Tiedämmekö, mitä teemme?

Kaiken pitäisi olla paremmin – mutta ei ole, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.

Tiedämmekö, mitä teemme? Kuva 1 / 1

Lääkäreiden työtaakka on terveyskeskuksissa kestämätön, ja jonotusajat liian pitkiä. Hallituksen ehdottamat tuhat lisälääkäriä ovat liike oikeaan suuntaan.

Konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin vanhempi partneri Stefan Larsson nosti Nuorilääkäripäivillä keskusteluun yhden näkökulman lisää.

Kaadammeko rahaa johonkin, joka ei auta, Larsson kysyi.

Kysymys on aiheellinen. Terveydenhuoltoon käytetyn rahan rajahyöty on länsimaissa las­kenut dramaattisesti. Yhdellä eurolla syntyy laatupainotettuja elinvuosia enää niukasti. USA:ssa eliniän odote putoaa, vaikka terveydenhuoltoon kuluu kansalaista kohti rahaa eniten maailmassa.

Meno on länsimaissa jatkunut silti entisel­lään. Terveydenhuoltoon käytetty raha kasvaa kansantuotetta nopeammin.

Samaan aikaan tiedejulkaisujen määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Genomeja selvitetään lisää, ja lääkäreiden erikoisalojen määrä kasvaa.

Kaiken pitäisi olla paremmin.

Ei ole. Palveluihin pääsy vaikeutuu. Tietotekniikka on jäänyt jälkeen muista aloista. Ammattilaiset ovat yhä tyytymättömämpiä.

Larssonin perusajatus kiteytyy tähän: tiedämmekö mitä teemme? Joku siihen syynä, että toisessa sairaalassa kystinen fibroosi paranee paremmin kuin toisessa. Ja siihen, että lapsikuolleisuuden hajonta on OECD-maissa suuri. Esimerkkejä on loputtomiin.

Vastaus on helppo: emme ehkä tiedä paremmasta.

Ratkaisuja ovat mittaaminen ja jakaminen. Jos emme mittaa ja vertaa tuloksia, meidän on mahdoton tietää mitä teemme.

Opitaan naapurilta, parannetaan ja mitataan taas. Jatkuvaa kehittämistä. Näillä kuluu Larssonin mukaan rahaa vähemmän, ja laatu on tasaisempaa.

Suomessa perusterveydenhuoltoa laittaa nyt kuntoon valtava joukko kuntia ja kuntayhtymiä. Jokainen tekee työtä pääosin itsekseen.

Tietävätkö kunnat mitä tekevät?

Pyörää on turha keksiä kaikkialla. Valtakuntaan voisi olla tarpeen esimerkiksi DigiSoten kaltainen toimija, joka hakee parhaita käytäntöjä ja jakaa ne terveydenhuoltoon. Oppia löytyy yhtä hyvin yksityiseltä kuin julkiselta puolelta.

Jokapäiväisessä ahdingossa painivalle terveyskeskuksen yleislääkärille tämä voi kuulostaa kaukaiselta. Työolojen kurjistuessa kaksi houkuttelevaa vaihtoehtoa: hän joko kyynistyy tai hyväksyy hiljaa puutteet.

Kolmas vaihtoehto on ryhtyä tekemään muutosta. Tarvitaan tiimejä ylittämään kunta- sekä organisaatiorajoja. Lääkärin työ on mahdollista organisoida niin, että se motivoi ja innostaa. Jos se on tuolla onnistunut, miksei meilläkin.

Kehitystyö tarvitsee aikaa. Nuorten lääkäreiden vaatimus siitä, että lääkärin on voitava käyttää 20 prosenttia työajastaan asiantuntija- ja kehitystehtäviin, on siksi tärkeä.

Työn pohjaksi vaadittavia standardeja mitat­tavista asioista on syntymässä kansainvälisesti. Larsson on ollut mukana perustamassa ICHOM (International Consortium for Health Outcomes Measurements) -järjestöä, joka rakentaa niitä potilaan kokemien tulosten näkökulmasta.

Vapaaehtoistyöllä haetaan mittareita kertomaan, onko sairaus parantunut potilaan näkökulmasta tehokkaasti. Standardoituja kokoelmia on julkistettu 28 sairauteen.

Lääkärilehden kolumnisti Jussi Valtonen tunnetaan Finlandia-palkinnon voittaneesta romaanistaan He eivät tiedä mitä tekevät.

Jääköön se terveydenhuollossa fiktioksi.

Kirjoittaja
Pekka Nykänen
vastaava päätoimittaja

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 44/2019.

Oletko jo lukenut nämä?