Ilmansaasteet yhteydessä myös haitallisiin aivomuutoksiin

Suomessa suurin osa pienhiukkasista tulee tuulten mukana ulkomailta, mutta myös autoliikenne sekä paikallisesti puun polttaminen ovat pienhiukkasten lähteitä.

Vuosia kestävä altistuminen hengitysilman PM2,5-pienhiukkasille saattaa vähitellen edistää aivomuutoksia, jotka lisäävät dementian ja mahdollisesti myös aivohalvausten riskiä. PM2,5-pienhiukkasia syntyy mm. autoliikenteessä ja puun polttamisessa.

Tuoreessa tutkimuksessa osallistujien aivoista löytyi todennäköisemmin ns. hiljaisia infarkteja, jos heidän asuinalueidensa hengitysilmassa oli runsaasti PM2,5-pienhiukkasia. Myös heidän aivojensa tilavuus oli keskimäärin pienempi kuin osallistujien, joiden asuinalueiden ilmassa oli vähemmän pienhiukkasia.

Tällaiset muutokset lisääntyvät aivoissa ikääntymisen myötä, ja ne saattavat edistää aivohalvausten sekä dementian ja sitä lievemmän kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää.

Suomessa suurin osa pienhiukkasista tulee tuulten mukana ulkomailta, mutta myös autoliikenne sekä paikallisesti puun polttaminen ovat pienhiukkasten lähteitä. Pienhiukkaset altistavat myös mm. hengitys- ja sydänoireille ja voivat lyhentää elinikää.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä. Tutkimukseen osallistui 950 yhdysvaltalaista aikuista, joiden asuinseutujen hengitysilmassa oli suhteellisen vähän pienhiukkasia. Osallistujien aivot tutkittiin magneettikuvauksella.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Stroke 2015;DOI:10.1161/STROKEAHA.114.008348

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Pixmac