Myötätuntoa minullekin

Kaikki eivät tule ajatelleeksi, miten hennoissa kantimissa ihmisen mielenrauha saattaa sairauden kohdatessa olla, kirjoittaa Leena Mallat.

Myötätuntoa minullekin Kuva 1 / 1

Luin otsikon, jossa sanottiin että myötätunto lisää hyvinvointia. Pomppasin melkein ilmaan sohvannurkasta, jossa lehteä luin. Vaikka kirjoittaja käsitteli työhyvinvointia, otsikko pätee myös hoitosuhteisiin. Oma kokemukseni on muutaman viikon takaa.

Kyse on toistaiseksi vielä pienestä vaivasta, jota seurataan kuitenkin säännöllisesti. Kun hoitosuhde alkoi, tunsin ettemme lääkärin kanssa päässeet samalle aaltopituudelle. Mietin jopa hakeutumista toisen lääkärin vastaanotolle. Kun tutkiminen ja kaikki toimet sujuivat kuitenkin muuten hyvin, en vaihtanut. Sama varautuneisuus jatkui ensimmäisen käynnin jälkeenkin. Arvelin, ettei hän selvästikään ole samanlainen karjalaisjuurinen lörpöttelijä kuin minä.

Viime kerralla hän sanoi pois lähtiessäni muutaman myötätuntoisen ja samalla rohkaisevan lauseen kunnostani. En osaa sanoa kiitinkö edes häntä, niin yllättynyt ja häkeltynyt olin. Ja tietysti onnellinen. Vanhaa sanontaa soveltaen, pieni ele häneltä, mutta suuri myönteinen vaikutus minun hyvinvointiini.

Kymmenien minua hoitaneiden lääkärien joukossa on ollut useita tällaisia rohkaisijoita, useimmat heistä naisia. Joidenkin on omasta luonteestaan johtuen ilmeisen helppoa kohdata potilaansa ammatillisen empaattisesti. Aika monelle se on selvästi kuitenkin vaikeaa, pelätään ilmeisesti, että potilas vaivoineen ja vaikeuksineen tulee silloin liian lähelle ja suojellaan omaa itseä. Tai ei tulla ajatelleeksi, miten hennoissa kantimissa ihmisen mielenrauha saattaa sairauden kohdatessa olla. Sitten on selvästi asiakeskeisiä ihmisiä, joista onneksi osa on oppinut osoittamaan myötätuntoa eikä pitäydy vain mitattavissa faktoissa kuten moni kollegansa.

En potilaana halua ystävystyä minua hoitavien kanssa enkä toivo facebook-kaveruutta. Olen kuitenkin lukuisten sairaala- ja vastaanottokäyntien kokemuksella sitä mieltä, että myötätunto kuuluu potilastyöhön. Jokainen voi osoittaa sitä persoonallisuutensa mukaisella tavalla, mutta välittää pitää.

Kyse ei ole kummoisista asioista. Kun olen ollut leikkauksissa, jossa operaatio on tehty nukutuksessa, hoitohenkilökunta on ennen aloittamista katsonut silmiin, tervehtinyt ja jokainen on sanonut nimensä ja tehtävänsä. Sitten olenkin ollut melkein jo umpiunessa, vähän jännittäen, mutta hyvällä mielellä.

Leena Mallat

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.

Oletko jo lukenut nämä?