Etävastaanoton nousu ja (t)uho

Mikko Käkelä
"Sen lisäksi, että potilaat ovat ihastuneet etäpalveluihin, ovat myös monet lääkärit hurmaantuneet tästä uudesta toimintamallista."

Ensimmäinen kontaktini etävastaanottoon oli Eki-sedän lääkäripalsta Suosikissa. Nuoret kysyivät, Eki-setä vastasi, viiveellä ja anonyymisti, mutta ongelmat ratkesivat.

Kun aloitin lääkärin työt 90-luvun alkupuolella, ei vastaanottoa etänä pidetty. Puhelimessa käytiin läpi laboratoriotuloksia, mutta ei juuri muuta. Sähköpostin käytön yleistyessä potilaat alkoivat lähetellä kysymyksiä lääkärille suojaamattomalla sähköpostilla ja niihin vastattiin, jos vastattiin. Jos kysymys oli monimutkaisempi, potilasta kehotettiin varaamaan aika vastaanotolle.

Alkuvaiheessa kirjauksia näistä sähköpostikonsultaatioista tehtiin vaihtelevasti. Usein ei kirjattu mitään, joskus koko sähköpostikeskustelu kopioitiin sellaisenaan potilaskertomukseen, mikä teki niistä sietämättömiä lukea. Vuonna 2015 sosiaali- ja terveysministeriö vihdoin linjasi, että etänä annetut terveydenhuollon palvelut voidaan pääsääntöisesti rinnastaa perinteisiin vastaanottokäynteihin ja velvoitti Valviraa antamaan etäpalveluiden toteuttamisesta ohjeet.

Valviran ohjeet antoivat etäpalveluille yhä selkeämmät raamit. Ohjeiden mukaisesti etäpalveluun on oltava potilaan suostumus, terveydenhuollon ammattihenkilön on arvioitava, soveltuuko annettava palvelu etäpalveluna annettavaksi ja soveltuuko juuri kyseinen potilas hoidettavaksi etäyhteyden välityksellä. Etäpalvelu ei ohjeen mukaan ole mahdollista tilanteessa, jossa hoidon tarpeen arviointi edellyttää potilaan fyysistä tutkimista.

Hiljalleen etävastaanottotoiminta alkoi täydentää tavanomaista fyysiseen käyntiin perustuvaa vastaanottotoimintaa. Samalla syrjäseutujen palvelut alkoivat konkreettisesti etääntyä paikkakunnalta, mutta vastapainona potilaat säästivät aikaa, kun monien erikoisalojen lääkärit tulivat videoyhteyden välityksellä lähelle ja matka-aikaa säästyi.

Työterveyshuollon puolella olin itsekin innolla edistämässä asiaa ja neuvottelimme Kelan kanssa siitä, millä pelisäännöillä työterveyshuollon etäpalvelut voidaan ottaa Kela-korvausten piiriin. Kaikesta muusta löytyi yhteisymmärrys, mutta työpaikkaselvitykseen liittyvien työpaikkakäyntien edellytetään edelleen perustuvan fyysiseen käyntiin työpaikalla, vaikka kuinka koitimme selittää, että työpaikkaan voi tutustua perin pohjin myös suoran videoyhteyden välityksellä.

Pidetään jopa liikaa

Monet potilaat alkoivat pitää etävastaanotoista niin paljon, ettei heitä saanut enää hakeutumaan vastaanotolle silloinkaan, kun se olisi ollut parempi vaihtoehto asian hoitamiseksi.

Lopullisesti tilanne räjähti käsistä koronapandemian myötä, jolloin kaikki mahdolliset terveydenhuollon palvelut vietiin etäyhteyksien päähän. Nyt pandemiatilanne alkaa olla kutakuinkin hallinnassa, ja baarit ja kaupat ovat täynnä asiakkaita, mutta vastaanotoille potilaat eivät ole palanneet entiseen tapaan.

Etävastaanotot ja muut etäpalvelut ovat tulleet jäädäkseen ja ne auttavat parhaimmillaan tehostamaan toimintaa ja tuomaan palveluja alueille, joilla niitä ei muuten ehkä olisi lainkaan.

Tutkimustulosten läpikäynti, hoidon tulosten ja vaikkapa lääkevasteen seuranta soveltuvat loistavasti toteutettavaksi etänä. Hankalaksi tilanne sen sijaan voi mennä, jos potilas ottaa etäyhteyden lääkäriin aivan toiselta puolen maata, alueelta, jonka terveydenhuollon rakenteita lääkäri ei tunne. Miten tuolloin voi huolehtia tarvittavasta ohjauksesta asianmukaiseen hoitopaikkaan?

Ei aina ohjeiden mukaista toimintaa

Osin tilanne tuntuu riistäytyneen käsistä, eikä toiminta mielestäni aina täytä STM:n linjauksia tai Valviran ja Kelan ohjeita. On hyvin vaikea perustella, että potilaita ohjataan heitä tutkimatta etävastaanotolta sairaalapäivystykseen. Mitään tolkkua ei ole siinäkään, että potilaan terveydentilasta ja työkyvystä laaditaan lausuntoja, joiden olennaiseksi sisällöksi kiteytyy ”pyynnöstä todistan potilaan kertovan seuraavaa…” Tällöin etävastaanoton anniksi jää vain ylimääräinen kerros kustannuksia ilman mitään merkittävää lisäarvoa.

Videoyhteydet eivät aina toimi ja chatissa sellaista ei edes tarjota. Tämän tästä saan eteeni lääkärinlausuntoja, joissa esitetään kuntoutustukea tai jopa pysyvää työkyvyttömyyseläkettä etävastaanottona tapahtuneen ensimmäisen kohtaamisen perusteella siten, että keskustelu on käyty vain puhelimessa.

Voiko puhelun perusteella todella muodostaa realistisen kuvan potilaan työ- ja toimintakyvystä – edes silloin kun käytettävissä ovat aiemmat potilaskertomusmerkinnät?

Kun kyse on niinkin isosta asiasta kuin työkyvyttömyyseläkkeestä, jonka arvo on helposti satojatuhansia euroja, vastuullinen työskentely edellyttää sitä, että lääkäri on tavannut ja tutkinut potilaansa, oli kyseessä sitten somaattinen tai psyykkinen sairaus.

Sen lisäksi, että potilaat ovat ihastuneet etäpalveluihin, ovat myös monet lääkärit hurmaantuneet tästä uudesta toimintamallista. Töitä voi tehdä kotoa käsin ja poimia potilaita chatista silloin kun siihen on hetki aikaa. Nopealiikkeiselle ja ahkeralle (lue taloudellisille kannustimille persolle) lääkärille varsinkin chattivastaanotto tuntuu tarjoavan näppärän ansaintalogiikan, kun chattikeskusteluja pystyy parhaimmillaan pyörittämään samanaikaisesti useita.

Etäpalveluille on ehdottomasti paikkansa. Toivon kuitenkin, että nyt nähtävissä oleva hurmos ja ylilyönnit sekä lääkärien, mutta myös potilaiden osalta saadaan aisoihin, jotta etäpalvelujen tuomaa arvokasta lisää terveydenhuollon palveluvalikoimaan ei jouduta säätelemään hengiltä siksi, että itsesäätely ja omavalvonta pettivät.

Jan Schugk

Kirjoittaja on työkykyasioista innostuva työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?