Yksinäisyys leimaa

Yksinäisyys on fyysisen kivun sosiaalinen vastine, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Pekka Nykänen.

Yksinäisyys leimaa Kuva 1 / 1

Lääkärilehdessä (32/2019) julkaistu alkuperäistutkimus toivottavasti herättää ajatuksia kouluterveydenhuollossa. Tutkimuksen mukaan yläkoululaisten yksinäisyys on vakava ilmiö ja yleistyy. Yhdeksännellä luokalla 20 prosenttia oppilaista – siis joka viides – koki itsensä melko usein tai hyvin usein yksinäiseksi. Vuonna 2014 luku oli 15 prosenttia.

Yksinäisyys lisääntyy yläkoulun aikana. Seitsemännen luokan oppilaista melko usein tai hyvin usein yksinäisiä oli uudessa tutkimuksessa 14 prosenttia. Yleisimmin yksinäisyyttä kokevat yhdeksännen luokan tytöt ja muutenkin tytöt useammin kuin pojat.

Yksinäisillä on jo aiemmin tiedetty olevan muita yleisemmin ainakin ahdistuneisuutta, masennusta sekä sydän- ja verisuonitauteja.

Nelli Lyyran, Niina Junttilan, Jorma Tynjälän ja Raili Välimaan tutkimus keskittyi psykosomatiikkaan. Kohteina olivat päänsärky, vatsakipu, selkäkipu, hermostuneisuus ja nukahtamisvaikeus.

Yksinäiset raportoivat näitä selkeästi enemmän kuin muut ja käyttivät niihin kolme kertaa yleisemmin lääkkeitä kuin muut samanikäiset. Oireilu ei piitannut sukupuolesta eikä luokka-asteesta. Lääkkeiden käyttöön sukupuolella oli vaikutusta. Kipulääkkeitä käyttivät enemmän tytöt. Hermostuneisuuden ja nukahtamisvaikeuksien lääkityksessä pinnalla olivat pojat.

Yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen.

Se on fyysisen kivun sosiaalinen vastine. Reagoiva aivoalue on sama.

Siinä missä kipupotilas etsii kivunlievitystä, yksinäinen hakee helpotusta sosiaaliseen tuskaansa. Usein on kyse luonteesta. Toiset reagoivat sosiaalisiin tilanteisiin herkästi ja näkevät niistä kielteiset puolet. He ovat jatkuvasti varuillaan ja käyttäytyvät niin, että kielteiset odotukset saavat vahvistusta.

Noidankehä suojelee arkaa luonnetta. Ajan kanssa kasautuu kuitenkin pahoinvointia, sai­rauksia ja muuta henkistä rasitetta.

Tutkimuksen tekijät suuntasivat sähköisen kyselyn yläkoulun seiska- ja ysiluokille.

Yläkouluikäiset osaavat raportoida oireistaan luotettavasti, mutta kyselyyn vastaaminen oli otokseen osuneille vapaaehtoista ja yläkouluikäiset ovat taipuvaisia velmuiluun. Tutkimus ei myöskään avaa syy-seuraussuhteita.

Tulokset ovat kuitenkin tärkeä askel yläkouluikäisten yksinäisyyden tunnistamisessa. Kouluympäristössä nuorelta vaaditaan rohkeutta yksinäisyytensä myöntämiseen, siitä puhumiseen tai tuen hakemiseen. Yksinäisyys leimaa.

Voiko yksinäisyydelle jotain tehdä?

Yksinäisten kutsuminen yhteen tutustumaan toisiinsa tuskin auttaa.

Onneksi keinoja on muitakin. Nuori voi harjoitella sosiaalisia kykyjään. Häntä voidaan tukea sosiaalisissa tilanteissa. Hänet voidaan altistaa sosiaalisille tilanteille useammin. Hänelle voidaan järjestää terapiaa.

Vuonna 2010 tehty meta-analyysi antaa viitteitä, että keinot toimivat paremmin ryhmissä kuin erikseen. Tehokkaimmaksi osoittautui käyttäytymisterapia.

Kouluterveydenhuollossa terapian saatavuus on rajallista. Kuten tutkimuksen tekijät kirjoittavat, tarvitaan lisää tietoa siitä, miten kouluterveydenhuolto voisi yksinäisyyteen ja siihen liittyvään lääkkeiden käyttöön reagoida. Samoin siitä, miten yläkoulun sosiaalista ilmapiiriä voisi muokata ehkäisemään yksinäisyyttä.

Nyt on aika hankkia tuo tieto. Yksinäisyys juurtuu. Yksinäisestä nuoresta kasvaa yksinäinen, sairas ja lääkkeitä käyttävä aikuinen.

Kirjoittaja
Pekka Nykänen
vastaava päätoimittaja

Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 32/2019.

Oletko jo lukenut nämä?