Kevyet palvelut kevyesti?

Tyytyväisestä potilaasta resepti kourassa voi myös tulla ongelma, arvelee Osmo Soininvaara.

Kevyet palvelut kevyesti? Kuva 1 / 1

Terveydenhuollon valinnanvapautta on markkinoitu työterveyshuollosta ja yksityisistä lääkäriasemista syntyneillä hyvillä mielikuvilla. Työterveyslääkärille pääsee nopeasti, ja tyytyväinen potilas poistuu lääkärin luota resepti kourassaan.

Helsingissä saa yksityiseltä terveysasemalta ajan puolen tunnin kuluttua ja voi vielä valita useasta vaihtoehdosta sen, johon on mutkattomin matka. Ystävällinen lääkäri varaa ajan tarkistuskäynnillekin. Ylikapasiteettia?

Suurin osa ihmisistä on perusterveitä ja siksi heille riittävät kevyet, halvat ja joustavat palvelut. Sosiaali- ja terveydenhuollon työ puolestaan painottuu potilaisiin, joilla on monia sairauksia tai ongelmia – eli ryhmään, jota ei työterveyshuollossa tapaa.

Jotta yksityiset sote-keskukset eivät voisi kuoria helppohoitoisia asiakkaita päältä, niiden on otettava myös vaativampia potilaita, jotka saattavat tarvita apua myös sosiaalisissa kysymyksissä. Se suosii todella suuria yrityksiä, koska vain ne voivat tarjota kaikkea.

Entä jos perusterveelle enemmistölle osoitettaisiin työterveyshuollon tasoiset kevyet palvelut ja paljon hoitoa vaativat jäisivät yhteiskunnan vastuulle?

Sote-palveluissa on taloudellisia kannuste­ongelmia. Painottamalla maksuissa kapitaatiota – sotekeskus saa tulonsa pääasiassa potilaiden lukumäärän, ei annetun hoidon perusteella – vältetään se, että lääkäri kutsuu potilaan tarkistuskäynnille aina vain uudestaan, mutta synnytetään alihoidon riski. Perusterve hyväosainen vaihtaa sote-keskusta, jos ei saa hoitoa, mutta paljon palveluja tarvitseva huono-osainen on heikossa asemassa tässäkin. Kun vakavaksi kasvavat ongelmat vielä siirtyvät erikseen maksettaviksi, ei varhainen puuttuminen motivoi. Raskashoitoisten potilaiden osalta ei saa toimivia sääntöjä oikein mitenkään. Olisi turvallisempaa, jos he olisivat edelleen julkisen terveydenhuollon vastuulla.

Jos yksityiseltä lääkäriasemalta edellytettäisiin vain työterveyshuollon tasoisia palveluja, niille ei myöskään maksettaisi kovin paljon. Kalliit sairaudet rajattaisiin ulos, kuten ne on rajattu työterveyshuollostakin.

Jos näin tehtäisiin, voitaisiin luopua erillisestä työterveyshuollosta – siis vapaaehtoisesta sairauden hoidosta. Pakollinen työolosuhteisiin liittyvä jäisi.

Päätyisimme perhelääkärijärjestelmään, joka on koettu hyväksi monessa maassa. Perhelääkäri näkee helpommin yhteyden isän päihteidenkäytön, äidin mielenterveysongelman ja lapsen oirehtimisen välillä. Järjestelmä on mahdoton, jos isä ja äiti saavat hoidon omien työnantajiensa kautta ja lapset julkisesta terveydenhuollosta.

Vaikka raskaat potilaat jäisivät kunnan terveyskeskuksen vastuulle, toki terveyskeskus voisi kilpailla myös helpoista potilaista. Silloin terveyskeskusten pitäisi ymmärtää, että niiden tulisi voida antaa helpoille potilaille lääkäriaikoja viivytyksettä. Ellei tunnusta sitä, että joillekin aika on kalliimpaa kuin toisille, menettää työssä käyvät potilaat yksityisille.

Olisi toivottavaa, että maakunnat voisivat kehittää erilaisia ratkaisuja eikä niitä kaikkia pakotettaisi samaan kaavaan. Sellaisenkin pitäisi olla mahdollista, että potilas kirjautuu terveyskeskuksen asiakkaaksi, mutta terveyskeskus ostaa kevyet palvelut perhelääkäreiltä.

Tyytyväisestä potilaasta resepti kourassa voi myös tulla ongelma. Sote-keskusten kilpailuvaltiksi voi kehittyä maine hövelinä reseptin kirjoittajana. Näin saatiin Yhdysvalloissa aikaan valtava opiaattiriippuvaisten ongelma. Toisaalta kun kaikki reseptit kirjataan nykyisin Kanta-palveluun, ei pitäisi olla vaikeata valvoa lääkä­rien reseptikäytäntöjä tekoälyn avulla ja puuttua asiaan, kun aihetta ilmenee.

Osmo Soininvaara

Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti ja tietokirjailija.

Kolumni on julkaistu Lääkärilehdessä 10/2018.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi