Yhden kevään yksinäisyys

Eristyneisyys ja yksinäisyys muodostavat terveysriskin.

Yhden kevään yksinäisyys Kuva 1 / 1 Kuva: Mikko Käkelä

Kun koronakriisi päättyy, alkaa tutkijoiden kulta-aika. Samanlaista globaalia ihmiskoetta ei ole ennen nähty ja tutkittavaa on monille aloille, lääketieteestä yhteiskuntatieteisiin, median ja politiikan tutkimukseen. Aikanaan tulokset toivottavasti kehittävät toimintaa ja lisäävät ymmärrystämme siitä, mitä vuonna 2020 tapahtui.

Jos täältä ruohonjuuritasolta saa ehdottaa, toivoisin selvitettävän, miten eristäytyminen ja yksinäisyys näkyvät kansalaisten terveydentilassa ja hyvinvoinnissa.

Kun poikkeustila oli kestänyt viikon verran, alkoi omalla vastaanotollani näkyä nuorten ­aikuisten lisääntynyt levottomuus, mielialaoireiden pahentumien ja toimintakyvyn nopea lasku. Selityksiä oli muutamia, kuten epätietoisuus poikkeustilan kestosta ja etäopintojen sopi­mattomuus kaikille, mutta useimmin nuoret nimesivät pahoinvointinsa syyksi sen, että aito yhteys muihin ihmisiin oli katkennut.

Kaikkein kurjin tilanne oli niillä nuorilla, joille oppilaitosten toiset nuoret olivat ainoa vertaisryhmä ja koulu ainoa sosiaalisten kontak­tien foorumi. Näitä nuoria on yllättävän paljon: osalla yksinäisyyttä selittää opiskelupaikkakunnalle muutto toiselta puolelta maata, osalla so­siaalinen estyneisyys, osalla masennus.

Professori Juho Saaren toimittaman Yksinäisten Suomi -kirjan mukaan yksinäisyys on paitsi inhimillinen kärsimys, myös merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Tutkimuksissa huono-osaisuus lisäsi yksinäisyyttä, joka taas pahensi huono-osaisuutta.

Yksinäisyyden ja eristyneisyyden vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen tiedetään varsin paljon. Lancetissa vuonna 2017 julkaistun valtavan, lähes 500 000 ihmistä kattaneen tutkimuksen mukaan sosiaalinen eristyneisyys kaksinkertaistaa ennenaikaisen kuoleman riskin. Myös yksinäisyyden tunne lisäsi kuoleman riskiä.

Eristyneisyys ja yksinäisyys muodostavat terveysriskin ja altistavat ennenaikaiselle kuolemalle, kuten tupakka tai alkoholi. Viimeksi mainittujen kulutuksen vähentämiseksi on tehty kansanterveystyötä vuosikymmenet. Mittavia, kansallisia yksinäisyyshankkeita ei ensimmäistäkään.

Terveyden ja eristyneisyyden suhde on monimutkainen. Yksinäisyys voi vaikuttaa terveysvalintoihin ja -tottumuksiin kääntäen niitä heikompaan suuntaan. Ilmiö on usein myös itseään ruokkiva – kun fyysinen kunto heikkenee, kasvaa sairauksien riski, mikä taas voi eristää ihmistä edelleen.

Pidän itse siitä tarmokkuudesta, jolla yksinäisyysongelmaa on lähdetty taklaamaan Britan­niassa. Strategian ja junioriministerin toimin saatiin hyviä tuloksia paikallisesti. Paikoin esimerkiksi lääkärikäyntien määrä väheni, kun yksi­näisyys otettiin puheeksi vastaanotolla ja potilas ohjattiin kädestä pitäen yhteisöjen jäseneksi. Valitettavasti budjettiongelmat estivät kansalliset toimet.

Suomessa yksinäisyystutkijoiden viesti ei tunnu vielä läpäisseen tehokkaasti terveydenhuoltopalveluja. Juuri tässä näen koronakriisin luovan mahdollisuuden. Nyt on saatavissa tuoreeltaan tietoa siitä, miten ihmiset kokivat eristyneisyyden ja yksinäisyyden vaikutukset terveyteen ja näkyikö se ajan mittaan myös terveysmuuttujissa, kuten palvelujen tarpeen kasvuna tai perussairauksien pahenemisena. Jos näin on tapahtunut, olisi viisasta pitää yksinäisyyden vähentämistä merkittävänä tavoitteena kaikille, kuntapalveluista kolmanteen ja neljänteen sektoriin.

Koronaviruksen aiheuttama yksinäisyys on useimmille meistä väliaikaista ja loppujen lopuksi vain yksi kummallisista elämänkokemuksista. Toisille yksinäisyys on olotila, jota on kestänyt jo vuosia, eikä mikään muutu pääministerin ilmoittaessa poikkeustilan päättyneen.

Miila Halonen

Nuorisolääkäri, joka uskoo yhä hyvinvointivaltioon.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 20/2020.

Oletko jo lukenut nämä?