Suomalaistutkimus: Kananmuna päivässä ei ole sydänriski

Riskiä ei havaita edes kolesterolin haitoille geneettisesti alttiilla, tuore suomalaistutkimus osoittaa.

Kananmunan päivässä tai muita kolesterolipitoisia ruokia syövät eivät sairastu sydänkohtauksiin yhtään tavallista todennäköisemmin. Riskiä ei havaita edes kolesterolin haitoille geneettisesti alttiilla, tuore suomalaistutkimus osoittaa.

Ravinnon kolesterolin ajateltiin ennen nostavan veren kolesterolipitoisuuksia ja sitä kautta myös lisäävän sydänoireita, mutta tutkimustiedon lisääntyessä vaikutus on osoittautunut korkeintaan vähäiseksi. Hieman epäselvemmäksi on jäänyt ravinnon kolesterolin vaikutukset henkilöihin, joilla perimän takia ruoan kolesterolilla on suurempi vaikutus veren kolesteroliin. Näitä perinnöllisesti alttiita APOE4-geenityyppiä kantavia on poikkeuksellisen paljon suomalaisissa.

Nyt julkaistut Itä-Suomen yliopiston tulokset perustuvat runsaan tuhannen 42–60-vuotiaan kuopiolaismiehen 21-vuotiseen seurantaan. Seurannan aikana 230 miestä sairastui sydäninfarktiin. APOE4-tyyppi oli kolmanneksella miehistä.

Aineiston perusteella ravinnosta saatavalla kolesterolilla ei ollut vaikutusta siihen ketkä miehistä saivat sydäninfarktin. Yhteyttä ei havaittu edes miehillä, joilla oli APOE4-tyyppi. Yhteyksiä ei havaittu myöskään miehillä, jotka söivät kananmunan joka päivä.

Yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa suomalaisten tulokset viittaavat siihen, ettei kananmunia ja muita kolesterolia paljon sisältäviä ruokia tarvitse välttää sydänoireiden pelossa. On kuitenkin mahdollista, että haittoja ilmaantuu, jos kolesterolin saanti on erittäin suurta.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa American Journal of Clinical Nutriton -lehdessä.

Lähde:
Associations of egg and cholesterol intakes with carotid intima-media thickness and risk of incident coronary artery disease according to apolipoprotein E phenotype in men: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study. American Journal of Clinical Nutriton 2016;DOI:10.3945/ajcn.115.122317.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia