Norsunluutornit romahtivat jo

Norsunluutornit romahtivat jo Kuva 1 / 1

”Lääkärin ei pidä politikoida eikä humanistin puuttua fyysikoiden kiistoihin”, neuvoivat akateemisia asiantuntijoita Acatiimi-lehdessä (2/16) Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen ja valtio-opin professori Matti Wiberg. ”Erityisen pidättyväinen oman tieteenalan ja työnantajan ilmoittamisessa pitää olla tilanteissa, joissa ei ole kyse oman tieteenalan asioista”, miehet muistuttivat.

Tieteentekijöiden ammattilehden keskustelua-palstalla kirjoittaneiden professoreiden 
mukaan tutkijoiden on erotettava tieteen popularisointi yhteiskunnallisten arvojen edistämisestä. Syytä olisi pitäytyä tosiasiaväitteissä ja kieltäytyä ennustuksista.

Kirjoituksessa on yksityiskohtainen taulukko siitä, millaisissa julkisissa yhteyksissä yliopiston asiantuntijan olisi soveliasta ilmaista tutkintonsa, asemansa, tieteenalansa ja työnantajansa. Esimerkiksi tiedotusvälineiden haastatellessa tutkijaa tämä ei saisi ilmaista työnantajaansa tai omaa tutkimusalaansa. Yliopistoa ei tulisi mainita myöskään asiantuntijan kirjoit­taessa muistioita ulkoakateemiselle taholle tai esiintyessä viihdetilaisuudessa. Julkinen kommentointi edellyttäisi myös sen pohtimista, olisiko ylipisto tutkijansa kanssa ”samaa mieltä”.

Professorit perustelevat rajoituksiaan yliopiston maineella, jota epäpäteviä lausuntoja antavat asiantuntijat saattavat horjuttaa. Huonosti harkittu lausunto voi tuhota tietysti myös tutkijan oman maineen, mihin suuri vaara on varsinkin nuorilla tieteenharjoittajilla, joilla ”omaan ammattikuntaan sosiaalistuminen ja alan ammattieettisen koodin oppiminen on vielä kesken”.

Olen itsekin osallistunut tästä kirjoituksesta syntyneeseen laimeahkoon keskusteluun. Näyttää siltä, ettei professoreiden laatimaa ohjeistusta ole otettu erityisen vakavasti. Edes Turun yliopisto ei ole ottanut kantaa – emme siis tiedä, onko yliopisto professoriensa kanssa samaa vai eri mieltä.

Tuoreessa kirjassaan Julkinen tiede Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen muistuttaa, ettei tieteellä ole koskaan 
ennen ollut niin laajaa ja korkeasti koulutettua yleisöä kuin nyt. Yleisö on myös kriittisempää ja vaatii instituutioiltaan enemmän. Tiedettä kohtaan tunnettua luottamusta ei voi pitää annettuna, vaan tieteen auktoriteetit ovat kohdanneet luottamuspulaa, mistä esimerkkeinä ovat muun muassa rokotuskriittisyys ja -vastaisuus, geenimuuntelua kohtaan tunnettu epäluulo 
sekä vilkas ja kärkäs ravitsemuskeskustelu.

Tällaiset luottamuskuprut haastavat tieteen edustajat aivan uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Väliverrosen mielestä tieteen instituutioiden onkin vastattava kansalaisten ”tyhmiin kysymyksiin” aiempaa avoimemmin ja tasa-
arvoisemmin.

Näin viestinnän ammattilaisena on helppo olla professori Väliverrosen kanssa samaa mieltä. Perinteinen ylhäältä alas suuntautuva viestintä koetaan väistämättä ylimieliseksi ja salamyhkäiseksi. Vuoropuhelusta kieltäytyminen johtaa luottamuspulaan, mistä löytyy merkkejä aina maan korkeinta poliittista johtoa myöten. Valveutuneet kansalaiset haluavat olla elävässä keskustelussa tieteen edustajien kanssa. Tutkijoita haastetaan paitsi popularisoimaan tutkimustensa tuloksia, myös ottamaan kantaa, arvioimaan ja arvottamaan – 
joskus jopa ennustamaan.

Tuntuisikin kummalliselta, että esimerkiksi lääkärit eivät voisi olla avoimesti mukana arvioimassa sote-uudistuksen vaikutuksia tai osallistua keskusteluihin huuhaa-dieettien vaaroista tai rokotusvastaisuuden ongelmista. Fiksua argumentointia ja nykyjulkisuuden pelisääntöjä on opeteltava, ei suinkaan kaihdettava. Tieteen norsunluutorneihin vetäytymisen aika on ohi.

Ulla Järvi
Kirjoittaja on Tiedetoimittajain liiton pääsihteeri ja viestinnäntutkija.

Lue myös nämä Ulla Järven kirjoitukset:
Milloin vanha on liian vanha mediaan?

Kivoja juttuja vai epämukavia kysymyksiä

Olen vaiti ja huudan

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi