Kolmen vuoden piina takana, mitä edessä?

Kolmen vuoden piina takana, mitä edessä? Kuva 1 / 1

Psykologi Sirpa Tahkon elämä ei ole ollut viime vuosina helppoa. Nainen on aloittanut blogin, jonka avulla hän käsittelee kokemiaan vastoinkäymisiä. Aiheita ovat muun muassa puolison sairastuminen, läheisten menettäminen, vanhemmuus ja krooninen kipu.

"Meidän perheessä ei kukaan ole päässyt helpolla kuluneiden kolmen vuoden aikana; en minä, eivät pojat eikä erityisesti mieheni.

– Olemme menettäneet pikkuruiset kaksoset.
– Minulle on syntynyt pysyvä hermojuurivaurio, joka tuottaa jatkuvia hermokipuja.
– Olen käynyt läpi useita lääkekokeiluja ja sairastanut vakavan masennuksen.
– Olen muuttunut uranaisesta, äidistä ja vaimosta kipupotilaaksi.
– Mieheltä on leikattu kaksi aggressiivista syöpäkasvainta, toinen munuaisesta ja toinen eturauhasesta. Vaativissa leikkauksissa jouduttiin poistamaan sekä munuainen että eturauhanen, jotta kasvaimet saatiin turvallisesti ulos elimistöstä.
– Minulle on asennettu neurostimulaattori, jonka paikalleen saaminen selkäytimeen tuotti paljon hankaluutta ja huolta.
– Äitini kuoli maksasyöpään ja mieheni siunasi hänet haudan lepoon.
– Hoidin yksin äidin hautajaisjärjestelyt, koska isä ei kyennyt lainkaan toimimaan.
– Isälläni on dementia, jonka vuoksi minut on valtuutettu hänen edunvalvojakseen äidin kuoleman jälkeen. Isä ei pysty asumaan kokonaan yksin ja se asia pitää jotenkin järjestää.

Kenelläkään ei ole ollut aikaa eikä voimavaroja pysähtyä käsittelemään tapahtuneita tai tekemään surutyötä.

Kun elämä hetkeksi rauhoittui, sairastui mieheni masennukseen, ja minä ammatti-ihmisenä ryhdyn häntä hoitamaan – mikä ei tietenkään ollut kovin järkevää. Olen itsekin vereslihalla kaikesta ja kamppailen jatkuvien kipujen kanssa. Äitinä yritän selviytyä poikieni kasvatuksesta ja huolenpidosta. Kannan jatkuvaa syyllisyyttä riittämättömyydestäni.

Mieheni on käynyt lähellä kuolemaa. Syöpä ei ole sairauksista helpoin, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Pelko sen uusiutumisesta tai leviämisestä leijuu synkkänä pilvenä kodissamme. Kaikki pelkäävät pahinta.

Miehelläni on kuolemanpelkoja, jotka aiheuttavat unettomuutta ja stressiä eikä väsynyt mieli ole ketterin käsittelemään kriisiä. Tosin psyyke huolehtii siitä, ettei asioita pääse tietoisuuteen liian paljon yhdellä kertaa, joten ensin käsittelemme kuolemaa.

Mies ei halua hakea ulkopuolista apua, joten käytämme paljon aikaa siihen, että saamme rakennettua uskoa, että elämä vielä meitä kannattelee. Onneksi minulla on hyviä ystäviä, jotka jaksavat puolestaan ottaa vastaan minun pelkoni miehen menettämisestä ja suruni kaksosista, kovista kivuista ja äitini kuolemasta sekä murheeni isäni asioiden hoidosta. Ystävät ovat apunani ja tukenani myös äidin hautajaisten järjestämisessä. Ilman heitä en kykenisi kannattelemaan miestäni. Lisäksi kivunhoidon erikoislääkärini jatkaa minun kokonaisvaltaista hoitoani. Olen kiitollinen.

Yritän löytää elämästä mielihyvänlähteitä, jotta pysyisin itse järjissäni ja toimintakykyisenä. Lapset tuottavat tietenkin iloa. Tassuterapeuttimme Anttu-labbis, joka kyllä myös tarvitsee hoivaa ja hellyyttä, huolehtii siitä, että arjessa pysyy järjestys. Ystäväni suunnittelee pentuetta omalle ihanalle Saga-nartulleen ja minulle alkaa tulla hauvavauvakuume. Ymmärrän kyllä, ettemme selviä koiranpennusta, mutta toinen ystäväni on lupautunut koiralle kummiksi ja jatkuvaksi hoitoavuksi, mikäli päätyisimme keväällä hankkimaan pennun.

Mieheni kuntoutuu syksyn aikana, äidin tavarat saadaan käytyä läpi ja lapsuudenkotiani tyhjennellään ja siivoillaan sitä silmällä pitäen, että isällä on edessään muutto lähemmäs meitä, jotta hänestä huolehtiminen helpottuisi. Tulee joulu ja alkaa uusi vuosi – ystäväni labradorinnoutaja kantaa vatsassaan komeaa pentuetta."

Sirpa Tahko
Kirjoittaja on Suomen Migreeniyhdistys ry:n puheenjohtaja. Hän kuuluu myös Suomen Kivuntutkimusyhdistykseen. Hän on koulutukseltaan psykologian maisteri ja työnohjaaja.

Tutustu Tahko blogiin täällä.

Kuva:
Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?