Miksi terveydenhuolto onnistuu tukemaan vain harvoja pysyvässä painonpudotuksessa? Professori Aila Rissanen nostaa yhdeksi keskeiseksi syyksi terveydenhuollon resurssien puutteen. Merkittävin ja yleisin terveysongelmamme on hänen mielestään jäänyt lapsipuolen asemaan.
– On hienoa, että syömishäiriöiden hoitoa on viime vuosina alettu painottaa HYKS:ssa asian ansaitsemalla vakavuudella. Valitettavasti samaan aikaan lihavuusvastaanotto toimii äärimmäisen niukin voimavaroin, Rissanen vertaa.
Hänen mukaansa tällä hetkellä ei yksinkertaisesti ole paikkoja, joihin lääkäri voi ohjata lääketieteellisesti merkittävän lihavan, laihtumista toivovan potilaan saamaan ohjausta ja apua.
– Asia ei kuulu oikein kenelläkään. Mieluummin tartutaan niin sanotusti seksikkäämpiin sairauksiin. Tai korkeintaan satsataan lihavuusleikkauksiin, vaikka kirurgian pitäisi olla vasta viimeinen hoitokeino, Rissanen sanoo.
Hoitopolku ja asenteet uusiksi
Sote-uudistus tarjoaisi Aila Rissasen mielestä hyvän tilaisuuden suunnitella lihavuuden hoito kokonaan uusiksi.
– Vähimmäisvaatimus on, että jokaisessa Suomen terveyskeskuksessa kokoontuisi laadukkaasti ohjattu, toimintaansa jatkuvasti kehittävä painonhallintaryhmä. Lisäksi tarvittaisiin selkeä lihavuuden hoitopolku perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon.
Rissasen mielestä ei tarvitse jäädä odottelemaan rakenteiden uudistumista, vaan jokainen ammattilainen voi välittömästi tarkistaa asennoitumistaan ylipainoisiin potilaisiin.
– Motivoiva lähestymistapa on opeteltavissa oleva taito. Lisäksi kannattaa selvittää lähiseudun palvelut, jotta voi kertoa niistä potilaalle. Vaikkei terveyskeskuksessa vielä olisi painonhallintaryhmää, esimerkiksi jossakin yhdistyksessä voi olla.
Myös erikoispsykologi, psykoterapeutti Teemu Ollikainen näkee syitä lihavuuden vaatimattomiin hoitotuloksiin sekä terveydenhuoltojärjestelmässä että ammattilaisten asenteissa.
– Minun utopiassani laihduttamaan motivoinut ylipainoinen henkilö saisi tuekseen kokonaisen moniammatillisen tiimin. Siihen kuuluisivat ainakin lääkäri, ravitsemusterapeutti, psykologi ja terveydenhoitaja, sanoo Ollikainen.
Tiimi aloittaisi työnsä ylipainon syiden yksilöllisestä arviosta. Huomioon otettaisiin henkilön fyysinen terveydentila, tietämys oikeanlaisesta ravinnosta, painonhallintataidot ja psyykkiset tekijät. Tuki räätälöitäisiin kaiken tämän pohjalta.
– Lihavuus on niin monimutkainen ja monitahoinen ongelma, etteivät ratkaisutkaan voi olla kovin yksioikoisia. Silti meillä vallitsee edelleen kovin behavioristinen ajattelutapa, Ollikainen pohtii.
Hän huomauttaa, ettei suoraviivainen ”koetat nyt vaan syödä vähemmän” -ohje yksinkertaisesti toimi.
– Siinä ongelma projisoidaan yksilöön: koska olet itse aiheuttanut ylipainosi, sinun vastuullasi on myös ratkaista asia.
Pieni pudotus riittää
Jokainen vastaanottotilanne tarjoaa Aila Rissasen mukaan mahdollisuuden minikokoiseen interventioon. Lääkärin on vain oltava kiinnostunut potilaan painosta ja muistettava seurata sitä.
– Paino kuuluu vastaanotolla noteerattaviin asioihin siinä missä verenpainekin, Rissanen sanoo.
– Pitäisi korostaa sitä positiivista viestiä, että näissä asioissa pieni todellakin on kaunista. Jo 5–10 prosentin laihtuminen torjuu lihavuuden riskejä merkittävästi. Yleensä potilas haaveilee suuremmasta painonpudotuksesta, mutta lääkäri voi tuoda realismin tavoitteisiin.
Tähän ajattelutapaan kuuluu myös se, ettei joihinkin lääkkeisiin liittyvää painonnousua pidetä enää väistämättömänä ja melko harmittomana sivuvaikutuksena.
– Todellisuudessa vaikkapa psyykenlääkkeiden aiheuttama painonnousu jää monesti pysyväksi. Se lisää diabeteksen riskiä ja heikentää ihmisen elämänlaatua merkittävästi, Rissanen muistuttaa.
– Psykiatrit ovat onneksi ottaneet asian esille uusimmissa Käypä hoito -suosituksissa.
Avoimin kysymyksin alkuun
Teemu Ollikainen kannustaa mahdollisimman sensitiiviseen suhtautumiseen. Oma valta ja vastuu on syytä tiedostaa.
– Lääkärin yksi lause voi kääntää kelkan kumpaan tahansa suuntaan: parhaimmillaan kohti onnistunutta painonhallintaa tai pahimmillaan siihen, että ihminen kiertää kaikki lääkärit kaukaa seuraavat kymmenen vuotta.
Avoimet kysymykset ovat Ollikaisen mukaan hyvä keino saada alkuun hedelmällinen keskustelu.
– Vaakaa käyttäisin hyvin varovaisesti. Omat kilot ovat monelle arka asia. Sen sijaan voi kysyä, onko potilas itse tyytyväinen painoonsa. Jatkokysymys voisi kuulua, minkälaista tukea hän toivoisi.
Ollikaisen mielestä on tärkeää, että lääkäri ei kyynisty ja luovuta ongelmien edessä. Myös positiivisia tutkimustuloksia kantautuu maailmalta koko ajan.
– Ruotsissa on saatu hyviä tuloksia, kun perinteiseen ryhmämuotoiseen elämäntapaohjaukseen on yhdistetty tunne- ja ajattelutaitojen opettelua. Painonpudotus säilyi ja paino jopa laski edelleen 18 kuukauden seurannassa. Toivoa ja keinoja siis on.
Teksti Mari Vehmanen
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 22/2014.
