Oulun yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa ilmenee, että iki joka viides (18 %) neurokehityksellisen häiriön kanssa kamppaileva lapsi oli ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle.
ADHD oli sijoitetuilla lapsilla kaksi kertaa yleisempää verrattuna ei-sijoitettuihin. Yleistä oli, että lapsella tai nuorella oli lisäksi muita psykiatrisia diagnooseja, kuten käytös-, päihde-, masennus- tai ahdistuneisuushäiriö.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös neurokehityksellisen häiriön diagnoosin saaneiden lasten perhetilanteeseen liittyviä tekijöitä ja niiden yhteyttä sijoituksiin. Perheen toimeentulotukiasiakkuus oli keskeinen sijoituksiin kytköksissä oleva tekijä. Sijoitettujen lasten vanhemmilla oli myös muita useammin psykiatrisia häiriöitä.
– ADHD:n ja muiden neurokehityksellisten häiriöiden diagnosoinnissa ja hoidossa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota koko perheen tilanteeseen ja haasteisiin, kuten vanhempien mielenterveysongelmiin ja perheen köyhyyteen. Perheiden tilanne tulisi tarkistaa säännöllisesti lasten terveydenhuoltopalveluissa, väitöskirjatutkija, ylilääkäri Sanni Penttilä korostaa tiedotteessa .
Tutkimuksessa hyödynnettiin Suomen kansallisen syntymäkohortin 1997 aineistoja lähes 59 000 lapsesta syntymästä 18 vuoden ikään. Heistä lähes joka kymmenes oli saanut neurokehityksellisen häiriön diagnoosin ennen täysi-ikäisyyttä.
Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
