Halitoosi eli pahanhajuinen hengitys hoidetaan syyn mukaan

Halitoosi eli pahanhajuinen hengitys hoidetaan syyn mukaan Kuva 1 / 1

Halitoosin arvellaan olevan ihmisellä yleisin suun vaiva heti parodontiitin ja karieksen jälkeen. Pysyvää halitoosia esiintyy 10–50 prosentilla aikuisista, ja ongelma on yhtä yleinen naisilla ja miehillä.

– Halitoosia on hankala huomata itse, eikä suurin osa siitä kärsivistä ole siitä tietoisia, sanoo apulaisprofessori Marja Laine.

– Useimpien on pääteltävä ongelma toisten epäsuorista reaktioista, ja vaiva voi muodostua sosiaalisesti ja psykologisesti vaikeaksi.

Joskus halitoosi on oire muusta sairaudesta. Onkin tärkeää erottaa varsinainen eli pysyvä halitoosi fysiologisesta halitoosista. Fysiologinen halitoosi on tilannesidonnaista ja liittyy moniin nautinto- ja ravintoaineisiin, kuten sipuleihin, tupakkaan ja alkoholiin. Useimmilla esiintyy myös vähäisestä syljenerityksestä johtuvaa aamuhalitoosia. Suun kuivuminen ylipäätään altistaa halitoosille.

– Monilla lääkäreillä on edelleen se käsitys, että halitoosi on tavallisesti peräisin ruoansulatuskanavasta. Todellisuudessa vähintään ¾:ssa tapauksista hajun lähde on suuontelossa, yleensä kielessä.

Kielen papillat keräävät hyvin ruoantähteitä, epiteeli- ja verisoluja sekä bakteereita. Tässä kasvualustassa suun normaalien bakteerien ja parodontiittipatogeenien on helppo tuottaa pahanhajuisia, haihtuvia kaasuja, kuten rikkivetyä ja metyylimerkaptaania. Parodontiitti ja gingiviitti (ientulehdus) ovatkin yleisiä halitoosin aiheuttajia; parodontiittipotilaista yli 80 prosentilla esiintyy halitoosia.

Halitoosia voivat aiheuttaa niin ikään karies, kandida-infektiot, proteesien peitteet ja nielurisakivet.

Selkeästi ekstraoraalinen (suun ulkopuolinen) syy halitoosille löytyy vain muutamassa prosentissa tapauksista.

– Ongelma on ekstraoraalinen, jos haju on haistettavissa nenähengityksestä. Ekstraoraalisiin syihin liittyy myös kohonnut dimetyylisulfidiarvo. Tällöin potilas on lähetettävä yleislääkärille, sillä ongelma voi johtua yleissairaudesta, esim. hengitystieinfektiosta.

Kolmas, melko yleinen halitoosityyppi on pseudohalitoosi. Siitä kärsivä luulee hengityksensä haisevan, vaikkei tämä pidä paikkaansa. Pseudohalitoosi on usein vaikea hoitaa ja voi vaatia psykologin apua.

Haihtuvia rikkikaasuja voidaan mitata objektiivisesti kaasukromatografilla. Se mittaa yleisimpien kaasujen, kuten rikkivedyn, metyylimerkaptaanin ja dimetyylisulfidin, pitoisuudet hengityksestä. Halitoosiklinikalla potilaalle tehdään aina myös organoleptinen mittaus eli tutkitaan haju nenällä.

– Hammaslääkärin pitäisi aina suun tarkastusta tehdessään kysyä potilaalta, onko joku huomauttanut hänelle pahanhajuisesta hengityksestä. Kannattaa myös haistaa, haiseeko potilaan hengitys.

Intraoraalihalitoosia hoidetaan aina sen aiheuttajan tai syyn mukaan. Jos halitoosin syynä on kielen kate, tarvitaan kielenpuhdistajaa ja usein myös suuvesiä.

– Kielenpuhdistajia on paljon erilaisia, ja malli tulee valita kullekin potilaalle sopivaksi. On tärkeää puhdistaa kielen takaosa, mikä vaatii kielen vetämistä ulos esim. sideharson avulla.

Myös kurlaaminen sinkkiä sisältävillä antihalitoosisuuvesillä on tutkitusti tehokas keino.

– Purskuttelu ei riitä, vaan vaaditaan kurlausta pää taaksepäin taivutettuna ja kieli työnnettynä ulos suusta. Tämä ei ole aivan helppoa vaan edellyttää harjoittelua.

Laura Kimari
tiedetoimittaja
Hammaslääkäriseura Apollonia

Lähde: Apulaisprofessori Marja L. Laineen luento ”Halitoosi: etiologia, diagnoosi ja hoito” Hammaslääkäripäivillä 20.11.2014.

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Hammaslääkärilehdessä 14/2014.

Oletko jo lukenut nämä?