Tutkimus: Syrjäseutujen ahdistuneet saavat apua puhelinterapiasta

Tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 140 syrjäseuduilla asuvaa yli 60-vuotiasta yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä potevaa satunnaistettiin joko puhelinterapiaan tai verrokkiryhmään.

Puhelimitse annettava kognitiivinen psykoterapia voisi auttaa monia syrjäisillä seuduilla asuvia ahdistuneisuushäiriöisiä. Yhdysvaltalaistutkimuksessa puhelinterapia todettiin sopivaksi myös yli kuusikymppisten potilaiden hoidossa.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 140 syrjäseuduilla asuvaa yli 60-vuotiasta yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä potevaa satunnaistettiin joko puhelinterapiaan tai verrokkiryhmään. Verrokkiryhmäläiset saivat vapaasti kertoa terapeutille tunteistaan ja huolistaan, mutta heitä ei varsinaisesti hoidettu.

Neljä kuukautta myöhemmin tehdyissä arvioinneissa puhelinterapiaa saaneiden ahdistuneisuushäiriö oli huomattavasti lieventynyt, minkä lisäksi he olivat vähemmän huolestuneita ja masentuneita kuin verrokkiryhmäläiset. Myös verrokkiryhmäläisten oireilu väheni, muttei yhtä paljon kuin terapiaa saaneiden.

Tutkimuksessa käytettiin kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa, jossa keskityttiin tunnistamaan ahdistusoireita ja etsimään keinoja hallita ja vähentää niitä. Kognitiivinen psykoterapia on osoitettu tehokkaaksi ahdistuksen ja masennuksen hoidoksi ja sitä hyödynnetään myös Internetin välityksellä annettavassa verkkoterapiassa.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Jama Psychiatry -lehdessä.

Lue myös:
Terapiaa hakemassa
Mitä on perheterapia?

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Jama Psychiatry 2015;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2015.1154

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.