun osaamiskeskuksia

Suomeen tarvitaan lastensuojelun osaamiskeskuksia Kuva 1 / 1

Lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatrian välisen yhteistyön kangertelu on eräs lastensuojelun kesto-ongelmista.

Voin todeta näin työskenneltyäni noin 17 vuoden ajan lastenpsykiatrin tehtävissä terveydenhuollossa ja pian 17 vuotta lastensuojelujärjestössä. Tehtäviini kuuluu muun muassa Pelastakaa Lapset -järjestön omien lastenkotien työryhmien konsultointi. Olen ohjannut useiden perhekotien ja lastensuojelun laitosten työryhmiä. Olen puhunut lukemattomissa koulutustilaisuuksissa sijaisvanhemmille ja keskustellut heidän kokemuksistaan.

Nykyisin valtaosa lastensuojelun asiakkaista tarvitsee psykiatrisia palveluja. Järjestelmät ovat erilaisia, mutta asiakkaat ovat samoja. Huostaan otettavilla lapsilla on usein taustassaan vakavia varhaisia hoivan puutoksia, kaltoinkohtelua, jopa pahoinpitelyjä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. He tarvitsevat perusteellisia tutkimuksia ja hoitoa, mutta niiden toteuttaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Ajattelu­tavat ja jopa kielenkäyttö ovat hämmästyttävän erilaisia, ja kommunikaatio on siksi vaikeaa.

Joissakin kunnissa ja kaupungeissa lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyö sujuu loistavasti. Lastenpsykiatrian poliklinikan työryhmä saattaa jalkautua ja siirtyä lastensuojelulaitokseen, missä tutkimusten ja hoidon tarvetta arvioidaan yhdessä sellaisten työntekijöiden kanssa, jotka tuntevat lapset ja nuoret hyvin. Heidän näkemyksiään pidetään tärkeinä, ja ne otetaan vakavasti.

Eroon ylimielisyydestä ja yliherkkyydestä

Aina asiat eivät suju näin mallikkaasti. Terveydenhuollon ammattilaiset voivat korostaa psy­kiatrian erikoisosaamista ja korkeampaa statusta tavalla, joka koetaan ylimielisenä. Lääkäri näkee lapsen tai nuoren pari kertaa vuodessa poliklinikalla, mutta katsoo olevansa pätevämpi arvioimaan lapsen psyykkistä tilaa kuin ammattilaiset, jotka ovat lapsen kanssa yhdessä vuorokaudet läpeensä kuukaudesta toiseen.

”Lastensuojelun resurssipula ei ole sairaalaan ottamisen peruste”, tokaistiin työntekijöille, jotka toivat suunniltaan olevaa, raivoavaa nuorta päivystykseen. ”Konsultoiva lääkäri on eri asia kuin hoitava lääkäri”, sanottiin omahoitajalle, joka rohkeni siteerata näkemystäni erään lapsen tilanteesta. ”Tehdäänkö teillä minkäänlaista perhetyötä”, kysyttiin lastenkodin johtajalta alentuvaan sävyyn.

Terveydenhuollossa ollaan toisinaan yliherkkiä lastensuojelun puolelta tuleville näkemyksille. Oma pätevyyteni suli silmissä, kun muutin sairaalasta lastensuojelun puolelle. Runsaan kuudentoista vuoden aikana olen suositellut ja lähettänyt kymmeniä lapsia ja nuoria jatkotutkimuksiin ja hoitoon, mutta yhteydenottoja tutkimuksista vastanneilta lääkäreiltä olen saanut todella harvoin.

Kumppanuuden asemesta useat tuntemani hyvin toimivat lastensuojelun yksiköt ovat saaneet nuhteita siitä, että siellä ei ymmärretä lasten tarpeita, tai että työntekijät ovat joustamattomia. Hajanainenkin lapsi koostuu ja jaksaa sinnitellä lyhyen sairaalajakson ajan, mutta oireilee entistä rajummin päästyään niiden aikuisten luo, joihin hänellä on syntynyt kiintymyssuhde. Kyse ei silloin ole työntekijän huonosta ammattitaidosta.

On kuin lastenkoti tai perhekoti miellettäisiin säilytyspaikaksi, ja oikea ”hoito” tapahtuisi vain lääkärin tai terapeutin huoneessa. Lääkehoitoa tai psykoterapiaa tarvitaan usein, mutta traumatisoituneelle, epävakaissa oloissa eläneelle lapselle säännöllinen arki on sellaisenaan hoitavaa. Jos hän pystyy muodostamaan uusissa olosuhteissa aiempaa turvallisemman kiintymyssuhteen hoitavaan aikuiseen, se on hoidollista ellei peräti ”terapeuttista”.

Koulutusta ja osaamista, ei toimikuntia

Entä mitalin toinen puoli, siis lastensuojelu? Osaamisen taso on kirjava, ja alueelliset vaihtelut ovat suuria. Työntekijät vaihtuvat alinomaa. Lapsia sijoitetaan ilman riittäviä somaattisia ja/tai psykiatrisia tutkimuksia. Teoreettinen tietämys lapsen kehityksestä ja sen häiriöistä voi olla olematonta. Huolellisten tutkimusten perusteella laadituilla lausunnoilla ei aina ole lastensuojelussa mitään merkitystä, vaan lapseen ja perheeseen kohdistetaan mielivaltaisia ja haitallisia toimenpiteitä.

Mitä pitäisi tehdä? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöille olisi järjestettävä erikoistumiskoulutus, joka näkyisi myös palkkauksessa. Suomeen tarvitaan moniammatillisia lastensuojelun osaamiskeskuksia, joissa visaisia lastensuojeluasioita voitaisiin käsitellä ja poistaa lastensuojelun ja psykiatrian välisiä esteitä. Yhtään toimikuntaa ei enää tarvita; uudistusten tarve on ilmeinen, ja niiden suunta on selvillä.

➤ Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 2012 toimikunnan pohtimaan, miten viranomaisten välinen yhteistyö lastensuojelussa saataisiin nykyistä sujuvammaksi. Ryhmä sai nimekseen Toimiva lastensuojelu, ja se kokoontui syksystä 2012 kesään 2013. Olin itse mukana toimikunnan työskentelyssä. Loppuraportti julkistettiin kesäkuussa. Raportissa esitettiin 54 parannusehdotusta. Jotkut ongelmat oli havaittu ja kirjattu jo 1970-luvun lopussa ilman, että edistystä olisi tapahtunut.

Jari Sinkkonen
LT, lastenpsykiatrian dosentti
lasten- ja nuorisopsykoterapeutti

Kuva: Mikko Käkelä

Julkaistu Lääkärilehdessä 12/14.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi