Fuksin selviytymispakkaus

Lääketieteen opiskelijalla ei ole vapaa-aikaa, kirjoittaa Saku Pelttari.

Fuksin selviytymispakkaus Kuva 1 / 1

Uusi lukuvuosi lääkiksessä käynnistyy elokuun lyhenevien iltojen myötä. Omalle kurssilleni tämä on jo tuttua ja jokseenkin turvallista rutiinia, mutta osalle lääketieteen opiskelijoista lukuvuosi on ensimmäinen.

Näihin aikoihin huomaan – osin omaksi järkytyksekseni – uppoutuvani muistelemaan ensimmäisen syksyn fiiliksiä, aivan kuin olisin jo jotenkin harmaantumassa. Oman senioriuden illuusio katoaa onneksi hyvin nopeasti klinikan käytävillä, mutta on silti mukava joskus huomata, että on tultu jo sentään jonkin matkaa fuksivuoden aloitusjaksolta.

Lääketieteen lisensiaatin koulutus on kahdeksantoista approbaturin tutkinto. Näin minulle sanoi vanhempi kollega pari vuotta sitten. Paremmin koulutuksen todellisuutta on vaikea tiivistää, paitsi ehkä lisäämällä loppulukuun approbatureja muutaman lisää. Kaikessa yksinkertaisuudessa opiskelemme kaikesta vähän, tusinasta vähän enemmän ja muutamasta paljon.

Koulutus kestää ennätykselliset kuusi vuotta, mikä on puoli vuotta enemmän kuin muut pitkän linjan yliopistotutkinnot. Nykyisellä oppimäärällä se ei suinkaan tarkoita, että aikaa olisi muille jaettavaksi, varsinkin kun tiedon määrä lisääntyy hallitsemattomalla tahdilla. Uusi opiskelija huomaa pian miettivänsä, kuinka tästä opiskelun määrästä on mahdollista selvitä.

Ensimmäisenä haasteena lääketieteellisessä on opiskelukulttuurishokki: monet ovat tottuneet suoriutumaan koulussa erinomaisesti, mutta uudessa joukossa taso nousee valtavasti. Se mikä ennen riitti erinomaiseen suoritukseen, riittääkin nyt keskinkertaiseen – jos siihenkään. Tämän lisäksi opiskelu lääketieteellisessä eroaa kaikista muista tutkinnoista radikaalisti: olemme kuin peruskoulussa jälleen, mutta muutamilla erikoisilla lisämausteilla.

Meillä on tarkasti suunniteltu lukujärjestys, ja peruskoulun tyyliin emme voi siihen juurikaan itse vaikuttaa. Yliopisto-opiskelu tulee esiin lähinnä siten, että luentoihin ei mahdu kaikkea mitä meidän tulee tietää: kuvatuista asioista tulee opiskella itsenäisesti lisää. Toisaalta joskus annetaan tiettyyn aiheeseen hyvinkin syvällinen perehdytys, jonka jälkeen täytyy itse osata karsia aiheesta epäolennaiset ja painaa tärkeät pointit mieleen. Suuri osa oppimäärästä on uutta ja vierasta ja siksi ajatus itsenäisestä priorisoinnista tuntuu aluksi hullulta, jopa pelottavalta. Ensimmäinen vuosi menee monesti sinnitellessä ja toivoessa, että tiedon priorisoinnin taito muodostuu sitten hiljalleen kertyvän kokemuksen (lue: kuluvan kantapään) kautta.

Alkuun voisi luulla, että tätä tehdään meille kiusallaan. Todellisuus on kuitenkin täysin toinen. Tällä tavoin koulutusohjelma takaa myös sellaisten ominaisuuksien kehittymisen, joita on hankala kehittää muilla tavoin. Valmiiden vastausten puute pakottaa itsenäiseen aktiivisuuteen, jonka myötä kehittyy nopeasti kyky hakea tietoa, luoda omia lähdeverkkoja ja ratkaista vaikeitakin ongelmia. Tämän lisäksi vaikeuksien läpi luovittaessa kehittyy myös lääkärille elintärkeä ominaisuus, eli paineensietokyky. Vaikeata tulee siis olemaan, mutta varsin hyvistä syistä.

Lääketiede on varsin sekava syssy erilaisia tieteenaloja nivottuna yhteen, joita yhdistävänä tekijänä on yleensä potilas. Lääketiede onkin kirjaimellisesti ajateltuna varsin huono nimitys, sillä lääketieteeseen kuuluu paljon muutakin kuin vain lääkkeet.

Medisiina nojaa voimakkaasti muun muassa perustuntemukseen ihmiskehon rakenteesta ja toiminnasta, sekä sairauksien syistä, seurauksista ja niiden syntymekanismeista. Yksikin näistä aiheista pitää sisällään tietoa loppuelämäksi asti, joten näiden haltuun ottaminen on pitkällinen prosessi. Perustieteiden opiskelu onkin helpointa suorittaa pre-klinikassa hyvin ja kerrata säntillisesti kaikki asiat ennen klinikkaa, sillä käytännön opetuksesta saa aina parhaiten irti, kun tietopohja on vankka.

Onnistunut potilastyö olisi kuitenkin mahdotonta pelkällä luonnontieteellisellä osaamisella. Meidän tulee ymmärtää lääkkeiden, biologian, sairauksien ja hiukkasfysiikan alkeiden lisäksi myös ihmistä ja ihmisen ympärille rakentuvaa yhteiskuntaa. Siksi yleislääkärin työkalupakkiin kuuluu esimerkiksi myös kulttuurien sekä terveys-, talous- ja lakitieteiden ymmärrystä. Näihin kannattaa aloittaa perehtymään vähän jo ensimmäisenä vuotena: ne tulevat vastaan viimeistään, kun istutaan potilaan kanssa kahden vastaanottohuoneessa.

Tieteellisen tiedon syvällinen arviointi ja näyttöön perustuvan lääketieteen toteuttaminen ovat lääkärille päivittäisiä haasteita, joista selviäminen vaatii paljon työskentelyä pään sisällä. Suurinta hyötyä lääkärin kriittisestä ajattelusta nauttii aina potilas: saadun palautteen, sekä onnistuneiden hoitojen kautta näyttöön perustuvan lääketieteen harjoittaminen on lääkärillekin palkitsevaa. Tilastotieteeseen ja tutkimuksiin kannattaa siis ennakkoluulottomasti lähteä tutustumaan.

Eräs kollega totesi minulle viime viikolla, että lääkärin professiota ei opita kirjoista vaan tekemällä. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa, ja siksi kannattaakin tarttua aina mahdollisuuteen haastatella ja tutkia potilasta.

Usein käytännön harjoitteluun ryhtymistä varjostaa osaamattomuuden ja virheiden tekemisen pelko: ne kuuluvat asiaan ja niistä pääsee eroon vain heittäytymällä. Kollega avustaa aina, kun iskee black out ja virheitä opiskelukavereiden ja opettajien edessä saa ja pitääkin tehdä. Näin karisee turha ylpeily ja samalla oppii luottamaan siihen, että kollegat arvostavat virheiden tekemisestä huolimatta.

Lopuksi on mainittava se tärkein, eli vapaa-ajan viettäminen. Lääketieteen opiskelijalla ei ole vapaa-aikaa, vaan koko kuusi vuotta menee luennoilla, ryhmätöissä, klinikassa tai koulun kirjastossa.

Intensiivisen koulutuksen tarkoituksena on poistaa opiskelijoilta heikkoudet kuten esimerkiksi nukkuminen, vessahätä ja tarve syödä monesti päivässä. Ensimmäisenä vuotena näitä vielä sallitaan, mutta koulutuksen loppua kohti ne ovat kiellettyjä. Kannattaa siis alkaa harjoittelemaan valvomista, itsekatetrointia ja fotosynteesiä hyvissä ajoin.

Saku Pelttari

Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti Tampereelta. Virallista lääketieteen opiskelua neljä vuotta takana, epävirallista elämän verran edessä.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi